Applikointi-haaste

Viva! Eläköön käsityöt tai mitä ikinä sitten ikinä kukanenkin haluaa ilakoida. 🙂 Tämä PuuhakasPajan Hanna-tunika on tämän vuoden ensimmäinen ompelukseni. Käytin sen etukappaleeseen edellisen postauksen Smile-mekosta jäänyttä jämäpalaa eli Hujauksen Linnut -joustocollegea. Musta joustocollege on jostain, mitä en nyt muita, kun sitä hamstraan aina sieltä sun täältä.

Tämä on toinen hannani. Ensimmäisen tein jo kesällä, mistä tiesin kaavan sopivan ylävartalolleni. Alaosa puolestaan oli liian suuri, niin nyt yritin ensimmäisen testiversioni jälkeen siirtää tekemäni muutokset kaavaan. Niitä muutosten onnistumista siis testasin. Samalla osallistuin ompeluryhmäni vuoden ensimmäisen ompeluhaasteeseen eli A kuin applikointi.

Katsoin vuoden vaihteessa Yle Areenasta Frida Kahlo -dokumentin, niin siitä se ajatus sitten lähti. Dokumentti kosketti minua monella tapaa, mutta erityisesti nyt, kun vuoden vaihteessa pohdinnan alla oli, mitä menneestä vuoristoratavuodesta oli jäänyt käteen ja mitä ei, se nostatti tietynlaista kapinahenkeä minussa. Tiivistetysti siihen tyyliin, että pitäisi keskittyä vielä enemmän siihen, mikä oikeasti on tärkeää. Keskittyä enemmän siihen, mikä toimii ja onnistuu eikä kielteisesti siihen, mikä päinvastoin ei toimi eikä onnistu. Iloita eikä murehtia, koska kaikella on tapana järjestyä. Tavalla tai toisella, mutta lopulta kuitenkin.

Jatkoin Kahlo-teemaa selän puolelle kirjomalla geometrisesti tyylitellyn Fridan mustaa mustalle -tyylillä. Kuvan piirsin kahden värityskuvan avulla ja tikkasin ääriviivat kankaaseen ompelukoneella.

Eihän se tuolta selän puolelta ja vielä mustalla kirjottuna oikein mihinkään näy, että nyt pitää lopettaa tällainen nössöily. 😉 Viilaan kuvaa vielä selkeämmäksi eli yksinkertaisemmaksi ja teen sen seuraavaksi johonkin näkyvälle paikalle pelkäämättä, että se näyttää kummalliselta tai epäonnistuu jotenkin.

Päässäni minulla ei suinkaan ole vuoden ensimmäinen neule, mutta kun uusimmat ovat salaisia testineulontoja, niin ne jääkööt vielä pimentoon syksyyn saakka. Myös tämä pipo on vielä raakile, ensimmäinen protoni yhden suvun nuorimmaisen toiveen perustella, sillä nuo tädin mussukat ♥, niin ne nuoremmat kuin vanhemmat, osaavat hyvin hyödyntää aseista riisuvan asemansa minua kohtaan. Yhdellä heistä on siis sellainen pipotoive, että ihan piti itse alkaa ohjetta tekemään, kun en valmista löytänyt. Ihan vielä en vielä maaliin tällä päässyt, mutta lähellä jo olen. \o/


Applikointi-vinkit:

  • Applikoinnissa käytin apuna Prymin spraylimaa, jolla kiinnitin kirjaimet etukappaleeseen. Sprayliima on tarkoitettu tilapäiseen kiinnitykseen, joten kirjaimia pystyi siirtämään, jos ne eivät heti tulleet oikeaan paikkaan.
  • Applikoidessa joustava kangas pitää vielä tukea. Minä käytin tukikankaana silitettävää ja irti revittävää tukikangasta. Näin tikkaaminen onnistui eivätkä kirjaimet venyneet tai liikkuneet paininjalan alla.
  • Applikontiin hyvät vinkit löytyvät HommaHuone-blogista, täältä Applikaation lyhyt oppimäärä. Säädin täysin HommaHuoneen Sanne-Maijan ohjeilla ompelukoneeni, niin niillä onnistuin (toki piti ensin itse sooloilla jotain, mikä ei toiminut 😀 ). Ohjeista poiketen applikointitikki löytyi koneestani numerolla yhdeksän eikä seitsemän. Ompelukoneeni on Pfaff quilt experssion 720.

Katinka jacquard-kankaasta

Kesällä ompelukerhossani oli useamman viikon kestänyt ompeluhaaste, mikä omalta kohdaltani jäi puolitiehen koronan vuoksi. Suunnitelmat olivat toki suorittajaluonteeni mukaisesti valtavat, mutta sairastamisen pitkittyessä ne jäivät – suurin osa – leikattuna odottamaan parempia ompeluaikoja. Jotain sain kuitenkin ihan valmiiksi asti, joista yritän postailla tulevien viikkojen aikana ( tosin koronan jälkitaudit yhä hidastavat oloa ja eloa kaikin puolin 😖).

