Nyt saan postata näistä testineulontapuseroista, mitkä neuloin jo talvella. Ne ovat Vuokko ja Veljenpaita Neuloosiskojen uudesta kirjasta, mikä julkaistiin tällä viikolla. Testineulonnan ajankohta sopi alkuvuodesta syntyneiden vanhempieni syntymäpäiviin, niin neuloin nämä heille.
Äiti Armaalle neuloin yllä olevan kaarrokeneuleen, Vuokon. Uutta siinä minulle oli pääntien aloitus i-cord-reunuksella. Vuokon värit saivat inspiraation suoraan kirjan mallista, koska minulla oli jäänyt omasta neuleesta vihreää ( 9322) Casdade 220 -lankaa jäljelle. Tilasin sitä hieman lisää kuviovärien mukana, mitkä minulla olivat tummanvioletti ( 7808), pinkki ( 7802) ja vaaleanpunainen ( 9477).
Vuokko neulottiin siis ylhäältä-alas, kaarroke ensin ennen miehustaa ja hihoja. Miehusta on malliltaan suora ja hihat hieman pussimaiset.
Isä Aurinkoisen paidanmalliksi valitsin Veljenpaidan. Neuloin sen samassa vihreässä värissä, mitä oli äidin puserossa. Että ei tullut ihan samanlaiset tuulipuvut, mutta melkein kuitenkin. 🙂
Tämä mallin neulotaan puolestaan alhaalta-ylös. Takapuolella hihan raglansaumat eli -lisäykset tulevat niin sanotusti normaaliin tapaan, mutta edestä ne lähentyvät toisiaan kohti kuvitteellista keskietusaumaa. Tykkään kovasti tuosta yksityiskohdasta.
Itse lisäsin yhden yksityiskohdan lisää, sillä tein pääntien resorin kiertäen 1o, 1n -joustinta. Täsmäytin kierretyt oikeat niin, että raglansaumat näyttävät jatkuvan pääntiellä saumattomasti ylös-asti. Ohjeesta poiketen jätin myös kauluksen kääntämättä kaksin kerroin isäni toiveesta, koska hän pitää korkeammista kauluksista.
Muutama muunkin mallin otin tuolloin puikoille, mutta niitä en ehtinyt viimeistellä testiajassa. Ne jäivätkin kesken valitsemani langan pölyisyyden vuoksi enkä kesälläkään ehtinyt niitä ulkosalla neuloa loppuun. Että menee varmaan ensi kesään, jos en muuta tapaa keksi. 🙂
Edellisessä postauksessani vilauttelin tätä työn alla ollutta neuletta, mikä on Caitlin Hunterin suunnitelma Ghost Horses. Ohje siihen löytyy ainakin Ravelrystä maksullisena ja englanninkielisenä.
Musta lanka oli minulle uusi ihana tuttavuus, Myssyn kaksisäikeistä suomenlampaan luomuvillaa fingering-vahvuisena♥. Liukuvärjätty lanka oli puolestaan Katia Merino Baby Degradé -merinoa, mikä aiheutti minulle yhtä aikaa ihastusta ja vihastusta: pusero tuli reilussa viikossa valmiiksi, kun oli pakko neuloa koko ajan, jotta näin kauniit värin vaihtumiset. Raivoneulomisen lisäksi koin epävarmuutta hihojen suhteen, kuinka ne olisi järkevin toteuttaa, jotta lopputulos ei olisi liian levoton eikä turhia jämälankoja jäisi.
Päätin pätkiä vartalo-osaa neuloessa pienet kerät hihoja varten tiedostaen, etten todennäköisesti saa kerättyä molempiin hihoihin samoja sävyjä saman vertaa. Keräsin niitä nökkösiä täysin sattuman varaisesti, kun en osannut määrällisestikään aavistella, kuinka paljon niitä tarvitsisi suhteessa vartalon raitoihin. Hihoja aloittaessani olin sitten niin epävarma, että mielessä kävi neuloa tästä ohjeen mukaisesti lyhythihainen ja jättää keräämäni pikkukerät käyttämättä.
Ohjeen toinen hihavaihtoehto olisi ollut 3/4-osa hiha, mutta hylkäsin myös sen ajatuksen hetken pähkäiltyäni. Ajattelin, että ilman täyspitkiä hihoja pusero todennäköisesti jää melko vähälle pidolle. Siksi otin riskin ja neuloin pitkät hihat vartalon väriraitoja mukaillen, mutta kuitenkin taloudellisesti yrittäen hyödyntää ne pienet kerätyt kerät kokonaan.
Hihat näyttävät ihan hyviltä, vaikka raidat eivät täysin osu yhteen. Silti kokonaisuus pysyi hallittuna. Muutama muu asia ei sitten niin hyvin mennytkään, kuten kaarrokkeen korkeus. Hitsin vie, kun unohdin – taas – kuinka venyvää merinolanka on. Yleensä kastelen kaarrokkeen ennen kuin erottelen vartalon ja hihat toisistaan, mutta nyt käsiala oli niin siisti, etten kokenut sille tarvetta. Jälkiviisaana voin enää todeta, että olisi se nytkin kannattanut. Sillä tavoin olisi tullut tarkistettua kaarrokkeen korkeus ja olisin välttänyt roikkuvat kainalot. Ne syntyivät siis viimeistelypesussa, koska lanka, kaarroke, venähti kastuessaan useamman sentin.
