Tämä postaus sisältää tekemiäni tiskirättejä niin itse painaen, ommellen kuin virkaten.

Alla olevat tiskirätit olen itse painanut vuosia sitten itse tekemällä seulalla valmiille valkoisille keittiöliinoille. Tätä kuvioita tulette näkemään vielä myöhemmissä postauksissa, sillä aikoinaan ihastuin kovasti näihin pyörylöihin. Sillä varmaan näitä rättejä olinkin painanut varastoon melko hyvän määrän.

Kesän aikana myös virkkasin yhden tiskirätin, koska käsityöhaasteet. 😀 Yhteen haasteeseen piti siis kuviovirkata jotain, mutta minä harvoin kykenen tekemään sellaista, millä ei olisi tarvetta tai tarkoitusta. Tiskirättejähän tarvitsee aina, ja ah, vieläpä näin sievänä. Pinterestistä siis löysin neulomiseen tarkoitetun pallokaavion, omista kätköistä jotain mustaa sekä valkoista puuvillalankaa ja sitten vain virkkasin menemään. Mukava ja nopea kesäprojekti.

Lisäksi kesän aikana saumuroin tiskirätiksi pitämättä jääneen puseroni, minkä olin tehnyt ihastuttavasta Verson Puodin joustofroteesta. Kuosi on Paratiisin puutarha nimeltään.

Nämä – kuten kyllä kaikki muutkin – tiskirätit sopivat värikkääseen kotiimme kuin nenä päähän. Yhdestä puserosta sain aikaiseksi kaiken kaikkiaan kolme ihan hyvän kokoista rättiä, mutta kuvaushetkellä yksi oli onnistunut menemään hukkaan. 🙂

Riittääkö se siivoamiseksi, jos on itse tehnyt välineet? 😉
Wow! Kauniita kuvioita ja niin kauniita tiski- ja siivousrättejä että tokkopa tohtisin käyttää!
No, näin on! Täytyy ensi siivota rumimmilla ja ottaa nämä esille vasta, kun kaikki on tiptop. 🙂