Yksi valmistuneista on tämä PuuhakasPajan Katinka-neulostakki. Kangas on jacquardia, minkä ostin itselleni ns. lahjaksi keväällä kesälomalle jäätyäni ranskalaisesta Églantine & Zoé -nettikaupasta. Ihastuin siihen, että kankaan langoista 72 % on kierrätettyjä. Myös vihreäsävyinen väritys oli niin mieleinen, että halusin kangasta, vaikka siinä on talvityypille sopimatonta lämpimän sävyistä kuparilankaa kuteessa.

Isommista kuvista nuo kimaltelevat kuparilangat eivät tule oikein esille, mutta lähikuvissa auringonpaiste saa raidat loistamaan.

Kangas oli alkuihastukseeni verrattuna pienoinen pettymys. Usein tietokoneen näytöllä värit eivät toistu oikein, mutta siitä ei tällä kertaa ollut kysymys. Pettymyksen aiheena oli kankaan tuntuma: paksuudesta, täkkimäisyydestä ja tönkköydestä johtuen siitä tuli mieleen enemmän verhoilukankaat kuin vaatetuskankaat. Oletin siis kankaan olevan ohuempaa ja laskeutuvampaa, koska nettikaupassa siitä oli ommeltu malliksi esim. korkeavyötäröiset shortsit laskoksilla. Hämmentävää.

Itse yritin miettiä mallia, missä ei ainakaan laskoksia olisi, vaan pikemmin jotain hyvin yksinkertaista. Toisekseen mallin piti olla sellainen, missä paksuus olisi edukseen. Kolmanneksi mietin, mikä vaatekappale ei joudu kovin suurelle kulutukselle eikä altistu jatkuvalle pesulle, sillä ne kimaltelevat kuparilangat vaikuttavat valitettavan herkästi löystyvän ja nousevan epäsiististi kankaan pinnalle nypyiksi. Näillä kriteereillä päädyin siis Katinka-takkiin. Sitä voisin pitää syksyn viilenevillä keleillä ja talven tullen paukkupakkasilla sisällä.

Kaikista hyvistä puolista huolimatta, Katinkan ompelu tästä kankaasta vaati heittäytymistä, sillä siinä on useampi moninkertainen sauma ommeltavana. Esimerkiksi taskujen kohdalla sivusaumoissa jo itsestään paksu kangas on nelinkertaisena ja reunakaitaleen puolella jopa kuusinkertaisena. Myös Katinkan kapeiden hihojen toimivuus mietitytti kankaani joustamattomuuden ja paksuuden vuoksi. Niitä hieman levensinkin, mutta valitettavasti en riittävästi.

Hihat olisivat siis saaneet olla vielä hieman reilummat kauttaaltaan, mutta muutoin – jopa paksujen kohtien – ompelu onnistui. Hihatkin menevät tuollaisinaan (ja mentävä onkin, kun kangasta ei ollut enempää 😉 ), mutta takin alle ei mahdu mitään, missä on reilummat hihat.

Onneksi sekään ei ole ongelma, sillä minultahan löytyy jo valmiina siihen yhdisteltäväksi muun muassa Ommellisen kapeahihainen Lea-tunika, Kamoon-mekko ja Mekkotunika. 🙂


Ompeluvinkki:

  • Jotta ompelemani vaatteet sopivat toinen toisiinsa eli ne tulevat käyttöön eikä hyllyjen täytteeksi, yritän miettiä aina ennen ompeluprojektiin ryhtymistä, mihin jo olemassa oleviin vaatteisiin uuden kuosi ja vaatteen voisi yhdistää.
  • Pyrin miettimään ainakin kolme vanhaa vaatetta yhdistelmien pohjaksi. Tämän kikan kuulin Seamwork Radion englanninkielisistä podcastisista. En enää muista varmuudella, missä jaksossa kyseinen vinkki mainittiin, mutta oletan sen tulevan esille jaksossa 35 How to Use the Rule of Three Outfits. Suosittelen aiheeseen liittyen myös 87. How Can I Get More Wear Out of the Things I Sew? -jakson kuuntelua.
  • Ja löytyy tuolta monta muutakin hyvää podcastia ompeluharrastukseen liittyen, että vink vink, suuntaa sinne siis, jos ompelusanasto taittuu myös englanniksi. Itse ajattelin seuraavaksi täällä kotona sairauslomalla ollessa kuunnella jakson 101., kuinka siivota ompelutila 15 minuutissa. 😅

Emppu-hupparimekko ja messukuulumisia

Viikonloppuna ovat olleet kuudennet käsityömessut netissä. Tämä on tapahtuma, joka on minusta ollut korona yksi hyvä puoli: messuille on voinut osallistua ilman tungosta ja aivan rauhassa tuoksuyliherkkänäkin.

Messujen myötä näytteilleasettajat tuottavat myös monenlaista innostavaa sisältöä, kuten tänä viikonloppuna Ommellisen Liisa. Huh, mitä menoa oli tuossa Facebookin ompelulivessä, jossa Liisa ompeli näytösluontoisesti heidän hupparimekkonsa. Hänen työskentelyä on aivan ihana seurata: hän on selkeä ja rempseä sekä antaa hyviä ompeluvinkkejä ylipäätään. Eli todella lämmin suositus tuon liven katsomiseen sekä heidän kaavoihin, joiden mukana tulee myös liven kaltaiset ompeluvideot sähköpostiin. ♥

Liven innostamana itsekin intouduin pitkästä aikaa ompelemaan monta viikkoa valmiiksi leikattuna odottavan Ommelkuplan Emppu-hupparimekon.

