Talvinen

Caitlin Hunterin Talvinen on varmaan kaunein kaarrokeneule, minkä olen tähän saakka tehnyt. Aloitin sen jo viime syksynä, mutta se jäi toista hihaa vaille. Itseasiassa se oli jo hyvän matkaa aloitettu, mutta ilmeisesti pelko epäonnistumisesta oli liian kova: oli helpompi jättää neule kesken, kun todeta epäonnistuneensa äärimmäisen kauniisti ja tasaisesti neulotun kaarrokkeen jälkeen.

Epävarmuuden syynä oli helman a-malli, mikä neulottiin muuttamalla puikkokokoa isommaksi helmaa kohden edetessä. Tämä tekninen seikka jäi minulta huomioimatta, kun neuleen aloitin. Se, että en lukenut ohjetta kokonaan heti läpi, saattoi oli ihan hyvä asia. Sillä jos olisin ollut huolellisempi, en varmaan olisi edes aloittanut koko puseroa, koska en tykkää neuloa ohutta lankaa suurilla puikoilla. Yleensä silloin neulomisesta katoaa mielekkyys, koska silmukat tuntuvat liukkailta ja koko homma menee jännittämiseksi sekä käsiala muuttuu usein vielä epätasaiseksi.

Mutta hyvinhän tässä kävi. ♥ Aloitin tämän neuleen siis viime syksynä haikein mielin seuraten samalla kesän kaikkoamista vähitellen pois. Tänä vuonna tuo haikeus oli tiessään, sillä korona on kurittanut vielä sen verran, että olen ollut yhä sairauslomalla: kotona ollessa tahtoo mennä sekaisin niin viikonpäivät kuin vuodenajat, kun ulkoilut ja kaikki muutkin menemiset ja tulemiset ovat jääneet vähiin.

Neuloin Talvisen kaikilta muilta osin ohjeen mukaan, paitsi hihoihin tein pitkät resorit. Ohjeen mukaisesti ne olivat jääneet hieman vajaiksi, mutta kokemuksesta talvella sellainen vajaamitta ei tunnu kivalta. Tilanne olisi ollut eri, jos pääntiestä olisi tullut väljempi, niin neuleen alle olisi voinut – ohjeen mallikuvien mukaan – pukea poolon, minkä hihat olisivat sievästi jatkuneet neuleen hiharesoroiden alta. Mutta ku ei. 😀

Ohjeessa oli myös nypyllinen kuviovaihtoehto, mutta minä tein omani ilman niitä. En vaan ajatellut niiden olevan sieviä.

Sen lisäksi, että malli on kaunis ja käsialani on siisti, onnistuin valitsemaan värit hyvin: pohjalanka on Louhittaren Luolan Väinämöistä värissä Magenta ja kuviovärini Bio Shetlandin nro 14 Sapphire (vaaleansininen) sekä Kässäkerho Pom Pomin Suoma Singleä värissä metsä (tummanvihreä) .

Onni oli myötä siinäkin mielessä, että Väinämöistä minulla oli kahta eri värjäyserää: yksi vyyhti poikkesi muista. Huomasin sen vasta, kun olin jo hyvän matkaa kaarroketta neulonut eli olin onnistunut valitsemaan juuri sen yhden erilaisen alkuun ja siinä tietenkin oli toisiin vyyhteihin nähden silmiinpistävän tummia kohtia. Voi vietävä, kun alkuun otti päästä! Mutta loppujen lopuksi ne tummat kohdat alkoivat näyttääkin oikein hyviltä tuossa kohdin, lintujen taustalla: ne ovat ikään kuin syksyisen taivaan tummanpuhuvia pilviä ( ensimmäisessä kuvassa näkyvät parhaiten) ja tuovat kaarrokkeeseen kolmiulotteisuutta. Kokonaisuudesta ne eivät siis pistä silmään, vaan pikemmin hivelevät. 🙂

Neuleen lisäksi minulla on jalassani itse tehdyt housut. Housuja en ole aikaisemmin tehnytkään, niin aloitin helpommasta päästä, trikoisista. Kaavana minulla oli Style Arcin Sailor Sue Palazzo Pants.

Valitsin tämän mallin juurikin helppouden vuoksi, vaikka ajattelin, että minulle ei sovi tällaiset leveät housut. Ehkä ei sovikaan, mutta voi voi, kuinka ihanat nämä ovat päällä. Trikoo on vielä Nuppu Printin pehmoista laatua. Ai että!

