Lautasliinat

Eilisen postauksen jatkoksi esittelen lautasliinat, jotka olen myös itse painanut. Samalla kuosilla olevat keittiöpyyhkeet esittelin siis eilen ja tiskirättejä muutama päivä aikaisemmin. Niitä ennen puolestaan oli postaus patalapuista, jotka olin tehnyt painamastani lintukankaasta.

Aikaisemmista nämä poikkeavat niin, että näiden keskellä on vain yksi kuvio: tiskiräteissä oli vain puolikas ja keittiöpyyhkeissä useampi rinnakkain.

Idean pestäviin kestolautasliinoihin sain, kun joulusiivouksia tehdessä löysin monen monta avattua jouluservettipakettia. Kaikki eivät enää olleet edes käyttökelpoisia, vaan ruttuisia ja nuhjaantuneita. Mitä tuhlausta!

Siitä se ajatus sitten lähti.

Lautasliinat ompelin samoin kuin keittiöpyyhkeet eli käänsin kahdesti saumuroidut reunat ompeleen verran. Käänteet ompelin kiinni suoralla ompeleella auttamalla koneen aina alkuun paksuissa nurkissa monitoimityökalun avulla (kuten jo eilen totesin, olen yrittänyt ommella senkin jossain vaiheessa työhöni kiinni ja siksi siinä on ylimääräinen neulanmentävä reikä 🙂 ) .

Ei enää montaa päivää, kun nämä saa käyttöön. ♥


Tämän päivän luukulla osallistun Käsityöblogien joulukalenteriin. Eilisestä luukusta löytyi tuunattuja joulupalloja Käsintehtyä ja kaunista -blogista ja huomisesta luukusta vastaa puolestaan Pygminkoukussa-blogi. Kaikki luukut löydät muun muassa ensimmäisestä luukusta, Katrin Tilkkublogista. Sinne kannattaa suunnata, vaikka bloggaajien joulukalenteri ei kiinnostaisikaan, sillä ensimmäisestä luukusta löytyy hurmaava tilkkuohje punatulkkuun ja talitinttiin. Niitä aion ensi vuonna kokeilla!