Ihme

Tämän viikon Pieni Lintu -blogin Makrotex-valokuvaasteen teemana on ihme, mitä pitikin hetki ihmetellä. Mieleeni ei ensin tullut muuta kuin aamukahvi, mikä saa minunkin silmät heti aamusta tuikkimaan. 😉

Itseasiassa yritinkin tiedostoistani kahvikupin kuvaa löytää, kunnes muistin nämä auringonlaskukuvat. Ne on otettu elokuussa 2016 ja yksi niistä on useamman kerran täällä vilahtanutkin, mutta en maltanut olla postaamatta näistä vielä kerran.

Vanhat kuvani ovat siis otettu mökkirannassa pari vuotta sitten, kun olin aloittelemassa valokuvausharrastustani. Tuo ensimmäinen kesä kameran kanssa sai minut tekemään – niin silloin kuin yhä vieläkin – asioita, joita en ollut aikaisemmin tehnyt: moni itsestäänselvyys ei ollutkaan enää niin selvää, vaan uutta ja ihmeellistä.

maaritse_makrotex_ihme_rantakivet_ja_auringonlasku.jpg

Tuona iltana meri oli paennut mökin edustalta, mikä paljasti poukaman suulla olevan kiviröykkiön kokonaan. Se oli tapahtunut monta kertaa aikaisemminkin, mutta nyt ensimmäisen kerran kävelin kivien luo katsomaan, miltä auringonlasku näyttää niiden vasemmalla puolen, minne mökiltä ei suoraan voi nähdä.

maaritse_makrotex_ihme_sunset

Yllätyin, kuinka korkeita kivet olivatkaan. Ensin yritin kurkkia niiden yli nähdäkseni auringonlaskun. Mutta se otti hartioihin, niin lepäsin hetken nojaamalla yhteen kiveen. Kivi oli sileä ja auringon lämpöä täynnä, joten painoin toisen posken sitä vasten, suljin silmäni ja huokaisin syvään kerran jos toisenkin.

auringonlasku

Siitä, kun maltoin jälleen katseeni nostaa, huomasin, että auringonlaskua mielenkiintoisempi olikin kiven pinta, mihin nojasin.

maaritse_ihme_rantakivi

Kova kivi oli pinnastaan meren pehmentämä, pieniä uria täynnä. Aallot olivat kuluttaneet kiven päälle matalan kuopan, jossa oli pieni lammikko. Sen reunalta oli jopa erotettavissa pienen pieniä hippusia, mitkä olivat kivestä veden voimasta irronneet.

maaritse_ihme_rantakivet

Siinä hetki menikin täysin lumoutuneena. Taika kuitenkin raukesi kääntäessäni katseeni sivulle, poispäin laskevasta auringosta, sillä silloin huomasin tuulen kovenevan ja meren tummuvan. Siitä tiesin, että nyt olisi mentävä, jos kuivin jaloin ajattelin vielä rantaan samaa reittiä palata…

Että sen pituinen se. 🙂 Mutta tosiaan, kameran – ja varmaan myös iän – myötä maailma  on kaiken kaikkiaan muuttunut niin kovin ihmeelliseksi ja kauniiksi. Erityisesti kesäaika on taianomaista aikaa ja sehän on taas ihan kohta täällä! ♥

24 vastausta artikkeliin “Ihme

    1. Kiitos Kieltenope! Mukava kuulla, että tarina ”kelpasi”, sillä mietin pitkään sen julkaisua. Ajattelin, ettei se taida kiinnostaa… 🙂

      Tykkää

  1. Olipa ihana postaus. ❤ Hmm. Mie oon ollu lapsesta asti just tämmösten ihmeiden ihailija. Maisemissa ja luonnon yksityiskohdissa on vaan ollut aina jotain sydäntä sykähdyttävää. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s