Mohairkauluri

Viime viikolla postattusta Soldotnasta jäi yli sen verran lankoja, että sain niistä neulottua muhkean kaulurin.

Kauluri on Andrea Mowryn The Shift, mikä on kaunis kolmionmallinen kauluri mosaiikkapinnalla ja i-cord-reunoilla. Englanninkielinen ohje on ostettavissa Ravelrystä täältä, klik.

Kesällä neuloin saman kaulurin ohuemmasta langasta ohjetta soveltaen, mutta tällä kertaa neuloin täysin ohjeen mukaisesti ja ohjeen paksuisella langalla. Paitsi 😉 vihreät ja violetit osuudet neuloin merino- ja mohairlangoilla yhtäaikaa. Vihreät lankani olivat siis Amore 240 sekä Gepard Kid Seta ja violetit lankani Arwetta sekä Anisia. Niin vihreitä kuin violettejä lankoja kului reilut 50 grammaa kutakin (30 g + 20 g). Liila lanka puolestaan oli Hjertergarnin Extrafine Merino 120 -lankaa, jota kului noin 70 grammaa.

Muhkea kauluri sopii kuitenkin hyvin takin alle sekä moniin muihin asusteisiini, kuten vihreään Törröpipooni sekä violettiin Oslooni ja solmupantaani.

Vaikka neuloin tällä kertaa ohjeen mukaan, tein saman muutoksen kauluriin kuten kesäiseeni eli lisäsin taakse nappilistan sen sijaan, että olisin ommellut kaulurin lyhyistä reunoista tuubiksi.

Napit kuitenkin helpottavat niin paljon talvella, kun hiukset sähköistyvät herkästi muutoinkin.

Kiva tuli eivätkä enää nuo mohairlangatkaan kiusaa minua, sillä niitä jäi enää vain pienen pienet nökköset. Sellaiset, jotka on hyvä olla siltä varalta, jos joutuu esimerkiksi korjaamaan jotain.

Vielä kuitenkin minulla on jäljellä mustaa mohairlankaa, että sen tuhoamista voisin miettiä seuraavaksi. Ehkä jokin simppelin sievä slipoveri…


Vinkki napinlävin tekemiseen neuleeseen sekä napin ompeluun

  • Napinlävet usein neuloin yksinkertaisesti tämän Punomon ohjeen mukaan: pieni näpinläpi langankierrosta
  • Napit ompelen usein kiinni tulitikun avulla, jotta saan napin nostettua neulotusta pinnasta koholleen (ks. nappikuvat). Tämä napin kaula helpottaa sen läpi pujoittamista paksuun neuleeseen tehtyyn napinlävestä. Hyvin tapaani havainnollistavat kuvat löytyvät esimerkiksi täältä, Kodin Kuvalehden sivuilta. Huomioi, että yleensä tulitikku laitettaan napin päälle, mutta tällä kertaa pörröinen mohairlanka, ompelulankani, takertui siihen kiinni, joten napin kiinnittäminen oli helpompaa, kun tikku oli napin alla.

Mohair Soldotna

Heipä hei! Blogissa ei ole ollut mikään luova tauko, vaan ihan sitä itseään eli KIIRE. Siis sellaista kiirettä, etten ole ehtinyt oikein sauman saumaa ommella tai kerroksen kerrosta neuloa. Toki jossain välissä yritin, mutta mistään ei ole tullut mitään. Sen takia vino pino keskeneräisiä ompeluksia odottaa ratkojaa ja neulomisen suhteen yritän niellä tämän kirjoneulepuseron kaikki komeat virheet. Kiireessä stressi on siis siirtynyt käsien kautta tekemiseen ja viimeisen kuukauden ajan olen saanut aikaiseksi virheitä koko vuoden edestä.

