Talvinen

Caitlin Hunterin Talvinen on varmaan kaunein kaarrokeneule, minkä olen tähän saakka tehnyt. Aloitin sen jo viime syksynä, mutta se jäi toista hihaa vaille. Itseasiassa se oli jo hyvän matkaa aloitettu, mutta ilmeisesti pelko epäonnistumisesta oli liian kova: oli helpompi jättää neule kesken, kun todeta epäonnistuneensa äärimmäisen kauniisti ja tasaisesti neulotun kaarrokkeen jälkeen.

Epävarmuuden syynä oli helman a-malli, mikä neulottiin muuttamalla puikkokokoa isommaksi helmaa kohden edetessä. Tämä tekninen seikka jäi minulta huomioimatta, kun neuleen aloitin. Se, että en lukenut ohjetta kokonaan heti läpi, saattoi oli ihan hyvä asia. Sillä jos olisin ollut huolellisempi, en varmaan olisi edes aloittanut koko puseroa, koska en tykkää neuloa ohutta lankaa suurilla puikoilla. Yleensä silloin neulomisesta katoaa mielekkyys, koska silmukat tuntuvat liukkailta ja koko homma menee jännittämiseksi sekä käsiala muuttuu usein vielä epätasaiseksi.

Mutta hyvinhän tässä kävi. ♥ Aloitin tämän neuleen siis viime syksynä haikein mielin seuraten samalla kesän kaikkoamista vähitellen pois. Tänä vuonna tuo haikeus oli tiessään, sillä korona on kurittanut vielä sen verran, että olen ollut yhä sairauslomalla: kotona ollessa tahtoo mennä sekaisin niin viikonpäivät kuin vuodenajat, kun ulkoilut ja kaikki muutkin menemiset ja tulemiset ovat jääneet vähiin.

Neuloin Talvisen kaikilta muilta osin ohjeen mukaan, paitsi hihoihin tein pitkät resorit. Ohjeen mukaisesti ne olivat jääneet hieman vajaiksi, mutta kokemuksesta talvella sellainen vajaamitta ei tunnu kivalta. Tilanne olisi ollut eri, jos pääntiestä olisi tullut väljempi, niin neuleen alle olisi voinut – ohjeen mallikuvien mukaan – pukea poolon, minkä hihat olisivat sievästi jatkuneet neuleen hiharesoroiden alta. Mutta ku ei. 😀

Ohjeessa oli myös nypyllinen kuviovaihtoehto, mutta minä tein omani ilman niitä. En vaan ajatellut niiden olevan sieviä.

Sen lisäksi, että malli on kaunis ja käsialani on siisti, onnistuin valitsemaan värit hyvin: pohjalanka on Louhittaren Luolan Väinämöistä värissä Magenta ja kuviovärini Bio Shetlandin nro 14 Sapphire (vaaleansininen) sekä Kässäkerho Pom Pomin Suoma Singleä värissä metsä (tummanvihreä) .

Onni oli myötä siinäkin mielessä, että Väinämöistä minulla oli kahta eri värjäyserää: yksi vyyhti poikkesi muista. Huomasin sen vasta, kun olin jo hyvän matkaa kaarroketta neulonut eli olin onnistunut valitsemaan juuri sen yhden erilaisen alkuun ja siinä tietenkin oli toisiin vyyhteihin nähden silmiinpistävän tummia kohtia. Voi vietävä, kun alkuun otti päästä! Mutta loppujen lopuksi ne tummat kohdat alkoivat näyttääkin oikein hyviltä tuossa kohdin, lintujen taustalla: ne ovat ikään kuin syksyisen taivaan tummanpuhuvia pilviä ( ensimmäisessä kuvassa näkyvät parhaiten) ja tuovat kaarrokkeeseen kolmiulotteisuutta. Kokonaisuudesta ne eivät siis pistä silmään, vaan pikemmin hivelevät. 🙂

Neuleen lisäksi minulla on jalassani itse tehdyt housut. Housuja en ole aikaisemmin tehnytkään, niin aloitin helpommasta päästä, trikoisista. Kaavana minulla oli Style Arcin Sailor Sue Palazzo Pants.

Valitsin tämän mallin juurikin helppouden vuoksi, vaikka ajattelin, että minulle ei sovi tällaiset leveät housut. Ehkä ei sovikaan, mutta voi voi, kuinka ihanat nämä ovat päällä. Trikoo on vielä Nuppu Printin pehmoista laatua. Ai että!