Koska hihat yleensä venyvät viimeistellessä hieman, neuloin niistä alun perinkin liian lyhyet. Niistä tuli siis kastelun myötä sopivat. Venynyt kaarrokekaan ei niin haittaa, sillä väljyyttä neuleeseen tuli lisää suhteessa muuallekin. Tuon väljyyden myötä esimerkiksi käsiä voi liikutella roikkuvista kainaloista huolimatta ilman, että puseron helma nousisi liiaksi.
Mutta pääntielle tullut lisäväljyys ei ollut hyvä, mitä kuroin pienemmäksi neulomalla 2 oikein, 2 nurin -resorin alle toisen pääntien liukuvärjätyllä merinolangalla: keräsin resorin nurjalta puolelta silmukat, neuloin sileää nurjaa resorin reunaan saakka ja päättelin i-cord-reunuksella. Toinen pääntie näkyy hieman mustan alta violettina raitana. Samalla tavalla aikaisemmin korotin Uunimiehen Halibut-neuleen pääntietä, mutta tässä jätin reunan matalammaksi, koska merino. Ehkä se sieltä kastelun myötä venyy näkyvämmäksi. 😀
Kuvioneuletta jouduin sorvaamaan kaarrokkeessa, koska olin jossain vaiheessa lisännyt liikaa silmukoita. Virheeni tuli ilmi vasta haamuhevosia neuloessa: tuossa kohdin ylimääräisiä silmukoita oli yhdeksän. Mutta siitäkin selvisin ja vieläpä ihan hyvin, kuten hevosten alapuolella jatkuvan kuvion sovittelussa oikeaan silmukkamäärään. Onpahan originelli. 😀
Päässäni minulla on muuten mohairista ja merinosta neulottu Petite Knitin Oslo-pipo, minkä olen neulonut noin kolmisen vuotta sitten. Tämä taisi olla kolmas osloni, joista postaukset ovat olleet blogitilastojeni kärkisijoilla lähes taukoamatta useamman vuoden ajan. Ja jos ne jostain syystä ei ole klikatuimpien joukossa, syksyn myötä varmasti nousevat kärki viitoseen. Eikä suotta, sillä onhan tämä hyvä ja mutkaton malli.
Kaikesta säätämisestä ja raivoamisesta huolimatta, tulihan tästä ihana. Että ei muuta kuin nokka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä.
Meinaan, että ei minun merinolangat tähän loppuneet. Voi voi… 😅
Viimeisen reilun viikon ajan olen ns. raivoneulonut Caitlin Hunterin Ghost Horses -puseroa. Raivoneulonnan syynä on ollut värikäs liukuvärjätty lanka, minkä takia on ollut ihan pakko neuloa aina ja aina vaan, jotta näkisin, kuinka värit liukuvat toisesta toiseen. Valitsin vielä sellaisen langan, missä värien vaihtuminen tapahtuu pitkänä raporttina, joten jouduin neulomaan ihan tosissaan.
Liukuvärjätty lanka on Katia Merino Baby Degradé -lankaa, mikä on muhkea 200 gramman kerä. Alle olevassa kuvassa kerän muhkeus on vähän niin ja näin, sillä olen sen keskeltä neulonut osan puserooni. Langan väri on 305 syysmetsä.
Liukuvärjättyä lankaa puserooni meni 250 grammaa. Puseron on tosin vielä kesken ja sen pituus pitää viimeistelyn jälkeen tarkistaa. Siitä saattoi tulla hieman liian pitkä, mikä aiheuttaa selän pussittamisen. Eiköhän se asia viikonlopun aikana selviä, mutta tällä hetkellä liukuvärjättyä lankaa jäi jäljelle tuo isompi kerä sekä tuollaisia pikkuisia nöttösiä, joita keräsin vartalo-osaa neuloessani.
