Helene

Vaikka kesä tekee tuloaan, ja neuloin Veera Välimäen Raidat-kirjasta Helene-kesäpuseron, en osaa jaotella neuleitani eri vuodenaikoina pidettäväksi. Aikaisemmin ehkä niin oli jopa siinä määrin, että en kesällä ikinä kokenut tarvetta neuloa, mutta virkata saatoin. Nyt on toisin, sillä neuleita tulee pidettyä milloin mitäkin. Esimerkiksi viime kesän pidetyin yläosani oli Bowline (mikä muuten on myös Veeran malli), sillä tunnetustihan Suomen kesä on niin lyhyt ja vähäluminen. 😉

Tämän Helenenkin näen niin puserona kuin liivinä, mitä voin pitää talven tullen poolon kanssa. Sen värit valitsinkin niin, että ne sopivat lähes kaikkeen muuhun: musta lanka oli jemmoistani löytyvää Cascade Heritage-lankaa ja raitaväriksi valitsin kirjan mallin innoittamana tweedlankaa.

Päädyin Isager Tweediin, koska siitä löysin itselle mieluisan väriyhdistelmän. Minua miellytti myös sen koostumus, sillä siinä on 70 % villaa ja loput mohairia. Eläväisestä pinnasta huolimatta, siinä ei siis ole keinokuitua, mutta ei myöskään mohairin pörröisyyttä. Kiva lanka, tykkään.

Kuten tykkään tästä puserostakin! Ensin epäilin kovin istuvuutta, koska olat tehdään sellaisella tekniikalla, mitä en ole koskaan kokeillut. Suuret hartiat ovat muutenkin ongelmakohtani, niin epävarmuuden tunne oli alussa suuri. Neuloin kuitenkin ”kiltisti” ohjeen mukaan kaiken muun, mutta ennen helmaresoria kavensi muutamia silmukoita. Siksi pusero ei ole alkuperäisen mallin mukaan laatikkomainen, vaan pusittaa. Puserossani ei myöskään ole ohjeen suosituksen mukaista 20 senttimetrin väljyyttä, koska mallitilkkuni tiheys oli hieman suurempi kuin ohjeessa. Eli minulle oikea koko olisi ollut kolmonen, mutta tiheyteni vuoksi neulon Helenen koon kaksi silmukkamäärillä, jolloin väljyys jäi vähän pienemmäksi.

Minusta tästä tuli just täydellinen. Tässä on kivana yksityiskohtana vielä erilaisia raitoja muitakin kuin vain neulotut. Esimerkiksi resoreiden kierretyistä oikeista silmukoista nousevat pystyraidat. Lisäksi vartalon lisäyksistä syntyivät kauniit reikäraidat olkapäille. Nuo lisäykset muuten pussittavat pahasti, vetävät koko yläosaa kasaan, saaden näyttämään koko tekeleen melko erikoiselta. Sitä ei tarvitse kuitenkaan säikähtää, koska ne silottuvat sievästi, kun valmiin neuleen kastelee.

Viimeistelypesun yhteydessä painellen venytin myös pääntien takaa hieman etuosaa korkeammaksi, koska huomasin sen sovitusvaiheessa nousevan hieman häiritsevästi edestä kaulalle lyhennettyjen kerrosten puuttumisen vuoksi. Tein ensimmäisen kerran näin, vaikka olen kuullut jo aikoja sitten, että joitakin lankoja voi muotoilla viimeistelyvaiheessa melko paljonkin. Ehkä aikaisemmin ei tälle tiedolle ole ollut käyttöä, mutta nyt se tuli testattua, ja se näytti toimivan.

Minä itse en ole puolestaan ollut muutamaan päivään oikein toimintakunnossa, vaan olo on kuin yläkuvassa: etuosa on selvästi keväinen, jopa kesäinen, mutta taustalla meressä on vielä paljon jäälauttoja. Ristiriitaisesti minäkin olen ollut kotona kuumeessa sälekaihtimien suojassa, jotta ei niin ärsyttäisi paikallaan olo. Olisi niin paljon kaikkea keväthommia, niin sairaana olemisen vuoksi haluaisin jarruttaa kevään ja kesän tuloa.

