Joulukuun kuvia

Marraskuussa ja joulukuun alussa kuvien ottaminen tapahtui hampaat irvessä kaiken kiireen keskellä. Sellainen tilanne pitemmän päälle joko lopettaa koko harrastuksen tai siten pitää jotenkin sopeutua, muuttaa asennetta. Pystyin kuin pystyinkin siihen eli otin asian rennomin, ja kas kummaa, valokuvauskohteet löytyivät joulukuun loppua kohden ihan kuin itsestään.

Rennompi asenne vaati sen, että minun piti löysätä yhdestä tavoitteestanikin eli siitä, että opettelen käyttämään tämän vuoden mittaisen projektin aikana järkkäriäni. Se ei ole kuitenkaan aina mukana, joten osa joulukuun kuvista on otettu kännykällä ja vielä ihan onnistuneesti, vaikka puhelimeni kamera huono onkin.

Tältä näyttää tusina joulukuun suosituimpia kuvia:

Uusi vuosi alkaa puolestaan seuraavalla listalla sekä päätösellä, että en enää päivitä 365 erilaista päivää -blogia: koska joulukuun aikana unohdin pitkäksi aikaa koko blogin, tajusin kuinka turha se on. Kuitenkin postaan valokuvausprojektistani kuukausittain tänne ja päivittäin lisään kuvaan Instagram-tilille (@maaritseblogi). Että vähempikin riittää :).

fms-pad-jan-web-1

Sanalista on siis peräsin täältä, Fat Mum Slim – blogista, mistä löytyvät tarkemmat ohjeet, jos tämänkaltaiset haasteet kiinnostavat. Alkava tammikuu on minulle jo viides #fmskuvapäivässä  – lista, sillä tykkään haasteen mukana tulevasta someyhteisöstä, vaikka valmiit aiheet joskus tympäisevätkin: erityisesti ruoka-aiheet ärsyttävät, mutta toisaalta ne – kuin moni muukin aihe – haastaa uuden äärelle, pois mukavuusalueelta.

Vastaa