Site icon

Käsityövuosi 2019

Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta!

Toivottavasti uusi vuosi on yhtä käsityöpainotteinen kuten edeltäjänsä. Itse kässäilin niin paljon, että kaikkea en ehtinyt kuvata ja tänne blogiin asti tuoda: ompelin reilut 60 työtä sekä neuloin viisi neuletta, kaksi neuletakki ja pipoa, kaulurin, lapaset, pannan ja yhdeksän sukkaparia.

Postatuista käsitöistä teitä eniten viime vuonna kiinnostivat neuleet, mikä näkyi niin täällä blogissa kuin Instagramissakin, sillä #bestnine-kollaasiin yhdeksästä kuvasta vain yhdessä oli ompelemani vaate, Poniletti-mekko. Muissa kahdeksassa tykätyimmässä kuvassa oli siis lankoja ja puikkoja tavalla tai toisella.

Sen enempää en mene tilastoihin, vaan tein koosteen viime vuodesta käsityöpäiväkirjaimaiseen tyyliini. Eli kokosin teille oman bestnine-tilaston viime vuonna oppimistani käsityönikseistä: tiivistetysti parhaimmat siitä, mitä tuli tehtyä ja niistä opittua.

  1. Saumuri
  2. Ergonomiset nuppineulat (*Blogiyhteistyö: Prym Consumer Finland)
  3. Kaavapainot
  4. Oikean koon valinta
  5. Pdf-kaavoista vain oman koon tulostaminen
  6. Kotiompelijan vaatekaappi
  7. Sukat varpaista varteen looppaamalla
  8. Kirjoneule
  9. Kirjonta

1. Saumuri

Ostin kesällä saumurin, Jukin MO-114-mallin, vaikka olin pitkään ajatellut pärjääväni pelkällä ompelukoneella. Voi pah ja pöh! Niin väärin ajateltu. Toki yksistään ompelukoneella pärjää, mutta saumuri lisää ompeluvauhtia ihan tajuttomasti ja jälki on siistiä kerrasta.

Saumurin valitsin osaavan ompelukonemyyjän/-korjaajan avulla, koska oma ymmärrys ei yksistään riittänyt. Siitä syystä en osaa sanoa, onko tuo valintani ihan paras mahdollinen, mutta puolen vuoden kokemuksen perusteella ainakin hyväksi havaittu: helppo langoittaa, lujan oloinen eikä ole vaatinut lankojen säätelyä vielä kertaakaan, vaikka olen ommellut lycraa, trikoota, merinovillaa, joustamattomia kankaita jne.


2. Ergonomiset nuppineulat (*Blogiyhteistyö: Prym Consumer Finland Oy)

Sain kesällä Prym Consumer Finland Oy:ltä paketin, johon oli koottu heidän tuotteitansa testattavaksi. Paketti sisälsi monenlaista mielenkiintoista, mutta palaan niihin myöhemmin, koska kaikkea en ole ehtinyt vielä testaamaan.

Kuvassa olevat Ergonomic-sarjan nuppineulat ovat olleet kuitenkin kovassa käytössä heti alusta lähtien. Itseasiassa olin aikeissa ostaa niitä ihan itse ennen paketin saamista, sillä mm. Hupistatrallaan Terhi oli niitä blogissaan kehunut. Eikä suotta. Noista ergonomisesti muotoilluista pitkistä nupeista saa todella hyvän otteen. Ainut miinus minunlaiselle ahkeralle silittäjälle on se, että nupit eivät kestä kuumuutta. Tosin neulan pituus on niin pitkä, että ne voi helposti asetella, niin ettei niiden yli tarvitse silittää. Kunhan sen vaan muistaa… 😀


3. Kaavapainot

Ompelin kesällä kevyestä joustamattomasta viskoosista Roscoe-puseron. Sen kaikista työvaiheista tuskaisinta oli leikkaaminen, koska kangas ei millään tuntunut asettuvan kaavojen alle. Harmissani muistin jonkun joskus kehuneen prikkoja kangaspainoina. Testasin enkä ole sen jälkeen enää yhtään kaavaa kankaalle, oli se sitten joustavaa tai joustamatonta, neulannut.


4. Oikean koon valinta

Jonkin verran saan kyselyjä, millä koolla olen milloinkin vaatteita ommellut. Näihin kyselyihin vastaaminen on välillä vaikeaa, koska koon valinta on usein monesta asiasta kiinni ja sen avaaminen ei ole ihan yksinkertainen asia. Tai siis on ja ei, sillä valitsen koon aina vartalon mittojeni, en ns. standardikokojen numeron tai kirjaimen mukaan.

Ommellessa ei siis välttämättä voi valita sitä kokoa, minkä kaupasta valitsee. Minäkin voin yleensä ostaa valmisvaatteista huomattavasti pienemmän koon, mitä ommellessa joudun valitsemaan. Lisäksi mitoitus vaihtelee eri kaavalehtien ja -yritysten mukaan, joten koko pitää valita joka kerta uudelleen. Hyvä vielä olisi, jos ymmärtäisi omia mittasuhteita paremmin. Siinä sitä onkin tekemistä: tiedän jo, että minulla on vyötärö hieman normaalia korkeammalla ja usein sen osaan jo kaavoissa huomioida, mutta eriparia olevat olkapäät ovat sitten toinen tarina… Omien mittojen ottamisesta on kuitenkin hyvä aloittaa, johon vinkit ja hyvät perustelut löytyvät esim. tältä Seamworkin YouTube-videolta.