Mutta ei se auta. Eikä auttanut meri-ilmakaan, minkä ajattelin kuivattavan limakalvoja.

Että paikallaan on nyt vain oltava, maltettava vielä hetki, niin takaisin arkeen pääsee siten nopeammin. Lohtuna on kuitenkin jo uusi neule puikoilla, Raidat-kirjan Maija, uudenlainen merimiespaita. Melkoisen ihanan värisistä langoista raidat tulee tähänkin. Tosin myös Maija pitää neuloa oudolla ja uudella tavalla, ylhäältä-alas kylläkin, niin taas saa jännittää.

Toivotaan, että onnistuu. 😀


Helenellä osallistun raitojen yhteisneulontaan eli Instagramissa meneillään olevaan Stripes KAL:iin (#stripeskal2022). Neule sopii myös @Hommahuoneen neuleaiheeseen bingoon, kohtaan uusi tekniikka. Siinä olen jo ns. toisella kierroksella, koska ensimmäinen bingo (mikä löytyy Instagram-tilini kohokohdista) on jo valmis. 🙂

Lankalaihista bingoillen

On tainnut käydä niin, että aina vuoden vaihteessa olen luvannut vähentää lankavarastoja. On tainnut käydä myös niin, ettei tuo lupaus ole toteutunut, ei ainakaan mitenkään suurieleisesti.

Toivottavasti tämä vuosi on poikkeus. Ainakin se on hyvin alkanut, sillä tammikuun aikana lankoja väheni yli kilon verran: viime kuussa valmistui neuleita yhteensä reilun kahden kilon edestä, mutta mm. lahjaostokset – kuten edellisen postauksen Rohkelikko-asusteet – vaativat myös lankojen ostamista reilun kilon verran.

Lankojen vähentämisen tueksi liityin Facebook-ryhmään nimeltään Lankalaihis, jossa aloitushaasteena oli neuloa ensimmäisenä jokin itselle haastava malli tai lanka pois jemmoista. Minä valitsin aloitushaasteeksi Filcolanan Arwetta-langasta aloitetun neuletakin, mikä oli jäänyt kesken – varmaankin – pari vuotta sitten huonon mallivalinnan vuoksi. Keskeneräisen työ purkaminen oli tuntunut kuitenkin jostain syystä niin työläältä, että se oli jäänyt harmittavasti lankalaatikkoon pölyyntymään, vaikka langan väri, Deep Orchid, on äärimmäisen ihana.

Mutta nyt oli sen aika! Eli purin aikaisemman tekeleen, kastelin ja kuivasin vyyhdit sekä kerin ne uudelleen. Ohuelle, fingering-vahvuiselle langalle olin myös löytänyt saman värisen Dropsin Brushed Alpaca Silk -langan (väri 9) kaveriksi, sillä ajatuksissani oli neuloa No Frills -pusero, mikä neulotaan siis yhdistämällä fingering-vahvuinen lanka ja lace-vahvuinen mohair. Jokin ajatusvirhe oli mohairia tilatessa tosin tullut, sillä tilaamani lanka ei ollutkaan mohairia, vaan alpakkkaa ja silkkiä. Se ei ollut edes lace-vahvuista. Voi veljet! Ehkä olin tuijotellut vain väriä, mutta tilaamani lanka oli niin paksua, että siitä olisi varmaan voinut yksinäänkin neuloa ajatuksissani olevan puseron.

En antanut mokani kuitenkaan häiritä, koska olin päättänyt, että nyt tai ei koskaan. Olin aikaisemmin neulonut jo yhden PetiteKnitin No Frills -puseron, mihin vertailemalla sain aikaiseksi samanlaisen mutkattoman, hieman ylisuuren, neulepuseron: siinä missä edellisen oli koko M, tämän neuloin mukaillen XS-koon silmukkamääriä. Mitat tosiaan otin kuitenkin aikaisemmin tehdystä puserosta ja resorit neuloin ohjeesta poiketen kiertäen eli yksi oikein takareunasta, yksi nurin – joustimena.