Helppoudestaan huolimatta jo nämä harjoitteluhousut osoittivat, että ihminen ei ole seppä syntyessään. Housujen kokovalintaa ja istuvuutta saan siis jatkossa harjoitella: pääsin heti tutustumaan haarakoukun muokkaamiseen, kuinka etuviikset saisi pois. Täysin en vielä muokkauksieni kanssa onnistunut, koska se olisi vaatinut kaikkien saumojen purkamisen ja housujen pienentämisen vähän sieltä sun täältä, niin menkööt nyt näin pitemmän yläosan kanssa. Seuraavien, pienemmän koon, kanssa sitten enemmän harsimista ja harjoittelua heti alusta lähtien. 🙂

Mekkotunika ja Katinka

PuuhakasPajan kaavoista löytyy minulle useampi sopiva ilman sen suurempia muutoksia. Muun muassa olen ommellut useamman Pinja-hupparin. Myös Ulpu-treenishortsit haluaisin tehdä monen monessa värissä. Samaan listaan voin liittää myös tämän viimeisimmän kokeilun, Katinka-neulostakin.

Ompelin Katinkan Mereenin Kasvot-neuloksesta, mikä toimii erittäin hyvin tässä mallissa. Myös neuloksen leikkaaminen ja käsittely oli helppoa lukuun ottamatta paksuimpia kohtia (kuten mm. taskut), mitkä saivat koneeni vähän kiukuttelemaan. Ei mitään suuren suurta, mutta vauhtia piti hidastaa ja tarkistaa, että ompeleesta tuli varmasti pitävä. Testiversion teinkin joustocollegesta (postaan sen myöhemmin), mikä kaikin puolin sujui koneen kun koneen alla.

Koon valitsin rinnanympäryksen mukaan. Hihat ovat ainoastaan käänteen verran liian pitkät, mutta ne on helppo kääntää halutessaan sisälle päin. Leveän käänteen vuoksi ne pysyykin hyvin lyhyeksi käännettyinä.

Tässä on ihanan isot taskut ja muutenkin tykkään takin mittasuhteista. Hihat eivät ole kovinkaan leveät, joten tämä ei mahdu trendikkäiden leveiden hihojen päälle. Mutta Ommellisen Mekkotunikan päälle menee, minkä ompelin mustana juurikin siitä syystä, että se sopii sitten vähän kaiken kanssa yhteen.

Tässäkin on taskut. ♥

Mustan trikoo olen myös ostanut Ommelliselta, mikä pehmeydeltään sopii hyvin tähän malliin. Istuvuutta mekkoon tuo myös selän keskisauma, mikä on muotoiltu ja mitä luonnollisestikin voi tarvittaessa muotoilla lisää, jos selkäosa pussittaa. Omalla kohdalla muutokset suuntaan jos toiseen eivät olleet tarpeen.

Tämä mekko on sellainen mutkaton kesävaate, mitä voi käyttää pitkälle syksyyn neuletakin kanssa (kuten esim. JoJon tai Kurun). Niin, ja onhan kohta juhannuskin, tuo viileimmistä viilein keskikesän juhla. 😂

Kivoja ompeluprojekteja

Huh hah hei! Postaustahdissani oli pieni tauko, vaikka käsitöitä on koko ajan tullut tehtyä. Mutta valmiiksi on tullut melkeinpä yhtä ja samaa, peruspertsaa Ommellisen kaavoilla ja vieläpä lähinnä ensi syksyä varten, niin into kuvaamista ja postauksia kohtaan on ollut melko nollissa.

Paljon kaikenlaista mustaa on siis tullut ommeltua, mutta myös yksi ihastuttava väriläiskä: kaava on Ommellisen Lea-tunika ja trikoo Dream Circuksen Yhdessä-trikoota.

Postausten tekemiseen motivaatio on ollut heikko siitäkin syystä, että yhden Lean olen jo täällä esitellyt. Se koeversio, ensimmäinen, oli lyhythihainen mustasta trikoosta, niin nyt tein lisää vielä kaksi pitkähihaista. Niistä toisen siis ompelin DreamCircuksen värikkäästä trikoosta, minkä lopuista sain ommeltua vielä Ommellisen Sporttileggarit.

Toinen puolestaan on musta, jota voi helpommin yhdistellä vähän sen ja tuon kanssa. Tosin kirjoin sen oikeaan taskuun hauskan kuvion, kun en enää halunnut toista täysin mustaa tehdä.

Kirjontamallin ostin Etsystä Alifera-nimiseltä suunnittelijalta. Ihan se ei onnistunut ajatukseni mukaisesti, mutta eipä tuota hävetäkään tarvitse.

Paljon olen siis ommellut, mutta tosiaan montaa sellaista vaatetta, mistä olen jo postannut aikaisemmin. Ajatukset on myös jostain syystä jo tulevassa syksyssä, niin tuntuu turhalta postailla, kun minun ompelumojo ei vastaa vuodenaikaa. Lisäksi kaikki tehdyt on lähes joko mustaa trikoota, mustaa pontea, mustaa joustocollegea jne. Eli monesta syystä olen vähätellyt ompeluksiani, että mitäpä näistä huutelemaan.

Postausinnostus kuitenkin löytyi yllättäen tässä yhtenä iltana nukkumaan mennessä selaillessani tilaamaani Tiina Kaarelan Nyt on saumaa! -kirjaa. Sen viimeisiltä sivuilta, Lähteitä ja inspiraatiota -osioista, löysin blogini nimen.