Helppoudestaan huolimatta jo nämä harjoitteluhousut osoittivat, että ihminen ei ole seppä syntyessään. Housujen kokovalintaa ja istuvuutta saan siis jatkossa harjoitella: pääsin heti tutustumaan haarakoukun muokkaamiseen, kuinka etuviikset saisi pois. Täysin en vielä muokkauksieni kanssa onnistunut, koska se olisi vaatinut kaikkien saumojen purkamisen ja housujen pienentämisen vähän sieltä sun täältä, niin menkööt nyt näin pitemmän yläosan kanssa. Seuraavien, pienemmän koon, kanssa sitten enemmän harsimista ja harjoittelua heti alusta lähtien. 🙂

Marettimo

Viime postauksesta on vierähtänyt tovi lähinnä koronan vuoksi, mihin sairastuin heinäkuun alussa. Toipilasaika vaikuttaakin pitkää pitemmältä vaihtelevineen oireineen. Harmillisinta on väsymys, minkä vuoksi niin käsityöt kuin kaikki muu tekeminen on jäänyt vähälle. Mutta hiljaa hyvä tulee, että ei se nyt muu auta, kun ottaa rauhallisesti.

Ihan tekemättömänä en tokikaan ole ollut. Väsymyksen mukana on vaan tullut sellainen tylsämielisyys, että postausten tekeminen ei ole ollut ensimmäisenä mielessä. Siten tämän kesätopin lisäksi on muutama muukin vaate valmistunut neuloen ja ommellen, mutta postataan nyt tästä ensin, kun se on _kesä_neule ja sitähän meillä on vielä hetki jäljellä. 🙂

Neule on Caitlin Hunterin suunnitelma Marrettimo, minkä neuloin elämäni ensimmäisen kerran silkkilangasta, Iton Kinusta värissä charcoul. Se on pehmeää ja ohutta, mutta rouhean tuntuista tweed-lankaa, minkä pitäisi silkille ominaisesti tuntua viileältä kuumalla säällä. Silkkilankaa neuloin kahdella säikeellä yhtä aikaa.

Mustat pitsiosuudet neuloin helmassa BC Garinin Bio Shetlandista ja hihoissa Louhittaren Luolan Väinämöisestä värissä noki. Alun perin kaikki pitsiosuudet piti tulla samasta langasta, mutta sekoitin pienet lankakerät keskenään. Minulla kun on tekeillä toinen pusero samaan aikaan, ja sattumoisin noita mustia oli molemmissa projekteissa saman kokoiset kerät jäljellä. Eli neuloin epähuomioissa siltä kerältä, mikä sattui projektipussista ensimmäisenä käteen osumaan… 🙂 Huomasin tämän sekaannukseni vasta myöhemmin, mutta lopputuloksesta eri lankoja ei kylläkään huomaa.

Neule neulottiin helmasta ylöspäin. Uutena asiana, uutena tekniikkana, minulle tässä oli olkapäiden muotoilu lyhennetyin kerroksin. Sinällään lyhennetyt kerrokset eivät olleet se uusia asia, mutta en ollut aikaisemmin niitä hyödyntänyt olkapäillä. Onnistuin niissä kuitenkin hyvin, ja tykkään, että neule on kivan mallinen: se on muutoin neulottu koossa M, mutta hihansuun korkeus ja hihan leveys on kokoa L suurten hartioitteni vuoksi.

Neuleen alla minulla on viskoosipellavasta ommeltu pitkä versio Nova Midi -mekosta (lyhyt versio löytyy täältä, klik), mikä sopii vähän tilaisuuteen kuin tilaisuuteen ja monen neuleen(kin) seuraksi, joiden avulla käyttöä voi venyttää alkusyksyyn. Tai ainakin toivon niin.

Maija

Viime postauksen Knit Love Unite -huivi ei ollut ainoa neule, minkä kuvaamisen deadline paukkuu. Toinen ns. pakkokuvattava neule ennen Neulefestareita on Veera Välimäen Raidat-kirjasta Maija-neule. Kuvauksen syynä on kyseiseen kirjaan liittyvän yhteisneulonnan päättyminen festareille: olisi harmi, että kauan aikaa valmiina ollut työ jäisi kuvaamatta ja sitten #stripeskal2022 -haasteeseen osallistumatta.

Joten tadaa – tässä se on! 😀 Maijan neuloin mustasta Regia Premium Silkistä sekä Lucky Omenin Grey Morning-värisestä merinosukkalangasta ja Louhittaren Luolan jalokiven hohtoisesta Louhitar II:sta.

Kaipaan aina merta. Minusta on ihana istua laiturilla, kuunnella lokkien laulua ja katsella, miten purjeita nostetaan. Aallot voimistuvat ja taas hiljenevät, ja näen, miten meri hengittää. Veden äärellä tunnen rauhan.

– Veera Välimäki, Raidat-neulekirja

Ihastuin kovin Maijaan sisältyvästä uudenlainen merimiespaita -ajatuksesta sekä raikkaasta raidoituksesta. Mutta Maijan uudenlainen rakenne ei ole minulle paras mahdollinen: totuus on, että olen neulonut istuvampiakin puseroita.

Koon valitsin suosituksen mukaisesti reilulla väljyydellä, mutta leveän yläselkäni ja suurten hartioideni vuoksi, sitä ei ole siltikään riittävästi olkapäillä. Siksi paita istuu olkapäiltä just eikä melkein, mutta vetäen kainaloita ja helmaa kurttuun.