Eli tätä pitkähihaista ja -helmaista Caitlin Hunterin Soldotnaa olen pakertanut koko syksyn tuskallisen hitaasti: sen tekeminen on ollut sellaista raivoneulontaa kaiken maailman säätämisen ja virheiden vuoksi, että Uunimies meinasi laittaa koko neuleen muutamaan otteeseen jo jäähylle. 😉 Esimerkiksi pääntien tein kolme kertaa uusiksi ennen kuin se miellytti silmää ja hartialinjaa. Alkuperäisessä mallissahan pääntie on pienempi ja hartialinja pullonkaulan muotoinen, mikä ei sovi minun suoralle hartialinjalleni.

Pääntietä takaa muotoilevat kerrokset tein jo pääntien resoria neuloessa.

Soldotnan kaarroke on melkon nopea tehdä, mutta nuo piskut miehustassa ja hihoissa. Yök! Ne menivät ihan miten saattuun. En kuitenkaan purkannut, koska ajattelin, etteivät ne erotu. Pah ja pöh! Erottuvathan ne.

Enkä ymmärrä, mitä tuolle oikealle hihallekin tapahtui! Pilkut ovat jonossa kuin ristipistotyössä. Mutta myös ne annoin olla, vaikka yleensä en kestä tuollaisia virheitä. Se tuntuu siltä, että kaikki vaiva ja veivaaminen menee hukkaan. Että jos tehdään, niin sitten tehdään kunnolla. Mutta nyt en vaan löytänyt sellaista sisua itsestäni. Kumma juttu.

Myös koon suhteen epäonnistuin, sillä tästä tuli liian istuva erityisesti hihojen suhteen. Olin ajatellut steekata tämän neuletakkiksi, mutta ei tätä voi, koska alle ei mahtuisi mitään. Lisäsin kyllä hihoihin enemmän silmukoita kainaloiden alle, muttei lisäykseni nyt vaan riittänyt.

Mutta myönnettävä on, että puseron jalokivivärit ovat kauniit: smaragdin vihreät langat ovat Amore 240 (merino) sekä Gepard Kid Seta (kidmohair) ja ametistin violetit Filcolanan Arwetta (merino) sekä Anisia (kidmohair). Laventelin värinen pohjalanka on Extrafine Merino 120 -lankaa. Puikkona olivat 3 mm (resorit) ja 3,5 mm kaapelit. Yhteensä lankaa puseroon kului 460 grammaa.

Lisäksi sain kulumaan tämän puseron kuviohin melko hyvin vähäiset mohairlankavarastoni, mikä oli tavoitteeni. Niitä on jäänyt edellisistä projekteista jäljelle sen verran, ettei niistä oikein mitään saa yksinään tehtyä, mutten lisääkään halunnut tilata. Puseron kuviot ovat siis jämiä aikaisemmin neulotuista Copenhagen– ja No Frills -neulatakeista.

Vaikka viimeisin Taito-lehtikin sai postilaatikkoon kolahtessaan tuntemaan, että koko maailma irvailee sotkuisille langoilleni, hitaalle neulomiselleni ja kaiken kirjaville virheilleni, nyt puseron valmistuessa kiitollisuus alkaa hiiipiä mielen päälle. Muistan kuitenkin vielä kovin hyvin ne monet vuodet, kun sairastelin jatkuvasti huonon sisäilman vuoksi. Yhä oireiluni toisinaan eristää tehokkaasti kotiin muusta maailmasta, mutta nyt olen kuitenkin kiireesssäni saanut ollut olla mukana, olla osallinen ja osallistuva, sen sijaan, että elämä olisi vain kulunut päivästä toiseen. Sillä elämän ei pitäisi kulua, vaan täyttyä. Ja tekevällehän sattuu, joten ehkä nyt annan itselleni armoa ja kannan virheellisen puseroni ilolla.

Että nyt vain huokaisen ja puen mut villapuseroon, vien mut meren ääreen…

Miten on sinun laita virheiden suhteet – puratko vai voiko niiden kanssa elää?


