Betoniromu-leggingsit

Voi kääk, kun tämä Käpysen Betoniromu onkin ihanaa!!! Vuoden hilloamisen jälkeen sain sen vihdoin leikeltyä ja tadaa – ihka ensimmäiset itse tehdyt leggingsit ovat valmiit.

tammileggarit3

Kaavana käytin Noshin ilmaista pdf-kaavaa, mikä oli hyvä kaikin puolin. Ensinnäkin kaava oli helppo koota.

tammileggarit4

Toisekseen kaava vastasi hyvin myös kokoa. Tai noh, lyhyt on lyhyt, eikä muuksi muutu edes leggingseissä, joten lahkeita jouduin lyhentämään noin viitisen senttiä. Pituutta minulla on siis noin 163 senttiä enkä lisännyt alunperinkään minkäänlaista alavaraa lahkeeseen.

tammileggarit

Myös vyötärö oli hieman liian korkea, mutta paljon kanssa pärjää aina, joten se oli helppo muokata oman navan ympärille sopivaksi.

Onkohan se niin, kun ei liiemmin yritä, niin onnistuu? Tämä ompelutyö ainakin sujui sillä fiiliksellä nopeasti: kerrankin minäkin voin sanoa, että otin ja ompelin – tunnissa valmista 😀 . Ihan huikea fiilis!!!

tammileggarit2

Mustan yläosan kanssa nämähän toimivat kuin tauti, mutta jotain väriäkin voisi mielestäni kokeilla…. Ehkä vihreä yläosa, vai mitä?


Vuosi väritepiaa-haasteen mukaan tammikuun värini on harmaa, joten nämä leggarit ovat yksi kuukauden haastetyö. Enemmän haasteesta voit lukea täältä Sirpukan solmuissa-blogista ja minun osallisuudestani puolestaan täältä, klik.

Vastaa