Ja tuli kyllä herkku! Upean värinsä lisäksi tämä on ihanan pehmeä, kuin pumpuliin kääriytyisi. ♥

Lankoja jäi sen verran, että sain vielä neulottua niistä pipon. Kuten pusero, pipokin on mutkattoman helppo: se on periaatteessa vain pitkä 2 oikein, 2 nurin -joustinputki. Pipon ohje on kuitenkin puseron ohjeesta poiketen ilmainen sekä suomenkielinen, mikä löytyy Ravelrystä nimellä The Silk Mohair Beanie (Silkkimohairpipo).

Lankalaihista vauhdittaakseni osallistun @elina.ween neulebingoon, sillä käsityöhaasteet, erityisesti bingoilut, ovat minusta _niin_ kivoja: suorittaja minussa hykertelee tyytyväisyydestä, kun saa suunnitella ja vedellä rasteja ruutuun. 😀 Nämä ovat siis bingoruudut paita ja jämälanka. Edellisen postauksen asusteet olivat puolestaan huivi ja pipo. Niillä osallistuin myös @hommahuoneen neulebingoon rastittamalla ruudun neulo tai virkkaa joitain hyväntekeväisyyteen tai lahjaksi.

Oletko sinä innostunut tänä vuonna jostain haasteesta? Ja psstt, Elinalta ja Hommahuoneen Sanne-Maijalta löytyvät myös ompelubingot, jos neulomiset eivät kiinnosta… 🤩🤩

Kuulumisia

Blogijoululoma venähti pidemmäksi kuin ajattelinkaan, koska harmillinen flunssa on vaivannut jo joulukuun alusta lähtien eikä loppua oikein näy. Tällä viikolla pääsin tosin palaamaan jo töihin, mutta hieman nilkuttaen arki on edennyt. Siksi myös blogi on jäänyt taka-alalle.

Lankalaihikseni on kaikesta huolimatta voinut oikein hyvin: nyt jo olen tuhonnut jemmojani lähes 800 gramman verran.

Tilastoani vähän huijaa joulukuussa aloittamani Halibut-puserot miehelleni ja minulle, mutta magnetan värinen No Frills -pusero on ihan tämän vuoden puolella aloitettua ja Lankalaihis-ryhmän tammikuun tavoitteen mukaisesti neulottu. Facebookissa on siis ihan tällä nimellä oleva ryhmä, jossa saa vertaistukea lankojen vähentämiseen. Ryhmässä voi siis hengata vain mukana ja/tai osallistua mukaan erilaisiin haasteisiin. Esimerkiksi aloitushaasteessa tuli valita työn alle lanka, mitä ei ole raaskinut käyttää tai ohje, jonka on kokenut liian hankalana.

Minä valitsin aloitushaasteekseni purkaa keskeneräisen neuletakin, minkä olin aloittanut jo pari vuotta sitten Arwetta-langasta. Se oli jäänyt ärsyttävästi kesken, kun en ollut varma mallista. Langan väri, Deep Orchid, on kuitenkin niin ihana, että päätin nyt tehdä sen vihdoin ja viimein vaatteeksi asti. Haasteellisin osuus minulle tässä projektissa oli siis keskeneräisen työn purkaminen, lankojen kastelut ja uudelleen keriminen, mitä olin siirtänyt ja siirtänyt. Helpon puseron neulomisessa ei puolestaan mennyt aikaakaan, kun löysin vielä Arwetta-langan kaveriksi Dropsin pörröisen ja pehmeän Alpaca Silk-langan.

Vaikka lankalaihis on edistynyt hyvin, ihan ilman uusien lankojen ostoa en ole selvinnyt. Esimerkiksi sain toiveen Harry Potter-neuleista eli piti hankkia viinipunaista ja okraa. Mutta lahjalangoissa on se hyvä puoli, että ne tulee neulottua pois saman tien eikä ne jää nurkkiin pölyyntymään.

Nämä kaikki neuleet ovat kesken vielä viimeistelyjen osalta. Siinä näkyy se, että olen vähän heikolla hapella, kun päättelyt ja kylvettämiset ei ole kiinnostaneet. Olen vain hypännyt aina yhden työn jälkeen seuraavaan. Kuten esimerkiksi nyt minulla on työn alla, testineulonnassa, alla olevassa kuvassa olevat Aalto-sukat.