Maija neulotaan ylhäältä-alas, mutta sellaisella tavalla, että istuvuutta noiden ongelmakohtieni osalta en voinut kunnolla tarkistaa tehdessä. Lisäksi yläosan huono istuvuus ja rinnat saivat helman kaartamaan ylös päin kaarelle eli lyhyin kohta oli edessä sekä takana keskellä, mikä ei miellyttänyt minua.

Helma oli kuitenkin helposti korjattavissa niin, että tein sinne lyhennettyjä kerroksia, jotta helma kaartaa nyt puolikaarena alaspäin eikä ylöspäin. Tuon korjauksen myötä neuloin myös mustaa osaa pari senttiä pidemmäksi, mutta muutoin paita on ohjeen mukaisesti tehty.

Toki sekään ei aina takaa samanlaista lopputulosta kuin alkuperäinen paita on kirjassa: koska Louhitar II oli suomalaisena karstalankana hyvin eri tyyppinen lanka kuin harmaa ja musta lanka, leveni helma hieman vihreällä osuudella. Mallitilkun perusteella oletin, että näin tulisi käymään ja pidin huolen koko loppuhelman ajan, että tuo leveys myös pysyisi helman halkioihin saakka. Näin olleen paitani on laatikon sijaan hieman a-mallinen ohjeen seuraamisesta huolimatta.

Maijaa neuloessa mietin, kuinka armollinen käsityötekniikkana neulominen onkaan. Muutoksia voi tehdä melko sujuvasti ja pienellä vaivalla. Mutta koko työtä en lähtenyt purkamaan olkapäiden vuoksi, vaan annan paidalle mahdollisuuden – katotaan, tuleeko pidettyä. Tulipa kuitenkin opeteltua uusi tekniikka, ja onhan olemassa Äiti Armas, joka on muutoin lähes saman kokoinen, mutta pienempi hartioistaan. Ehkä hänelle tämä ja itselle uusi sopivampi. 🙂 We’ll see…

Knit Love Unite -huivi

Viikonloppuna pääsee kahden vuoden tauon jälkeen Jyväskylän Neulefestareille. \o/

Festareita olen fiilistellyt kesäkuun aikana neulomalla Knit Love Unite -etkoiluhuivia. Ohje siihen on ilmaiseksi ladattavissa esimerkiksi Titityyn sivuilta täältä, klik (ohje sisältää myös videolinkit eri tekniikkojen opettelun tueksi).

Huivissani on 100 % suomalaista, fingering-vahvuista, Tukuwool-villaa väreissä humu (vaaleanharmaa) ja haave (violetti). Musta lanka on Retrosarian Mondim-lankaa, mikä on puolestaan 100 % portugalilaista villaa.

Huivin neulominen eteni melko vauhdilla, koska suositeltu puikkokoko oli neljä ja neuletiheys melko reilu ohuesta langasta huolimatta. Minä neuloin huivini 3,5 mm puikoilla, jotta sain tiheyden täsmäämään. Huivista tulikin lähes ohjeessa annettujen mittojen mukainen, taisi jäädä viisi senttimetriä pienemmäksi kaikin puolin.

Neulomista jonkin verran hidastivat raitojen väliin tehtävät latvialaiset letit, mutta ne toivat mukavaa piristystä muutoin niin yksitoikkoiseen aina oikean neulomiseen. Olihan tuo mukava oppia myös uusi tekniikkakin!

Huivin reunaa kiertävät tekstit neuloin mosaiikkineuleena. Sitä olen joskus kokeillut, mutta hieman eri tapaan kuin tässä. Tämäkin tuntui siis ihan uudelta tekniikalta, mutta varsin mutkattomalta sellaiselta. Näin kirjoittaminen oli niin helppoa, että ensin olin aikeissa muuttaa huivin sanomaa toisenlaisesi, oman mieleni mukaiseksi, mutta se vain kumisi tyhjyyttään: en millään keksinyt mitään nokkelaa sanottavaa, niin koin paremmaksi pysyä alkuperäisessä. 😀 Ja onhan tuo teksti hieno ja osuva niin monin eri tavoin, että mitäpä sitä muuttamaan. ♥

Huivin reuna viimeisteltiin i-cord-päättelyllä. Kärkeen pitäisi lisätä vielä tupsu, mutta sen lisään siihen myöhemmin: violettia Tukuwoolia jäi vielä vähän, mistä pitää tehdä vielä koristeraidat kämmekkäisiin. Sen jälkeen näen, jääkö sitä vielä tupsun verran. Jos ei, niin sitten on tyytyminen mustaan.

Kaikenlaista kesätohinaa on tässä viime päivinä ollut, niin kokonaan on jäänyt miettimättä reissuneule. Mitä sitä siis kannattaisi ottaa työn alle? Mikä on sinusta hyvä neule matkalle mukaan otettavaksi?