Tein sen samoilla tuunauksilla kuin aikaisemman kanervanpunaisen, mitä viime viikolla olen pitänyt ensimmäisiä kertoja tälle syksylle ja todennut nuo sivusaumojen taskut ihanan syviksi ja ah, niin tarpeellisiksi. Vyötärön noston ja takasauman lisäämisen lisäksi tällä kertaa kuitenkin jätin hupun pois, koska minulla ei ollut Hellinin Poniletti-joustocollege riittävästi. Se ei riittänyt ihan kaulukseenkaan saakka, vaan sen sisäpuoli oli tehtävä mustasta trikoosta. Tämä kaulus on siis kaavaan kuuluva, valmis vaihtoehto hupulle.

Tykkään, että siitä tuli oikein kiva sekä mukavan kevyt ja sulava vaihtoehto hupun sijaan esimerkiksi takin alle.

Neulomisen suhteen innostuksesta pirskahtelemaan minut sai puolestaan Ihastu suomalaiseen villaan! -live, jonka pitivät Jenni Vanhanen ja Anni Laitinen. He jakoivat vinkkejä ja esittelivät syksyn uutuuslankoja. Jos et heidän liveä innostu katsomaan, mutta suomalainen lanka kiinnostaa, niin käy tutustumassa Suomalainen Villa -sivustoon. Sieltä löytyy esimerkiksi ostopaikat, mistä suomalaista villaa on saatavilla sekä tietoa suomalaisesta langasta yleisesti. Tiedon puutteesta ei siis enää suomalaisen langan suosiminen voi olla kiinni!

Itselle mielen päälle pyörimään jäivät ainakin Myrksyluodon Villa sekä Wetterhoffin Wanja -langat. Kunhan nyt saisin ensin entisiä vähemmäksi… Ylipursuavien varastojen vuoksi nyt en ostanutkaan mitään muuta kuin tarpeeseen mustaa trikoota ja Ommellisen uutuuskaavoja, jotta se entisten vähentäminen onnistuisi paremmin.

Miten sinun messuillut sujuivat? Vai sujuivatko lainkaan? Mikä ostos ja/tai live sai sinun silmäsi säihkymään?

Ulpu-treenishortsit

Viime kesänä ompelin ensimmäiset PuuhakasPajan Ulpu-treenishortsit. Tänä vuonna tein toiset, sillä nämä shortsit ovat osoittautuneet täydelliseksi kesävaatteiksi niin kävelylenkillä kuin muutoin vaan oleskellessa.

Viime vuotiset ovat olleet alkukesän kovassa käytössä, mutta näistä tuli kyllä kertaheitolla vielä paremmat. Ensimmäiset olivat pikkasen liian suuret ja kangas oli paksumpaa mattapintaista lycraa, mikä ei tuntunut päällä kovin mukavalta. Lisäksi tuo kangas ei palautunut eikä venynyt niin hyvin kuin liukas ohuempi lycra yleensä tekee. Paksu lycra olikin vahinkonettiostos. Tosin hyvä testaukseen, niin näistä Poniletti-shortseista tuli kerrasta hyvät.

Jalat on niin runnotut hyttysten ja paarmojen ansiosta. Kuvassakin verenhimoinen inisijä lentää kohti vasenta reittä. 😣Näiltä ei tänä kesänä ole rauhaa saanut.

Ulpu-kaavassa on siis shortsit joko yksinään tai kolmella eri helmalla. Koon valitsin mittataulukon mukaan, mitä nyt pienensin saumanvarojen verran sekä lisäsin pituutta niin shortsien lahkeisiin kuin hameen helmaan. Muistaakseni lisäsin mittaa jo viime vuonna, mitä en ollut kaavaan kirjoittanut, niin eihän sitä enää muista, minkä verran… Valistunut veikkaukseni on, että shortseissa on viiden sentin pidennys ja hameessa kymmenen.

Helman viimeistelin saumurin rullapäärmeellä.

Poniletti-lycra on vanhoja jemmojani, mikä on ostettu silloin, kun Hellinillä oli vielä oma nettikauppa. Nykyään Hellinin Ponilettejä saa ainakin Kimmiltä (trikoota ja joustocollegea ainakin, mutta lycrasta en tiedä), mistä olen ostanut lahkeissa olevan mustan lycran. Sitä jäi sen verran, että taidan tehdä vielä kolmannen, paremman kokomustan viime vuotisen tilalle. Ja kai tätä ponilettistä pitää pestäkin joskus. 😀


Ompeluvinkki:

  • Rullapäärmeen ompelu on onnistunut ne kaikki muutamat kerrat 😉 , joita olen kokeillut Lankaa ja kaksi kättä YouTube-videon avulla, mikä löytyy täältä, klik.