Ompeleminen ei puolestaan ole oikein edistynyt. Tavoitteenani oli tehdä tässä kuussa keskeneräisten ja valmiiksi leikattujen pinoa pienemmäksi, mutta se ei kovin hyvin ole sujunut ja nekin, mitä olen tehnyt, ovat joltain osin epäonnistuneet.

Esimerkiksi ompelukerhossani oli vuoden alussa haasteena ommella mustaa mustalle. Minä kokeilin uutta paitakaavaa ja siihen alikeompeluna koristelin mustan timantin selkäpuolelle (sinne piiloon, jos se ei onnistuisi). Alikeompelu onnistui kyllä, mutta paidasta tuli liian pieni. Ainakin sen verran, ettei sitä voi julkisilla paikoilla yksinään pitää.

Toinen mustaa mustalle -työ puolestaan oli ihan liian suuri: yritin ommella kahdesta eri mustasta farkkujämäpalasta Cap Sleeve -mekon. No, postailen myöhemmin näistä sovituskuvien kera, niin kerron tarkemmin näiden molempien – trikoopuseron ja mekon – hopeareunukset. Eli ei nyt mennyt ihan maaliin, mutta uusien taitojen kannalta molemmat olivat hyvä ommella…

Tälläistähän tämä kässäilyharrastus on, että aina ei vaan onnistu. Varsinkaan ommellessa, kun kaikki pitää ensin testata, kuten tänään uutta poolokaavaa: testiversion mukaan ainakin olkasaumaa pitää siirtää eteenpäin ja pääntietä korottaa edestä. Onneksi on kuitenkin joitakin asioita, mihin voi aina luottaa, kuten Ommellisen Taskutunikaan ja siihen, kuinka ideat eivät (ompelumerkinkään mukaan) lopu koskaan kesken. 😀

Mohair Soldotna

Heipä hei! Blogissa ei ole ollut mikään luova tauko, vaan ihan sitä itseään eli KIIRE. Siis sellaista kiirettä, etten ole ehtinyt oikein sauman saumaa ommella tai kerroksen kerrosta neuloa. Toki jossain välissä yritin, mutta mistään ei ole tullut mitään. Sen takia vino pino keskeneräisiä ompeluksia odottaa ratkojaa ja neulomisen suhteen yritän niellä tämän kirjoneulepuseron kaikki komeat virheet. Kiireessä stressi on siis siirtynyt käsien kautta tekemiseen ja viimeisen kuukauden ajan olen saanut aikaiseksi virheitä koko vuoden edestä.

Eli tätä pitkähihaista ja -helmaista Caitlin Hunterin Soldotnaa olen pakertanut koko syksyn tuskallisen hitaasti: sen tekeminen on ollut sellaista raivoneulontaa kaiken maailman säätämisen ja virheiden vuoksi, että Uunimies meinasi laittaa koko neuleen muutamaan otteeseen jo jäähylle. 😉 Esimerkiksi pääntien tein kolme kertaa uusiksi ennen kuin se miellytti silmää ja hartialinjaa. Alkuperäisessä mallissahan pääntie on pienempi ja hartialinja pullonkaulan muotoinen, mikä ei sovi minun suoralle hartialinjalleni.

Pääntietä takaa muotoilevat kerrokset tein jo pääntien resoria neuloessa.

Soldotnan kaarroke on melkon nopea tehdä, mutta nuo piskut miehustassa ja hihoissa. Yök! Ne menivät ihan miten saattuun. En kuitenkaan purkannut, koska ajattelin, etteivät ne erotu. Pah ja pöh! Erottuvathan ne.

Enkä ymmärrä, mitä tuolle oikealle hihallekin tapahtui! Pilkut ovat jonossa kuin ristipistotyössä. Mutta myös ne annoin olla, vaikka yleensä en kestä tuollaisia virheitä. Se tuntuu siltä, että kaikki vaiva ja veivaaminen menee hukkaan. Että jos tehdään, niin sitten tehdään kunnolla. Mutta nyt en vaan löytänyt sellaista sisua itsestäni. Kumma juttu.