Siellä se maininta, Maaritse – kivoja ompeluprojekteja, on Käsityökekkereiden ja Punatukan välissä. ♥ Ilostuin, että näinhän se on: ehkä projektini ovat kovin tavallisia (sekä mustia 😀 ) , mutta ovathan ne kivoja.

Ei tietenkään aina ole kivaa, varsinkaan uutta opetellessa. Esimerkiksi viime aikoina olen opetellut kreppilangan käyttöä saumurissa ja peittarissa. Erityisesti opettelun alla on ollut lycraisten leggareiden päällitikkausten tekeminen. Huh, ihan ei vielä suorat tikkirivit onnistu. Eri merkkiset kreppilangat myös aiheuttavat päänvaivaa, sillä siinä missä toisella ompelu onnistuu tuosta noin vain, toinen vaikuttaa saavan koneet ihan solmuun.

Mutta onhan se kiva huomata, että jossain kohdin lopputulos on jo ihan siedettävä. Että ehkäpä tämäkin vielä iloksi muuttuu!

Luottopaita ja Lea-tunika

Ompeluinnostus on tällä hetkellä huipussaan! Kesäisten ompelusten sijaan mielessä on jostain syystä lähinnä ensi syksy ja kesäloman jälkeinen töihin paluu. Sellaisten perusvaatteiden sorvaus.

Yllä on kuva Ommellisen Luottopaidasta, testiversiosta, minkä ompelin jo tammikuussa. Ompelin sen selkään alikeompeluna timantin, koska osallistuin tuolla kokeilulla mustaa mustalla -ompeluhaasteeseen. Alikeompelu onnistui, mutta paidasta tuli liian hitusen liian pieni. Toisaalta pinkeä paita on juuri omiaan neuleiden alle aluspaidaksi, mutta tuolloin selän kuvio luonnollisestikaan näy mihinkään. Mutta tulipahan kokemusta.

Pääsiäisen aikaan kokeilin paitakaavaa uudemman kerran. Tällä kertaa tyrin toisella tapaa, sillä onnistuin 😉 tekemään reiän valmiiksi leikattuun takakappaleeseen ratkojalla, kun siivosin käsityötavaroitani kasaan. Reikä ei ollut suuren suuri, mutta korjattavahan se oli.

Peitin reiän kirjomalla takakappaleen keskelle jo aikaisemminkin tekemäni rauhanmerkin Kirjontajuttuja-kirjasta. Sinne se peukalon kynsilakan alle jäi.

Paikkaus eli kirjontajälkeni onnistui aika hyvin, mutta sitten langanpätkiä leikatessani, paitaa viimeistellessäni, leikkasin palkeenkielen sivusauman viereen. Voi vietävä, kun meinasi pää haljeta! 🙂 Siinä vaiheessa oli selvää, että pusero ei vieläkään ollut riittävän iso minun makuuni. Niin kiristi valmiiksi jo päätä kaikki ne edelliset kuperkeikat, mitkä olin tehnyt, niin tämäkin vielä.

Paineet pään sisällä hellitti, kun muistin oikotien onneen eli keinonahkamerkit. Että paidassa on nyt sellainenkin ja paita on ainakin valmis, vaikka ei välttämättä käyttöön pääsekään. 😀

Hihaan olin ommellut heti ompelumerkin, minkä siististi viimeistelin nurjalle puolelle peittarin ompeleella. Sen vuoksi tein ensin tikkauksen melko lähelle hihansuun reunaa. Tein vielä kauemmaksi toisen tikkauksen, koska muistin, että tässä mallissa on melko leveä käänne juuri sitä varten, että hihansuun voi siististi tarvittaessa kääntää. Että ilman tuota toista, kauempaa tikkausta, menettäisin kääntövaran. Viimeistelin sitten myös helman ja pääntien samalla yhtenäisellä tyylillä.

Toinen pääsiäisen testaukseni oli Ommellisen Lea-tunika. Tässä koko oli heti kerrasta sopiva.

Mitäpä tästä sanoa muuta kuin hyvä on! Kuvassa tunika ei ole ehkä niin edukseen, mitä se a-mallisena minulle on (näyttää tuossa melko suoralta). Lisäksi trikooni oli ehkä hitusen liian jämäkkää tähän malliin, minkä vuoksi yläosa on hieman peltisen oloinen. Mutta sekään – kuten huono kuvakaan – ei ole kaavan vika, vaan minun ja kuvaajani moka.

Taskut on ihanan syvät ja ne tulevat hauskasti ikään kuin kylkien jatkoksi. Olen myös testannut useamman neuleen kanssa, niin hyvin sujuu alle.

Tällaista tällä kertaa. Ensi viikolla ehkä ehdin esittelemään tämän viikonlopun ompelukseni, mitkä liittyvät Kirjan ja ruusun päivä -ompeluhaasteeseen. Siihen haasteeseen sain liitettyä myös työpaikan tulevat naamiaiset ja kaikki tykötarpeet löytyivät vielä omista jemmoista. Nähdään! 🙂