5. Pdf-kaavoista vain oman koon tulostaminen

Olen varmaan joskus aikaisemmin jo tunnustanut, kuinka tykkään pdf-kaavoista: kaava-arkkia teippaillessa sitä samalla orientoituu uuteen ompeluprojektiin miettien viivoja ja kaaria, miltä ne valmiina tulevat näyttämään sekä kangasta, sen väriä ja kuosia jne. Lisäksi pdf:t ovat kaavalehtiä selkeimpiä ja selkeyttä voi usein vielä lisätä tulostamalla vain oman koon viivat. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa on Oliver-kaava, josta on saatavissa kaikkinensa koot 0-26, mutta minä olen tulostanut vain koot 10 ja 12 tarpeeni mukaisesti.

Pelkkien oman koon viivojen tulostaminen onnistuu niin, että tiedoston auki ollessa etsin vasemmalta sivulta joko hammasrattaan kuvan tai ikonin, jossa on ikään kuin paperiarkkeja päällekkäin. Niitä klikkaamalla avautuvat tiedoston asetukset ja tasot (tai englannin kielellä ”Layers”), joista voi valita, minkä koon viivat jäävät näkyviin. Kaikissa kaavatiedoissa tätä toimintoa ei ole, mutta aina kannattaa rohkeasti etsiä ja kokeilla.


6. Kotiompelijan vaatekaappi

Kuuntelin netin kautta Ommel-festareiden luentoja, joista mieliinpainuvin oli Rinna Saramäen puheenvuoro ”Trendien tulkinta ja ennakointi kotiompelijan näkökulmasta”. Tuosta luennosta sain mm. vinkkejä, kuinka omaa vaatekaappia järjestää eli kuinka suunnitella ja toteuttaa ompelutöitään viisaammin.

Luennon avulla oivalsin esimerkiksi sen, että arjen sanelemana minun toimiva vaatekaappini sisältää tunika/mekko-leggingsit-yhdistelmää, vaikka se ei aina ihan omalta tyyliltä tunnukaan. Tasapaino on vain unohtunut, koska tuo tyyli on helppo ommellen toteuttaa, joten muut, kuten juhlavampaan arkeen sopivat yläosat, ovat jääneet taka-alalle. Lisäksi kaapissani on yhä liikaa eri kuoseja, joten vielä enemmän pitää tyyliäni yksinkertaistaa keskittymällä yksivärisiin sekä ommella mm. joustamattomista hieman juhlavampaa päälle pantavaa. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä vielä näin vuodenkaan harjoittelun jälkeen ei edes yksiväristen joustavien ompelu tahdo sujua…


7. Sukat varpaista varteen looppaamalla

Tämä! Miksi en aikaisemmin opetellut neulomaan sukkia varpaista varteen looppaamalla? Ei ollut edes vaikeata. Parasta on, että tällä tavalla ei välttämättä jää jämäkeriä. Istuvuuskin on hyvä, että ihan huippu tekniikka. Ainakin, jos käyttää rennon letkeää Chiaogoon punaista kaapelia.


8. Kirjoneule

Kirjoneule on tuntunut aina kovin työläältä, mutta innostun siitä, kun osallistuin Neulefestareilla Soile Pyhänniskan kurssille. Oivalsin, ettei oikotietä onneen ole, vaan tätäkin pitää harjoitella. Syksyn aikana olenkin neulonut neljä kirjoneuletta, eikä se enää tekniikkana ärsytä eikä pelota.

Suurin oivallus liittyy langanjuoksujen sitomiseen, niiden hyväksymiseen olennaisena osana kirjoneuletta (ihan kuin ommellessa ärsyttävä kaavojen piirtäminen/kasaaminen 😉 ): mitä tiheämmin sitä tekee, sitä siistimpi ja tasaisempi jälki on. Oivalluksen myötä kirjoneuleen haasteellisuus onkin kääntynyt mukavaksi ajanvietteeksi sen sijaan, että aikaisemmin jaksoin keskittyä vain hyvin rajallisen ajan kuviokaavion ja langanjuoksujen seuraamiseen sekä lankojen suorassa pitämiseen. Nyt siis huomaan jääväni koukkuun kuvion muodostumiseen enkä malta laskea neuletta käsistä. Nautin siitä, kuinka pitää keskittyä eikä voi vain aivottomana neuloa menemään: on pakko pysähtyä ja olla läsnä. ♥


9. Kirjonta

Viime vuonna kirjoin ensimmäisen kerran joustavaan kankaaseen, hupparin rintaan rauhanmerkin, muliinilangoilla ja kiinnisilitettävän tukikankaan avulla.

Lopputulos oli työn helppoudesta huolimatta huumaavan hieno. Samalla kuitenkin murehdin, miten pesussa käy. Nyt voin kertoa, että hyvin. Itseasiassa pesujen myötä vaikuttaa siltä, että pistot ovat pureutuneet kankaaseen tiukemmin. Myös tiukkaan silitetty tukikangas on kokonaan irronnut, joten sekään ei pönötä taustalla enää ikävästi.


Huh, siinäpä viime vuoden tärkeimmät. Palaan vielä ensi viikolla tämän uuden vuoden suunnitelmiin sekä viime vuoden käsityöhaasteisiin, kuinka ne eivät aivan putkeen menneet. Silti se ei tunnu häiritsevän uuden vuoden supersuunnittelua. 😀

Exit mobile version