Viikon päästä alkavat Jyväskylässä Neulefestarit, joihin osallistuin viime kesänä ensimmäisen kerran: päiväseltään kävin niin Toivolan Vanhan Pihan markkinoilla kuin osallistuin Molla Millsin popcorn-virkkauskurssille.
En tätä näin suunnitellut, mutta sattumalta kaikki viime vuoden festarituliaiset ovat valmistuneet viimeisten viikkojen aikana.


Viime vuonna heräsin vasta toukokuussa, että festareille ja jollekin kurssille olisi päästävä. Tapahtuma on kuitenkin hyvin suosituttu, ja monet kurssit täytyvät jo kevättalvella heti lippujen tullessa myyntiin.
Onneksi tällaiselle mattimyöhäiselle löytyi vielä tilaa Molla Millsin popcorn-virkkauskurssilta. Vaikka virkkaaminen ei niin suuri intohimoni olekaan, ja kirjo- sekä popcorn-virkkaus olivat tuttuja tekniikkoja jo entuudestaan, siitä huolimatta Molla sekä hänen tuleva kirjansa (eli tuolloin neljäs Virkkuri) ja siitä opeteltava jäätelökuosi kuullostivat niin hauskalle, että päätin mennä sinne.
Eikä kaduta! Innostuin virkkaamista pitkästä aikaa niin, että hankin kurssin jälkeen muutaman Virkkurin ja ergonomisen virkkuukoukun sekä virkkasin pari pikkulaukkua. Toisesta tuli mustavalkoinen ja
toisessa on kurssilla opeteltuja jäätelötötteröitä.
Viikon päästä tarkoitukseni on osallistua Neulefestareille toistamiseen. Alkukeväästä sain vain niin kovan flussan, mistä toipuminen on ollut hyvin hidasta, koska saan herkästi poskiontelotulehduksen. Nyt tulehduskierre on alkanut rauhoittumaan, mutta loma on tähän saakka mennyt pitkälti lepäillessä (ja käsitöitä tehdessä). Vielä siis vähän arveluttaa, että kestääkö vointi lähtemistä. Toivottavasti, sillä festareiden anti kantaa pitkälle, kuten tästä minunkin postauksesta voi huomata. Ja onhan ne vielä ihanassa Jyväskylässä, entisellä kotipaikkakunnallani, minne on aina mukava mennä.
Onko sinulla festarisuunnitelmia, villaisia tai jotain muunlaisia? 🙂