Site icon

Pitkähihainen Soldotna

maaritse_soldotnan_kirjoneulotut_hihat

Jo ensimmäistä Soldotnaa neuloessa syntyi ajatus toisesta, mutta pitkähihaisesta.

Lisäksi jätin alun kuvioita pois ja lisäsin aloitussilmukoita, jotta pääntie olisi väljempi ja alle mahtuisi mekko paremmin.

Jätin pois myös kaarrokkeen jälkeiset vartalo-osan kuviot, koska tykkäsin, että se näytti paremmalta yksivärisenä, ilman pilkkuja. Siitä johtuen varaamani musta lanka alkoi uhkaavasti loppumaan, niin keksin neuloa hihoihin kaarokkeen kuvion. Tein myös ohjeesta poiketen kaikki resorit kiertäen yksi oikein ja yksi nurin, koska minusta se on siistein resorin tekotapa.

Kuvion istutin hihaan niin, että mittasin oman kuvitteellisen hihan pituuden ja vähensin siitä neulomani kaarokkeen eli kuvioiden korkeuden. Lisäksi kuvioiden silmukkamäärä piti sovittaa hihan silmukkamäärään. Omalla kohdallani se tarkoitti sitä, että koon kolme hihaan piti lisätä yksi silmukka, jotta sain kuviot menemään tasan. Puolestaan neuloessa kuvioneulekaaviota alaspäin kavensin kaksi silmukkaa niillä kerroksilla, joilla oikeasti olisi pitänyt tehdä lisäyksiä.

Näillä eväillä syntyi siis tämä Caitlin Hunterin Soldotna Crop (ohje saatavissa Ravelrystä, klik). Lankana minulla oli, kuten aikaisemmassani, Hjertegarnin Merino Cotton, missä on puolet merinovillaa ja toinen puoli puuvillaa. Neule on neulottu koossa kolme. Langan kulutus vastasi ohjetta, mutta hihoihin meni vartalo-osan lisäksi vielä noin 150 grammaa: mustaa lähes 100g, farkunsinistä 36g ja harmaata 17g. Käytin 3,5 ja 3 mm puikkoja.

Neuleen alle ompelin sinisestä trikoosta babydoll-mallisen mekon I Love the 90´s Dress -kaavalla. Mekko on niin erilainen vaate, mihin olen tottunut, että tätä joutuu hetken miettimään: aika kivalta se näyttää ja sopii mekon alle, mutta leveä helma tuo mieleeni vahvasti äitiysmekot, mikä ei minua miellytä. Tämä ysärimalli vaatii siis totuttelua. Luultavasti kokeilen tehdä vielä toisen viskoositrikoosta, mikä laskeutuu raskaammin, joten palaan tähän kaavaan tarkemmin vielä tuonnempana.

Neule on kuitenkin niin onnistunut, että vielä mielessä kytee ajatus kolmannesta, pitkällä helmalla tosin. Vai pitäisikö pysytellä kohtuuden rajoissa? 😀

Exit mobile version