”Joulutervehdysten” päälle neuloin tonttulakkeja lämmittämään.
Olin omasta mielestäni tallentanut monta ohjetta pienen tonttulakin neulomiseen, mutta pah ja pöh, nyt en löytänyt niistä ainuttakaan. Sohlasin sitten ohjeen omasta päästä.
Lankana minulla oli fingering-vahvuisia jämiä ja 2 mm pyöröpuikot. Minullahan on löysä käsiala, niin 2,5 mm puikot voisivat olla normaalikäsialan omaaville sopivammat.
Neuloin lakin looppaamalla alhaalta-ylöspäin 1 o, 1 n -joustinneuleella aloittaen. Aloitussilmukoita oli yhteensä 28 eli 14 per puikko. Joustinneuletta tein alkuun kuusi kerrosta ja sen jälkeen sileää neuletta niin kauan, että lakin korkeus oli aloitusreunasta noin 4 cm.
Sen jälkeen aloitin kavennukset eli neuloin kaksi yhteen kerroksen alussa sekä lopussa kaksi yhteen takareunoistaan. Näin jatkoin, kunnes silmukoita oli jäljellä enää neljä. Näistä kolme neuloin yhteen ja kahdella viimeisellä tein ylivetokavennuksen. Jätin pitkän hännän, minkä avulla sain ommeltua kulkusen kiinni.
Näin kavenneltuna lakista ei ihan parhaan mahdollisen mallinen tullut. Olisi ollut järkevämpi kaventaa harvemmin kuin joka kerros, mutta tasaisemmin esimerkiksi neljässä eri kohdassa. Sillä tavoin lakki saattaisi näyttäisi paremmalta kaikista kulmista eikä vain sivulta päin. Mutta pikku vikoja… 😀 Huomenna tonttuillaan lisää.
Lettlopi-jämät eivät kaikki tuhoutuneet eilisen postauksen pipoon, niin neuloin vielä samalla kuviolla lapaset.
Hyödynsin siis Linka Neumannin Matoaka-pipon kuviota (mikä löytyy Norjalaisia villapaitoja 2 -kirjasta) lapasiin. Lapasten ohjeena käytin puolestaan Novitan ilmaista peruslapasohjetta 7 veljestä langalle.
Kiva setti tuli eikä näihin mennyt lankaa paljoakaan. Harmillisesti hukkasin muistilapun, mihin olin huolella punninnut lankojen kulutuksen niin pipon kuin lapasten osalta. Mutta huolellisuuteni ei riittänyt loppuun saakka, koska hukkasin sen lapun. 😀 Palaan asiaan, jos se vielä jostain ilmaantuu. Ilman sitä voin vain rohkaista kokeilemaan, sillä ihmeellisen pienistä nökkösistä nämä syntyivät.
Lettlopin jämistä neuloin Linka Neumanin Matoaka-pipon, minkä ohje löytyy Norjalaisia villapaitoja 2 -kirjasta.
Aikaisemmin neulotuista Lettlopi-puseroista ei jäänyt mitään suuria määriä jämiä. En myöskään enää syttynyt Lettlopin neulomiseenkaan, koska lanka minusta liikkuu huonosti puikoilla enkä ole – jos totta puhutaan – missään vaiheessa niin kovin ihastunut tähän lankaan. Siksi päätin neuloa jämät pipoksi sen sijaan, että tilaisin taas sitä lisää jotakin paitaa varten. Se on siis ollut tyylini, että ylijämälangat on pitänyt tuhota heti paikalla johonkin, mikä on tarvinnut aina lisälangan ostamista. Yhdenlainen itse aiheutettu oravanpyörä siis, millä olen oikeuttanut langan ostamista. 😉
Jämät pääsivät kyllä käyttöön, mutta pipo ei oikein ole minun tyylinen: ihan ok, kuviotkin kivat, mutta valkoinen väri häiritsee. Ei kuitenkaan niin paljon, että ilmeeni olisi sen vuoksi niin kärsivä, kun on. Sen sijaan kylmä merituuli sai kyynelehtimään. Lähes kaikki otetut kuvat olivatkin käyttökelvottomia, koska silmäni olivat niin vetiset ja punaiset, koska tuuli tuona päivän oikeasti tuntui ja lujaa.
Pipon värit ovat siis samoja, mitä oli Uunimiehen Hnetur-paidassa ja minun Hopissani: 1707, 0051, 1402 ja 9426.
Ajattelen olevani herkkä ihoinen, sillä se reagoi herkästi aina kaikkiin sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin. Saan välillä melko herkästi kosketusnokkosihottumaakin, mutta siitä huolimatta tämä Lettlopista tehty pipo ei kutita. Ihme ja kumma.
