Suomusiipi-paita

Aikaisemmat postaukset liittyen käsityöntekijän ammattitutkinnon näyttöihin :


Jos edellisen puseron täytti lokit, Suomusiipi-paidassa lentävät joutsenet. Paita on neulottu saumattomasti ylhäältä-alas Lettlopi-langasta. Edellisen postauksen pusero oli neulottu siis Alafosslopista ja tulevassa, seuraavassa postauksessa vuorossa on vielä Fjallalopista neulottu takki.

Joutsenia lentää paidassa niin lähempänä kuin etäällä, samaan- ja eritahtiin sekä ylilentävinä varjoina että pienen pieninä pisteinä jossain horisontissa matkalla kaukaisuuteen. Kirjoneuleessa on hieman pintaneuletta imitoiden joutsenien siipien liikettä.

Edellisessä puserossa oli kahden silmukan raita pystyssä raglansaumoissa, tässä on se on puolestaan yhden silmukan vaakaraitana kauluksella.

Joustimet ovat 1 oikein, 1 nurin -resoria. Aloitukset ja päättelyt tein italialaisittain, mutta myönnän, että tässä kohdin se oli turhaa. Pidän vaan niin kovin siitä tekniikasta, etten hoksannut, etteivät nämä yksityiskohdat oikein mustasta ja karheasta langasta erotu. Toki tunne päällä on tukevampi ja tykkään, että tällä tekniikalla joustimet pitävät paremmin muotonsa, näkyvät ne sitten tai ei. Erottuvuus voisi olla kuitenkin parempi pehmeämmällä ja eri värisellä langalla.

Hihat hieman pussittavat, sillä kavennukset rannetta kohden tehdään vasta hihojen kirjoneuleen osuudella. Itse ihastuin tähän neuleeseen juuri hihojen vuoksi: ne onnistuivat heti kerrasta. ♥

Suomusiipi-pusero

Edellisessä postauksessa kerroin, kuinka käsityöntekijän ammattitutkintoon liittyvät näytöt, tuotteen suunnittelu ja valmistus, lähtivät syntymään. Tässä postauksessa esittelen ensimmäisenä valmistuneen näyttöneuleeni, Suomusiipi-puseron, jonka neuloin Alafosslopista 9974 ja 0059.

Aikaisemmassa postauksessa mainitsin myös sen, että kaikki näyttöneuleideni kuviot saivat alkunsa tavalla tai toisella perhosen yksittäisestä siivestä. Tässä puserossa nuo siipien suomut täyttyivät paarmoja metsästävistä lokeista.

Yllä olevassa kuvassa lokki lentää paarmasta ohi. Alla olevassa kuvassa lokki puolestaan onnistuu saaliin nappaamisessa ja kolmannessa kuvassa lokki liitää muiden mukana, samassa rytmissä kehää kiertäen. Tämä paarmojen metsästys on siis joka kesäinen ilmiö merenrannassa, kun on ollut riittävän lämmintä. Tuolloin paarmat ”nousevat” rantaan, joita jopa useat kymmenet lokit tulevat saalistamaan. Tunnelma on aina hieman kauhuleffamainen, sillä linnut lentävät yleensä matalalla ääneti pitkän aikaa. Välillä ilman täyttää vain siipien havina tai yksittäinen kirkaisu, jos joku erehtyy lentämään kehässä vastavirtaan.

Puseron suunnittelin neulottavaksi alhaalta-ylös, vaikka se ei ole monenkaan mielestä se paras mahdollinen tapa. Mutta tällä tavoin, jos haluaa lisähaastetta muutoin yksinkertaisen mallin neulomiseen, voi sujuvasti harjoitella tai tehdä aloitukset ja lopetukset italialaisittain: italialainen päättely tehdään neulan kanssa, joten näin tehtynä neulaa tarvitaan vain poolokauluksen päättelyssä helman ja hihansuiden sijaan. Toisin sanoen neulaa tarvitsee tästä suunnasta neulottuna määrällisesti vähemmän kuin ylhäältä-alas-neulottaessa ja siten pusero soveltuu myös vähemmän neuloneelle ensimmäistä kertaa kokeiltavaksi.

Puserossa on raglanhihat, mitä korostavat silmukkarivit, jotka jatkuvat aina kainaloista kaulukseen. Kaikki resorit on neulottu 2 oikein, 2 nurin – joustimena. Kauluksen korkeutta voi halutessaan säätää oman mielen mukaiseksi.

Omakohtaisesti itselleni uutta tässä puserossa oli kainalosilmukoiden päättely neuloen. Ne voi tehdä myös yleisemmällä kolmen puikon päättely – tekniikalla, mutta mielestäni sillä tavoin saumasta tulee kovin paksu ja joustamaton. Silmukointipäättelyä neuloen harjoittelin Käsityökekkereiden Veeran tekemän tutoriaalin avulla. Löydät sen täältä, klik.  Linkin takaa löytyy myös vinkkejä, kuinka luoda silmukat, päätellä joustavasti ja neuloa kantapää varpaista varteen neulottavaan sukkaan.

Seuraavassa postauksessa aiheena on Suomusiipi-neuleista erillinen huppu, minkä neuloin myös Alafosslopista.