Neulontavinkit Soldotnan muokkaamiseen:

  • Aikaisemmat lyhyet Soldotnani löydät täältä: Kirjoneulottu Soldotna Crop ja Pitkähihanen Soldotna
  • Pääntiehen loin 120 silmukkaa. Siirsin taakse tulevat muotoilevat lyhennetyt kerrokset pääntien resoriin (ks. kuva). Lyhennetyt kerrokset tein Käsityökekkereiden Veeran Nurin nurin -paitaohjeen avulla.
  • Kaikki resorit tein kierrettynä 1 oikein, 1 nurin 3 mm kaapelilla. Muutoin käytin 3,5 mm kaapelia.
  • Kaarrokkeen aloituksesta jätin pois kolme ensimmäistä kuvioriviä, koska aloituksen silmukkamäärä sopi suoraan neljännelle riville.
  • Kaarrokeen neuloin koossa kolme.
  • Lisäsin ohjeesta poiketen kainaloon 16 silmukkaa, jotta sain väljyyttä hihoihin ja vartalo-osaan.
  • Kainaloiden alta mitattuna pusero on noin 52 cm leveä.
  • Hihoissa vähensin silmukoita 65: een silmukkaan ennen vihreitä kuvioita. Ennen hiharesoria vähensin silmukat vielä 48:saan silmukkaan.
  • Hihoilla on pituutta reilut 40 cm kainalosta mitattuna.
  • Ennen helmaresoria vähensin silmukoita neulomalla joka 3. ja 4. silmukan yhteen.
  • Miehustalla on pituutta olkapäältä helmaan noin 60 cm.

Samistelusukat

Ennen kuin aloin neulomaan sukkia varpaista varteen, neuloin usein pitkävartiset sukat samalla tavalla tuli ne sitten minulle tai miehelleni, Unelmien Uunimiehelle. Esimerkiksi Novitan Nalle-langasta meidän samistelusukkiin tuli 75 aloitussilmukkaa 2,5 mm puikoilla.

Varren ensimmäiset kymmenen senttiä neuloin 3 nurin, 2 oikein -joustinta. Sen jälkeen kavensin joka toisen nurjan raidan kahden silmukan levyiseksi neulomalla kaksi nurjaa yhteen (kavennusten jälkeen silmukoita oli yhteensä 68-69 silmukkaa). Jälleen kymmenen sentin jälkeen kavensin loput kolmen nurjan raidat kahden nurjan levyiseksi ja jatkoin viimeiset kymmenen senttiä 2 nurin, 2 oikein -joustinta lopuilla 60:llä silmukalla. Näin varresta tuli siis 30 senttiä korkea, mikä on sopiva mitta esimerkiksi miehen työkenkien varta ajatellen.

Joustinneuletta jatkoin sukan istuvuuden vuoksi myös jalkapöydän päälle niin, että päällimmäinen kerros alkoi ja loppui aina kahteen oikeaan silmukkaan.

Varren jälkeen jaoin silmukat kahteen (huomoiden joustimen jatkumisen edellä mainitulla tavalla) eli niin päällä kuin kantalapussa oli 30 silmukkaa kussakin. Kantapään tein aina miten milloinkin, mutta yleensä vahvistettuna kuitenkin. Varsinkin, jos vielä ei ollut varmuutta kummalle sukat tulevat: omillani ei ollut niin väliä, mutta keston vuoksi miehen sukkaan vahvistus oli tarpeellinen. Näissä sattuu molemissa olemaan ristiinvahvistetut kantapäät.

Kantalapun jälkeen yleensä viimeistään päätettiin kumpi sukat, jotta tiesin terän pituuden neuloa sen mukaisesti ennen kärkikavennuksia ja sileää neuletta.