Tammikuussa Yhdysvaltojen presidentin virkaanastujaisissa syntyi Bernie Sandersista johtuen Feel the Bern -ilmiö, mihin keskeisesti liittyi kyseisen senaattorin kirjoneulelapaset. Noita kuvioita kopioivat monet neulesuunnittelijat, kuten Caitlin Hunter, joka muokkasi Soldotna Crop -ohjeeseen samat neulekuviot. Ja me neulojat, kuten minä, innostuimme näitä(kin) kuvioita toteuttamaan. 🙂
Lapasten sijaan siis minä päätin neuloa jo hyväksi havaitun Soldotnan pohjalta Feel the Bern -neuleen, johon hävittää jämälankoja. Ajatuksissani oli heti alkuperäistä ohjetta pitempi pusero niin helmasta kuin hihoista, mutta kaarrokkeen jälkeen syntyi ajatus neuletakista: kaarroke ja hihat vaikuttivat reilun kokoisilta puseroksi ja muutenkin neuletakkeja tulee pidettyä puseroita enemmän.
Aukileikkauksen eli steekkauksen tein miehustan tullessa valmiiksi, ennen hihojen neulomista. Näin siksi, että halusin tuhota kokonaan Lankamaailman mustan Milla-langan. Nappilistojen jälkeen pystyin siis tuhoamaan sen kaikkineen hihoihin, kun nappilistoihin ei tarvinnut enää varautua.
Steekkaamista varten päättelin ensin kaikki langan pätkät ja pingotin miehustan, koska koneompeleen jälkeen mahdolliset epätasaisuudet nappilistan lähellä ei enää tasoittuisi. Lisäksi koneella ompelua varten harsin muutaman merkkilangan, jotta ompeleet tulisivat edes jokseenkin suoraan. Erityisesti kaarrokkeen lisäykset sekoittivat hahmotuskykyni, niin mittaaminen ja merkkaaminen tulivat tarpeeseen.
Lopputuloksesta ei tullut tällä kertaa kovin siistiä, joten nappilistaa en teille vilauttele. 😀 En vielä ainakaan, sillä sieltä puuttuu vielä nauha, millä peittää rumat tikkaukset. Päältä nuo nappilistat nappeineen kuitenkin näyttävät hyvältä ja se sai nyt kuvauksen ajaksi riittää.
Vaikka kaarroke näytti kovin suurelta, ei takista kuitenkaan tullut mitään suuren suurta. Hyvän kokoinen ja värinen kuitenkin arkivaatteittani ajatellen: se sopii hyvin esim. uusien Maikki-mekkojen kanssa. Tähän sai hyvin myös jämälankoja tuhottua, vaikka pohjavärin, harmaan 7 veljestä -langan, jouduinkin ostamaan ja hieman kuvioita lankojen riittävyyden vuoksi muokkaamaan. Painoa tälle tuli reilut 400 grammaa, joista jo 150 grammaa oli jo edellä mainittua Milla-lankaa. Sitä oli jäänyt yksi kerä Ruusutarhurit-neuletakkiprojektista enkä ollut keksinyt sille mitään käyttöä: esim. sitä ei enää saa lisää, en itse välitä noin paksusta sukkalangasta eikä lähipiirini tuntien lahjasukkiin sitä ei voinut käyttää, koska se ei kestä konepesua. Harmaa ja valkoinen lanka olivat myös noin 40 gramman jämiä lähes kymmenen vuoden takaa: harmaa oli Alpaka Schachenmayr SMC ja valkoinen Debbie Blissin Rialto Dk. Vihreä oli puolestaan hieman tuoreempaa, vain pari vuotta vanhaa Cascade 220 -lankaa.
Hihat jatkoin ylhäältä-alas kaventaen vasta ennen yksi oikein, yksi nurin -resoria. Jokin moka niiden pituudessa kuitenkin tapahtui, vaikka onnistuin ihan veikkaamalla aloittamaan mustat kuviot niin, että Milla-lanka tuli käytettyä kokonaan. Tai niin luulin, kunnes huomasin toisen hihan olevan noin viisi senttiä liian lyhyen. Olisin toki voinut, mutta en viitsinyt, purkaa värinvaihtumiskohdan kuvion ja neuloa harmaata osaa lisää. Mutta laiskotti, niin purin vain resorin ja kavennukset pois ja neuloin puuttuvat sentit mustalla 7 Veljeksellä. Kummallista kyllä, noinkin suurta heittoa ei hevin huomaa, jos suorassa seison enkä kiemurtele, kuten alla kuvassa. 😉
Keskeisenä Feel the Bern -ilmiötä oli Bernie Sandersin mukaisesti vähempiosaisten muistaminen, mistä tämänkin neulemallin suunnittelija muistutti: ohje on ilmainen, mutta maksun sijaan Caitlin Hunter toivoi sitä käyttävien osallistuvan hyväntekeväisyyteen. Minä osoitin omat ns. neulerahat koulumme nimissä järjestettyyn UNICEF-kävelyyn, millä kerättiin varoja koulutustyöhön Myanmarissa. Melkoisen mukava someilmiö siis: minä sain uuden kivan neuleen, lisäkokemusta steekkaamisesta, lankajämiä vähemmäksi ja hyvän mielen auttamisesta. Jälleen kerran käsityöt on ♥!
