Kässäopinnot ovat vieneet niin paljon aikaa viimeisen kahden vuoden aikana, että ompeleminen on ollut lähes tauolla. Jospa se taas tästä. Aloitin ihan peruspertsan ompelulla.

Kaavaksi valitsin Puuhakaspajan Eerikan, mikä on suunniteltu joustaville kankaille. Päädyin Eerikaan sillä, että tarvitsen työarkeeni juuri rennon väljiä laatikkopaitoja joko sellaisenaan tai neuletakin alle sujuvaksi.

Eerikassa on alaslaskettu olkalinja, rintalaskokset ja useita eri hiha- sekä helmavaihtoehtoja. Omani tein suoralla helmalla ja 3/4-hihalla. Kaavan olin piirtänyt jo vuosia sitten, mihin olin merkannut kuuden senttimetrin helman pidennyksen. Muita muutoksia en tehnyt.

Kaapeistani valitsin aarteita vuosien takaa (yllä oleva kuva): alin on Vimman Rikkaruoho, Hellinin Kukin sidottu, Paapiin Ou Mua Mua (ainoa trikoo, mikä on vielä ostettavissa) ja Hellinin Sisaret. Valitsin nämä, jotta ei tarvitse vaihtaa lankoja välillä. Se auttaa vauhdin ylläpitämisessä sekä valmiiksi saattamisessa. Itseasiassa aikoinaan ompelukerhossani oli tunnin ompeluhaaste, jolloin ompelin tällaisen niukin naukin. Nyt hauskuutin itseäni – järjestämällä omatoimisen Sewing Been – kellottamalla yhden paidan ompelun, niin valmista tuli reilussa 40 minuutissa. 😀

Toki nämä trikoot tuli valittua silläkin, että ne ovat niin kauniita. Ei niitä turhaan ole hillottu! 😉 Mutta suosikikseni nousi tämä Sisaret-kuosi geometrisyydellään ja värityksellään.

Ehkä seuraavaksi kaivelen esille Puuhakaspajan Pinja-kaavan, hupparin, mikä oli aikoinaan suuri suosikkini. ♥ Siinä on yhtä kaunis pääntie kuin tässä Eerikassa, että se kaava on hyvä hupulla tai ilman.
Onko sinulla näitä aarteita – kankaita tai kaavoja – jemmoissa? Minkälaisia?
