Site icon

Simppeli syyspipo

Vuosien varralla on tullut neulottua monenlaisia pipoja, joista vain yksi on ollut musta. Sekin on aina hukassa, joten tein varalle toisen.

Varsin hyvän teinkin, nimittäin Nurjan Jaska-pipon.

Muutin kuitenkin päälaen kavennukset, jotta sain tuollaisen piipulan päälaelle. 🙂 Kavennukset tein samalla tavalla kuin aisempaan Törröpipooni (Suuri Käsityö -lehti 2/2020).

Mutta muutoin neuloin ohjeen mukaan kokoni mukaan (päänympärykseni on 56 cm). Lankana minulla on Filcolanan Arwetta ja puikot 2mm kaapelit. Lankaa meni vaivaiset 56 grammaa eli vähän matalamman, jos olisin tehnyt, olisin selvinnyt yhdellä kerällä. Tosin pipo tuntuu tosi hyvältä päässä kahdeksan sentin käänteellä, että en ole ihan varma, kannataisiko pipoa madaltaa.

Tykkään kovasti pipon raidotuksesta, mikä kierretystä joustinneuleesta tulee. Raidat taitavat viehättää tällä hetkellä muutenkin, sillä ompelin itselleni samettitrikoiset leggingsit. Ah, mikä yhdistelmä: pehmeä samettinen struktuuri ja musta väri. ♥ Trikoo on Myllymuksuilta.

Vielä pitäisi Uunimiehelle tikutella oma pipo, mutta kokonaan alkuperäisellä Jaskan ohjeella. Ensin neulon kuitenkin jotain muuta ja pidän tauon pipoiluista, sillä kierretty joustinneule sattuu usein oikeaan kyynärpäähän. Pipotauolla yritän siis olla pahentamatta tilannetta, ettei vaan käy niin, että tulee pitempi tauko kaikenkaikkiaan.

Kipeytyykö teillä muilla kädet neulomisen huumasta?


Exit mobile version