Valkoiset soodakoristeet

Soodataikinasta tein joulukuusen koristeita joitain vuosia sitten.

Soodataikinasta tehdyt koristeet ovat kuin auringonvalossa välkehtivä lumihanki: puhtaan valkoisia ja kimaltelevia.

Soodataikinan ohjeen löydät täältä, klik.

Koristeet muotoilin eri muotoisilla piparkakkumuoteilla. Pinnan kuviot kaulitsin pitsisten muoviliinojen avulla.

Joidenkin koristeiden pitsikuvioita korostin rei’ittämällä ne vielä pienemmillä muoteilla.

Näitä koristeita voi kiinnittä myös joulukortteihin. Silloin pitää kuitenkin huomioida koristeiden kosketus- ja kosteusherkkyys eli nämä menevät kovista iskuista palasiksi ja/tai kosteutta saadessaan mössöksi.

Itse ajattelin jatkojalostaa nämä jonkinlaiseksi joulukranssiksi sisälle, koska olemme luopuneet joulukuusesta: minä en kestä aitoa ja muovisen mennessä rikki, uuden ostaminen ei tuntunut enää merkittävältä tunnelmanluojalta. Kaappiin en kuitenkaan näitä haluaisi jättää, niin mielessä on pyörinyt näiden yhdistäminen joko pyöreään metallikehikkoon tai sopivan vänkkyrään ja sievään oksanpätkään.

4 thoughts on “Valkoiset soodakoristeet

  1. Kauniita ovat! Soodakoristeiden tekeminen on vielä minulla kokematta. Monena vuonna olen aikonut niitä kokeilla, mutta se joulunalusaika ei tullut vielä tänäkään vuonna. 🙂

    1. Kiitos! Nämä ovat helppoja ja sieviä, mutta totta tosiaan, aika herkkiä menemään rikki. Ainakin minun käytössä. 😀

  2. Todella kauniita ja varmasti kiva se kimmellys. Olen joskus nähnyt näitä, mutta en tiennyt miten tehdään. Kiitos vinkistä 🙂

Vastaa käyttäjälle MaarItse Peruuta vastaus