Juhlan aika (+ arvonta)

Fillahihainen tunika
Blogiyhteistyö: Unelmallinen

Meillä on monta syytä juhlaan: toinen blogivuoteni on tullut jo syksyllä täyteen, on ensimmäinen adventti ja vielä Unelman päivä! Mutta juhlan ja kiitoksen aika on erityisesti siksi, että olette vierailleet blogissani tänä vuonna sankoin joukoin. Kiva, kun kävit ja tervetuloa uudelleen! ♥

Moni jo jättänyt kommenttejakin, minkä ainakin jokainen bloggaaja tietää sydäntä lämmittävän aivan erityisellä tavalla. Myös minä pidän niistä kovasti, sillä tarkoitukseni ei ole yksinpuhelu. Esimerkiksi tänä vuonna Neulefestarit ja Breaking the Pattern –lanseerausjuhla osoittivat, kuinka ihana on jakaa sama mielenkiinto ja tunteenpalo käsitöihin. Sitä on hyvä jatkaa pitkin vuotta niin täällä blogissa kuin myös Facebookissa ja Instagramissa.

Vuoropuhelu on mahtavaa, mutta olen kiitollinen kaikesta saamastani huomioista, kuten käynneistä sekä tykkäyksistä. Siksi haluan kaikkien kesken arpoa Unelmallisen Lotta-kaavapaketin. Siihen kuuluu tunikapohja, josta voi tehdä 30 erilaista variaatiota eri mittaisilla hihoilla ja helmoilla, vaihtamalla perushihan perhoshihaan, lisäämällä olkafrillat jne.

Frillahihainen tunika
Kukkallisesta trikoosta frillahihainen tunika, missä sivutaskut.
MaarItse - ompelublogi

Itse olen kokeillut lyhythihaista rypytettyä frillaa (musta ja kukallinen) sekä pidensin tunikan mekoksi, mihin valitsin kellotetut volankihihat. Näistä onnistuneista vaatteista tulin ajatelleeksi, että ehkä tämä kaava ilostuttaisi jotain teistäkin. Että laitetaan hyvä kiertämään! Samaa mieltä oli myös kaavan tekijä, Unelmallisen Kati, joten hän lahjoitti kaavapaketin meille arvottavaksi. Kiitos!

Eurokankaan viskoositrikoosta mekko taskuilla ja volankihihoilla.
Trikoomekko istuvalla takasaumalla.

Reilu kaksi vuotta on siis kulunut siitä, kun haaveilin, että osaisin ommella paremmin sekä voisin jakaa kaiken tämän käsityöinnostukseni muiden kanssa. Se unelma on selvästi toteutumassa. 

MaarItse - ompelublogi

Siksi arvontaan osallistuminen on niin yksinkertaista, että kommentoit, mistä sinä olet viime aikoina unelmoinut tai ollut kiitollinen. Mutta muistathan jättää kommenttisi lisäksi myös toimiva sähköpostiosoitteesi, jotta voin ottaa yhteyttä mahdollisen arpaonnen suosiessa. Arvontaan voi osallistua ensi sunnuntaihin 9.12.18 klo 14.00 saakka, minkä jälkeen otan henkilökohtaisesti yhteyttä voittajaan. Jos en tavoita häntä viikon sisällä, arvon uuden voittajan.

 Kiitos kaikille osallistujille! Tästä on hyvä jatkaa, kiitollisin mielin seuraaviin seikkailuihin. 🙂 Nyt arpaonni suosi Irmeliä, jolle olen laittanut sähköpostilla ohjeet palkinnon lunastamisen suhteen – Onnea


Ps. Oman onnistumiseni lisäksi kaikki kolme Lotta-postusta ovat tämän vuoden luetuimpien postusteni top-10:ssä. Siitäkin syystä oletan tämän ompelupalkinnon kiinnostavan monia, mutta mielellään kuulisin, mitä muuta voisin jatkossa blogisynttäreiden kunniaksi arpoa.

Pallomekko

Tämä mekko on saanut alkunsa jo keväällä, kun näin Instagramissa  @laalaair:in valkomustan pallomekon. Mekko oli tehty suuri palloisesta kuosikankaasta ja Suuri Käsityölehden Taimi-kaavalla. Ihastuin kovasti mekon leikkisyyteen ja kauniisiin frillahihoihin.

MaarItse - käsitöitä | valokuvia

Siksi kokeilin itsekin tuota viime kesän yhtä suosituimmista mekkokaavoista, mutta ei, minun päälläni se oli ihan kamala! Ongelmana siinä oli se, että se leveni pallomaisesti heti kainaloiden alta tehden minusta täysin muodottoman möhkön. Malli oli itseassa minulle niin poisoikeasta, etten edes jaksanut edes yrittää sen muokkaamista minulle sopivaksi: ajatellin suosiolla etsiväni jonkin kapeamman mallin, mistä saisin itselleni istuvan frillamekon vähemmällä vaivalla, pienemmillä muutoksilla.

MaarItse - ompelublogi

Kovinkaan kauan en joutunut kateellisena somessa seuraamaan, kun yksi jos toinenkin esitteli kauniita röyhelöitään, sillä sain testattavakseni Unelmallisen Lotta-tunikan. Sen pystyi toteuttamaan niin frilla- kuin näillä volankihihoilla (frillahihalliset löydät täältä ja täältä).

MaarItse - ompelublogi

Ympyrä sulkeutui, kun syksyllä Eurokankaan valikoimista bongasin alkuperäisen ihastukseni mukaisen suuri palloisen kuosin. Ja mikä parasta, siinä oli pohjavärinä vielä lempivärini musta, mikä sopii paremmin tähän vuodenaikaan kuten pidemmät hihatkin: vaihdoin frillat volangeihin.

Trikoomekko, jossa taskut ja volankihihat.

MaarItse - käsityöblogi

Hihat ovat täysin Lotta-kaavan mukaiset, mutta muutoin muokkasin kaavaa hieman kapeammaksi niin lantiolta kuin takaa lisäämällä sinne keskitakasauman. Ja pidensin siis mekkomittaan.

Trikoomekko istuvalla takasaumalla.

Kaavamuokkaukset olivat tämän mekon kohdalla helpoin osuus, sillä pallokangas oli ohutta viskoositrikoota. Läpinäkyvyytensä vuoksi siihen piti tehdä vuori, minkä ompelin myös ohuesta viskoositrikoosta.

Volangit mekon hihoissa

Vuori ei ole kuitenkaan täysin irrallinen, sillä taskujen vuoksi ompelin niin päälli- kuin vuorikappaleet sivusaumoista kiinni. Taskut onnistuivatkin, mutta muutoin ohuen viskoosin ompelu oli täysin tuskaa, koska en riittävän tarkoin miettinyt kankaiden eroja.

Eurokankaan viskoositrikoosta mekko taskuilla ja volankihihoilla.

Keskityinkin lähinnä niiden samankaltaisuuteen eli paksuuteen, mutta sillä ei kuitenkaan taida olla niin paljon merkitystä lopputuleman kanssa. Tärkeämpää olisi ollut miettiä eroavuuksia jouston suhteen, mistä johtuen esimerkiksi helman ompelu oli hyvin hankalaa: päällikangas venyi niin pituus- kuin leveyssuunnassa vuorikangasta enemmän. Helman osalta menikin käsinompeluksi, mutta nyt minulla on vihdoin oma pallomekko. 😀