Myös koon suhteen epäonnistuin, sillä tästä tuli liian istuva erityisesti hihojen suhteen. Olin ajatellut steekata tämän neuletakkiksi, mutta ei tätä voi, koska alle ei mahtuisi mitään. Lisäsin kyllä hihoihin enemmän silmukoita kainaloiden alle, muttei lisäykseni nyt vaan riittänyt.

Mutta myönnettävä on, että puseron jalokivivärit ovat kauniit: smaragdin vihreät langat ovat Amore 240 (merino) sekä Gepard Kid Seta (kidmohair) ja ametistin violetit Filcolanan Arwetta (merino) sekä Anisia (kidmohair). Laventelin värinen pohjalanka on Extrafine Merino 120 -lankaa. Puikkona olivat 3 mm (resorit) ja 3,5 mm kaapelit. Yhteensä lankaa puseroon kului 460 grammaa.

Lisäksi sain kulumaan tämän puseron kuviohin melko hyvin vähäiset mohairlankavarastoni, mikä oli tavoitteeni. Niitä on jäänyt edellisistä projekteista jäljelle sen verran, ettei niistä oikein mitään saa yksinään tehtyä, mutten lisääkään halunnut tilata. Puseron kuviot ovat siis jämiä aikaisemmin neulotuista Copenhagen– ja No Frills -neulatakeista.

Vaikka viimeisin Taito-lehtikin sai postilaatikkoon kolahtessaan tuntemaan, että koko maailma irvailee sotkuisille langoilleni, hitaalle neulomiselleni ja kaiken kirjaville virheilleni, nyt puseron valmistuessa kiitollisuus alkaa hiiipiä mielen päälle. Muistan kuitenkin vielä kovin hyvin ne monet vuodet, kun sairastelin jatkuvasti huonon sisäilman vuoksi. Yhä oireiluni toisinaan eristää tehokkaasti kotiin muusta maailmasta, mutta nyt olen kuitenkin kiireesssäni saanut ollut olla mukana, olla osallinen ja osallistuva, sen sijaan, että elämä olisi vain kulunut päivästä toiseen. Sillä elämän ei pitäisi kulua, vaan täyttyä. Ja tekevällehän sattuu, joten ehkä nyt annan itselleni armoa ja kannan virheellisen puseroni ilolla.

Että nyt vain huokaisen ja puen mut villapuseroon, vien mut meren ääreen…

Miten on sinun laita virheiden suhteet – puratko vai voiko niiden kanssa elää?


Neulontavinkit Soldotnan muokkaamiseen:

  • Aikaisemmat lyhyet Soldotnani löydät täältä: Kirjoneulottu Soldotna Crop ja Pitkähihanen Soldotna
  • Pääntiehen loin 120 silmukkaa. Siirsin taakse tulevat muotoilevat lyhennetyt kerrokset pääntien resoriin (ks. kuva). Lyhennetyt kerrokset tein Käsityökekkereiden Veeran Nurin nurin -paitaohjeen avulla.
  • Kaikki resorit tein kierrettynä 1 oikein, 1 nurin 3 mm kaapelilla. Muutoin käytin 3,5 mm kaapelia.
  • Kaarrokkeen aloituksesta jätin pois kolme ensimmäistä kuvioriviä, koska aloituksen silmukkamäärä sopi suoraan neljännelle riville.
  • Kaarrokeen neuloin koossa kolme.
  • Lisäsin ohjeesta poiketen kainaloon 16 silmukkaa, jotta sain väljyyttä hihoihin ja vartalo-osaan.
  • Kainaloiden alta mitattuna pusero on noin 52 cm leveä.
  • Hihoissa vähensin silmukoita 65: een silmukkaan ennen vihreitä kuvioita. Ennen hiharesoria vähensin silmukat vielä 48:saan silmukkaan.
  • Hihoilla on pituutta reilut 40 cm kainalosta mitattuna.
  • Ennen helmaresoria vähensin silmukoita neulomalla joka 3. ja 4. silmukan yhteen.
  • Miehustalla on pituutta olkapäältä helmaan noin 60 cm.