Villaviitta

Halusin mukaan Jujunan uuden kaavan, Villaviitan, testaamiseen, koska a) se sopi ajatukseeni ommella jemmoista eniten kaappitilaa vieviä kankaita pois ja b) olin hakenut pitkään sopivaa kaavaa Eurokankaan palalaarista ongitulle villakankaalle. Se oli jäänyt ompelematta siitä syystä, että pala oli 2,5 metriä pitkä eli ei mikään pienen pieni, mutta ei oikein suuren suurikaan. Ei ainakaan takkikankaaksi, mikä se selvästi mielestäni oli.

Vaikka vyötärönmittani mukaisesti kokoon 2 olisi tarvinnut enemmän kangasta kuin minulla oli, lähdin kokeilemaan viitan ompelemista siitä huolimatta. Oma haasteensa oli myös kankaan kuosi, minkä vuoksi kangasta ei voinut leikata kuin yhteen suuntaan.

Päädyin Villaviitan neljästä vaihtoehdosta C-malliin, mikä oli yksinkertaisin ja helpoin versio. Tämä aloittelijalle ystävällinen versio oli mielestäni parhain tuomaan esille kankaan kuviot. Lisäksi sen luvattiin valmistuvan kymmenen senttimetriä pitemmästä kangaspalasta, mitä minulla oli. Ajattelin, että se on niin vähän, että siitä selviän tavalla tai toisella.

Olin oikeassa: kaavaa ei tarvinnut muuttaa, mutta kuvioita ei voinut kohdistaa täysin kohdilleen. Etuosat ovat kuitenkin identtiset niin, että etukappaleissa ja hihoissa kuviot on kuositeltu samalla tavalla.

Takakappaleen ja hihojen saumat rikkovat kuviot, mutta sain ne kuitenkin aseteltua niin sanotusti samaan riviin, jotta viitan yleisvaikutelma olisi levollisempi.

Myös etuosien saumoissa yritin eri kuvioista huolimatta asetella samanlaisia linjoja kohdalleen.

Villaviitan kaavaan kuuluvat myös napinläpitaskut, mutta jätin ne pois, koska en halunnut sotkea enempää kohdistamattomia kuvioita. Ompelin viittaan myös kaavaan kuuluvan vyön villakankaasta, mutta se ei viimeistellyt viittaa hyvällä tavalla. Sen ansioista näytti lähinnä siltä, että olin köyttänyt jonkun viltin päälleni. 😀 Muutoin tein viitan kaavan ja ohjeiden mukaisesti.

Viitan kaava ja ohjeet olivat hyvät, selkeästi ja siististi toteutettu. Esimerkiksi pdf-kaavat oli helppo kohdistaa ja teipata eikä ompeluohjeitakaan tarvinnut tankata. Napinläpitaskuihin oli myös erillinen kuvallinen ohje saatavilla, minkä vilkaisin läpi, niin hyvältä vaikutti sekin. Sitä ohjetta tarvitsen sitten seuraavaan, sillä haluaisin vielä ihan koko mustan, korkealla kauluksella ja napeilla, vaikka en varma ole, olenko viitta-ihminen. Ensivaikutelma kyllä nyt on, että olisin. 😀 Miten on sinun laita? Sen voit käydä tarkistamassa Jujunan sivuilta täältä, klik, mistä näkyvät kaikki eri versiot ja muut yksityiskohdat.