Tarvitset:
- jämälankanyssyköitä
- yksi pariton sukka
- aloitettu kerä inhokkiväriä
- 3,5 mm sukkapuikot
- Sekoita langat oman mielesi tai sukkien saajan toiveiden mukaan. Muista heti alusta lähtien juoda paljon kahvia ja selailla netistä erilaisia malleja, vaikkakin luultavasti päädyt kutomaan perussukkaa tai sen ohjeen mukaan, mitä ensimmäisenä katsoit.
- Aloita sukkien vaivaaminen. Muista jatkaa kahvin juontia, mutta unohda syödä tai hoitaa mitään muitakaan arkisia asioita. Jatka myös haaveilua siitä, että olisko jokin toinen silmukkamäärä, malli tai lanka sittenkin parempi.
- Kohota sukantekeleitä tarpeen mukaan piilossa muiden keskeneräisten käsitöiden alla, jos haluat yllättää kanssasi asuvan synttärisankarin. Varo kuitenkin kohottamasta niitä liian kauan, koska se syntymäpäivä on edessä enemmin tai myöhemmin. Esimerkiksi syntymäpäivää edeltävänä iltana joudut kutomaan ihan tosissaan, jos siinä vaiheessa vasta toinen sukka on valmis. Ja kyllä – puolisosi syntymäpäivä on samana päivänä joka vuosi :D.
- Paista sukat tasakokoisiksi esimerkiksi mittanauhan avulla.
- Jäähdytä valmiit sukat päättelemällä langan pätkät. Kuten vaivaaminen, myös tämä vaihe voi kestää kauan toteutuakseen. Sitä voi kuitenkin nopeuttaa aikataululla, joka on sinusta itsestäsi riippumaton. Hyviä tällaisia ovat esimerkiksi ne vuosittaiset syntymäpäivät, joita et voi mielivaltaisesti oman tahtosi tai muistisi mukaan siirtää ;).
- Tarjoile sukat toisen lahjan kylkiäisenä tai sellaisenaan!