Elämä ei ole mustavalkoista

Ihan ensimmäisenä pyydän anteeksi sähköpostitse minua seuraavilta, kun sohlasin, vahingossa julkaisin postausluonnoksen. En tiedä, miten sen tein, sillä se ei onnistu yhdellä klikkauksella: puhelin lipesi kädestä kesken kirjoittamisen ja varmennuksesta huolimatta se lähti jakoon ennen aikojaan.

Poistin luonnoksen heti blogistani enkä asiaa sen kummemmin ajatellut, kunnes tänä aamuna mieheni, Unelmien Uunimies, luki sähköpostejaan ja ihmetteli, kuinka huonon postauksen olin tehnyt: huonoa suomen kieltä eikä kuvan kuvaa (kyllä, hän on ensisijaisesti blogini lukija, mutta tarpeen mukaan toimii myös oikolukijana ja elävänä kamerajalustana ♥ ). Silloin vasta tajusin, että vaikka poistin raakileen blogistani, se ei luonnollisestikaan poistunut teidän sähköposteista.

Aluksi mokani hieman nolotti, mutta onneksi elämä ei ole niin vakavaa. Eihän siinä ollut kuin listattuna ajatuksia, mitä yhden mekon tekemiseen liittyi. Käsitöitä tehdessähän mieli tekee monen monta mutkaa, koska se on aikaa omille ajatuksille ja tunteille tulla käsitellyksi, saati sitten pohdinnat materiaalien ja mallien suhteen jne.

Kaikista noista ajatuksista postauksiini yleensä päätyy kuitenkin vain murto-osa, koska en osaa vielä tiivistää kovin hyvin. Lisäksi haluaisin pitää postaukset melko lyhyenä ja siten luettavampana. Joskus siinä onnistun, joskus en (nyt varmaan jo huomasit, ettei tämä ole sellainen kerta… 😀 ).

Vaikka nolottikin, niin en kuitenkaan kokonaista postausta halunnut tehdä vain pyytäkseeni anteeksi. En kuitenkaan voinut tehdä karannutta mekkoluonnostakaan loppuun, koska tarvin tuon edellä mainitun elävän kamerajalustan sen viimeistelyyn eikä aikataulut sopineet tänään yksiin. Omillaan piti siis pärjätä, joten päätin ottaa kuvat viimeisistä ompeluksistani sekä vihdoin ja viimein Poniletti-mekostani, kuten olen joskus vuoden vaihteessa luvannut. Samalla otin uusia, parempia kuvia myös steekatusta villatakistani, koska aikaisemmat ovat harmittavan huonoja.

Alunperin en siis ajatellut postata näistä tunikoista, mutta toisaalta nämä on niin mutkatonta arkityyliäni, mustaa ja valkoista harmaalla höystettynä, että miksipä ei. Olenhan moneen otteeseen todennnutkin, että tarvitsen yksivärisiä yläosia, sellaisia, mitä olisi helppo yhdistellä jo olemassa oleviin vaatteisiin ja mahtuisi sujuvasti villatakin alle. Nyt niitä on siis kaksin kappalein, talviväritykseni mukaisesti musta ja valkoinen, mikä kylläkin vaikuttaa niin kirkkaalta tähän vuoden aikaan, että sen käyttö taitaa odottaa kevätaurinkoa. Musta puolestaan tuntui heti omalta, ja onkin ollut päällä jo moneen otteeseen.

Tunikat tein aikaisemmin testatulla Suuri Käsityö -lehden Peura-kaavalla (9/2018), missä on juuri sopivan kapeat hihat villatakin alle. Se on siis perusedellytys yläosille, sillä tykkään erityisesti talvisin kerrospukeutua.

Viime talvena yksi pidetyin villatakkini oli tämä harmaa, jäkälän värinen. Se oli ensimmäinen aukileikkaamani, steekattu. Muokkasin sen Mountain High -neuleesta ja se onnistui yli odotusten.

Kovasta pidosta huolimatta villatakki on myös pysynyt melko hyvässä kunnossa, vaikka on kudottu Novitan Seitsemän veljestä -langasta, jota moni on moittinut aikaisempaa huonommaksi laadultaan. Eli tämä harmaa on kestänyt ainakin minun käytössäni enkä kokenut sen olevan mitenkään erityisen karheaa (tosin muutama muu väri on nyppääntynyt nopeasti, ja mustaa seiskaveikkaa en voi edes kutoa, koska se yskittää ja kutisee silmiä).

Ensin luulin, että villatakista tuli liian kapea varsinkin näin pitkänä, mutta itseasiassa se on ollut oikein hyvä. Se on lähes yhtä hyvä kuin kahvi, mitä rakastan. Huomasin vasta jälkikäteen, että tuon rakkauden voi bongata näistä kuvistakin… 🙂

Villatakin alle sopii erinoimaisesti monet mekkoni, mitkä olen ommellut luottomekkokaavallani, Ottobren Relaxed-taskumekosta muokatulla kaavalla.

Tämä mustavalkoinen Poniletti-mekko on ehdoton suosikkini. Sen värit onkin hieman jo kovasta käytöstä kuluneet, mutta onhan se siltikin aivan ihana.

Että tällaista tällä kertaa – kiitos ja anteeksi! 😀 Mukavaa viikonloppua!