Pieniä keriä keräsin hihoja varten, vaikka alun perin olin ajatellut neuloa vartalon sen kummemmin miettimättä toiselta kerältä ja toiselta kerältä sitten pätkiä sopivat väriraidat hihoihin. Mutta en pystynyt niin tekemään, koska tajusin, että sillä tavoin lankaa olisi mennyt paljon haaskuuseen. Joten yritin kerätä hihoja varten lankaa sitä mukaan, mitä vartalo-osa eteni. Se ei ollut mitenkään harmitonta hommaa, kun piti tarkkailla, missä eri mittaiset liukumiset värien välille alkoivat ja piti yrittää aavistella. Että minkä verran niitä voin varata hihoja varten ja minkä verran jätän vartalolle. Arvaatte varmaan, että oli mennä hermot, kun veivasin pieniä keriä edes takaisin ja yritin punnita niitä kahdelle hihalle sekä vielä varmistaa, että ne olisi jokseenkin saman sävyisiä kauttaaltaan. 😀
Totuus on, että taisin yrittää olla liian tarkantyöntekijä: täysin väriraitojen sovittaminen yksi yhteen hihojen ja vartalon välillä ei taida olla edes mahdollista. Ei ainakaan näin, eri keriltä ehkä joo. Mutta viikonlopun jälkeen pusero taitaa olla valmis ja kuvattu, niin näette sitten, miten onnistuin sovittelemaan omalla tavallani värit kohdallaan ja käyttämään vielä keräämäni pienet kerät mahdollisimman hyvin hyödyksi. Muutama muukin virhe neuleeseen tuli matkan varrella, joita voidaan sitten yhdessä harmitella. Esimerkiksi en nähnyt kerän keskeltä tulevan violetin muuttavan noin tummaksi, jolloin kontrasti mustaan lankaan jäi kovin vähäiseksi. Tästä syystä puseron idea, nimensä mukaiset haamuhevoset, ovat puserossani ehkä vähän liiankin aavemaisia.
Tämä neule valmistui jo vuoden vaihteessa, ja nyt jo saimme se kuvattua. 😉 Neule on Caitlin Hunterin Halibut, mikä neulotaan ylhäältä-alaspäin ja pääntie muotoillaan takaa lyhennetyin kerroksin.
Malli on unisex-malli. Tämän neuloinkin miehelleni, mikä tosin tapahtui vahingossa: tumma, mutta kirkas havunvihreä on selvästi minun (talvi)värini, niin olisin tämän mieluusti pitänyt ihan itselläni. Kävi siis sellainen vahinko, että mallitilkusta huolimatta kaarroketta neuloessa huomasin neuletiheyteni olevan liian suuren. Purkaminen kävi kyllä mielessä, mutta hetken tuumattuani, sovitin keskeneräistä kaarroketta miehelleni. Ja sehän sopi, niin päätin tehdä tämän hänelle ja itselleni uuden eri langoilla.
Nämä halibutit eli ruijanpallas-kalat on neulottu suomalaisesta villasta, Tukuwool DK:sta. Tummanvihreä pohjaväri on nimeltään havu ja sinertävä kuvioväri puolestaan aava.
Vaikka neuleesta tuli suuri, tuli siitä lopulta meille Uunimiehen kanssa yhteinen: hänelle tämä on sopiva ja minulle reilu, oversize pusero, mitä voi käyttää leggingsien ja maihareiden kanssa. Itseasiassa minä olenkin jo nyt pitänyt tätä enemmän kuin mieheni.
Ainut asia, mikä rajoittaa minua tätä pitämästä, on pääntie-kainalomitan syvyys. Se on melkoisen reilu, minkä vuoksi se ei mahdu ihan kaikkien toppatakkieni alle. Lisäksi käsiä nostaessa, helma nousee tuosta syystä melkoisesti ylöspäin, mutta toisaalta tässä on reilusta helmalla mittaa, niin se ei niin haittaa.
Tuo mitta, pääntieltä kainaloon, on suurin ero oman ja mieheni Halibut-puseroiden välillä: eroa on noin kymmenen senttiä. Toki omani on myös kapeampi ja tarkoituksella lyhyempi, mutta päällekkäin aseteltuina, puseroissa ei niin valtavaa eroa ole, mitä saattaisi luulla. Tästä johtuen tämä malli istuu miehelleni todella hyvin, koska siinä on riittävästi tilaa hartioille sekä käsivarsille. Kokonaisuus ei ole kuitenkaan säkkimäinen, vaan suora miehusta kapenee hänellä vyötäröä kohden sopivasti istuvammaksi.
Ohjeen mukainen matala pääntie oli meille molemmille liian avara. Keksin pienentää sitä neulomalla kuviovärillä vihreän joustinneuleen alle toisen kauluksen: keräsin pienemmillä puikoilla, joilla neuloin kaikki puseron joustinneuleet, silmukat pääntien ja sileän neuleen reunasta. Ensimmäisen sentin jälkeen kavensin muutamia silmukoita (muistaakseeni yhteensä kuusi) tasaisin välein. Sen jälkeen jatkoin niin kauan, että toisella, sinisellä, kauluksella oli korkeutta yhden kerroksen enemmän kuin joustinneuleella ja viimeistelin sen päättelemällä i-cord-reunuksella.
Kauluksesta tuli näin oikein hyvä, sillä sain i-cord-reunuksella lisättyä pääntielle muutaman kaivatun sentin. Lisäksi alle tehty kaulus teki matalasta joustinkauluksesta napakamman ikään kuin kokoamalla sitä hieman kasaan. Eli näin pääntie pieneni ja istuvuus sekä ulkonäkö paranivat huomattavasti.
Enpä olisi uskonut, että joskus vielä neulon meille yhteisen puseron. Mutta näin nyt kävi ja hyvin kävikin. 😀