Päätös siitä, kummalle sukat tulivat, tehtiin yleensä lähinnä fiiliksen mukaan: ne vain jostain syystä näyttivät aina enemmän toisen kuin toisen sukilta. Tosin nämä postauksen sukat ovat poikkeus tähän sääntöön, koska näiden värit ovat menneet ikään kuin väärin päin, mutta olin jo tuosta sinisävyisestä Nallesta neulonut itselleni ainakin kahdet sukat. Se ei tietenkään estä minua olemasta kateellinen miehelleni näistä uusvanhoista sukista, sillä olen tämän kaksikon neulonut jo pari vuotta sitten, mutta jemmannut jostain syystä kaapin perälle. Ehkä niiden söpöyttä varjellen, tiedä häntä, mutta nyt ne on korkattu käyttöön. 😀 Ja sitä erityisesti mieheni arvostaa: hänelle nämä ovat mieluisia kesät talvet, mutta itse tykkään nykyisin hitusen enemmän vielä ohuemmista.

PS. Yhdellä sukkaparilla on painoa 120 grammaa, joten näihin kuluu melko hyvin lankajemmoja…

Neulottu Bowline

Neuloin uusiksi ennen tätä blogia neulomani Atelier-neuleatakin, mikä oli jäänyt käyttämättä. Syy siihen oli, ettei se istunut päälle oikein mitenkään, valui sinne sun tänne, koska tuolloin en vaivautunut neulomaan mallitilkkuja. Aikoinaan siitä tuli siis liian suuri, koska en ymmärtänyt käsialani olevan liian löysää.

Pitkä matka on niistä ajoista tultu, sillä nykyään en näin isoja töitä ilman mallitilkkua hevin aloita: se on pieni vaiva, jotta kerralla saa aikaiseksi sopivan neuleen eikä työ mene hukkaan. Kuten tämäkin, että kerin vyydit kertaalleen, neuloin neuletakin, purin sen, pesin langat ja kerin ne toistamiseen sekä veivasin taas valmiiksi vaatteeksi. Ennen purkamista vielä useamman vuoden kaapissa hyllyltä toiselta siirtelin ja siunailin…

Eniten harmitti pohjavärini hukkaan heittäminen, sillä se on Shilasdarin jo poistunutta kasvivärjättyä Luxury DK w/Camel -lankaa ( 40 % lampaanvillaa, 40 % angoraa, 10 % kashmiria, 10 % kamelia). Kuviovärit ostin varta vasten tälle kavereiksi: pinkki on Walcot Yarnsin Opus-lankaa (love posion) ja harmaa roiskevärjättyä La Bien Aimeen Merinoa ( pop grunge).

Puseron ohje on puolestaan Veera Välimäen Bowline, ylhäältä-alas neulottava kaarrokepusero. Omani neuloin koossa M, mutta sovelsin kuvioita ja lisäsin helmaan mittaa, jotta sain mahdollisimman paljon kulutettua pohjalankaani pois pölyttymästä. Painoa neuleelle tuli 390 grammaa.

Tästä tuli hirvittävän sievä. Värit eivät kylläkään oikein hyvin kuvissa toistu: en saanut aikoinaan enkä nyt pohjaväriä kuvattua täysin oikein. Todellisuudessa se on hieman pehmeämpi väri, mutta kyllä näistä kuvista osviittaa siitä saa, kuinka hyvin värien suhteen onnistuin. Ainakin omaan makuuni nämä kolme lankaa sopii kovin hyvin toisiinsa, vaikka pinkin langan ja pohjavärin kontrasti on hyvin pieni. Itseasiassa se on olematon, koska ne eivät erotu toisistaan mustavalkokuvassa lainkaan.

Mutta minusta se on juuri se juttu, mikä tekee tästä puserosta niin kauniin: lankojen keskinäinen kontarasti sekä sen puute eli kuinka harmaa erottuu hyvin pohjasta pilkkuineen ja samalla kehystää esille myös pinkit kuviot. Olen siis erittäin tyytyväinen, että uskalsin kokeilla, hullutella hieman.

Vielä onnistuin, mikä on aika minulle melko harvinaista kuvioneuleen värivalintojen suhteen yleensäkin.


Neulontavinkki:

  • Kuvioneuleiden kontrastia, kuinka hyvin ne toisistaan erottuvat, voi testata ottamalla niitä mustavalkokuvan. Jos ne erottuvat kuvasssa hyvin toisistaan, myös kuviot tulevat erottumaan hyvin.