Virkattu kassi

Virkkasin käyttämättä jääneestä neulepuserosta rennon kesäkassin. Mitään valmista ohjetta minulla ei ollut, vaan somesta katselin inspiraatiokuvia.

Alunperin ajattelin tehdä aivan erilaisen laukun, mutta ensimmäisen neliöni virkattua ymmärsin, ettei lankani riittä siihen haaveeseen. Joten surffailin lisää, ja löysin Blueprintin Boho Market Bag -ohjeen. Jo virkattu neliö sopi siihen malliin kuin nakutettu, joten jatkoin sillä idealla. En kuitenkaan vaihtanut neliöideni mallia ohjeessa olleeseen, vaan jatkoin jo aloittamallani helpolla pitsineliöllä. Niitä tein kaksi ja pohjaneliöksi vielä neliön pelkillä kiinteillä silmukoilla. Niihin ohjeet katsoin Melody Griffithsin 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin. Yhden neliön koko oli noin 40 cm * 40 cm.

Valmiit neliöt yhdistin sisäpuolelta kiinteillä silmukoilla.

Sen jälkeen vahvistin kassin suuaukkoa virkkaamalla siihen ensin rivin kiinteitä silmukoita ja toisen rivin kiinteitä silmukoita, joden välissä on pompuloita.

Viimeiseksi virkkasin kassiin hihnan kiinteillä silmukoilla. Hihnan pituus on reilut 10 senttimetriä.

Tadaa, siinä se on!

Kassi vaikuttaa jämäkältä ilman vuortakin, mutta toisaalta se on helppo näin suoranmalliseen lisätä, jos tarve tulee.

Kassilla on painoa noin 350 kilogrammaa ja lankani oli siis Novitan vanhaa nauhalankaa, Kaislaa. Virkkuukoukkuni oli 3,5 mm.

Mukavan helppo ja nopea projekti. 🙂