Maaliskuun keskeneräiset

Vuoden vaihteessa Craft Candidate -blogissa Teresa aloitti Keskeneräisten keskiviikko -postaussarjan, missä hän esittelee niin omia kuin muidenkin keskeneräisiä töitä linkitysmahdollisuuden kautta. Tarkemmat tiedot tästä kuukausittaisesta postauksesta – kuinka tulla mukaan ja mitä muilla on meneillään – löydät täältä, klik!


Viime kuun vaihteessa esittelin uutta neuletakkiani, mikä koukuttavuudessa sivuutti kaiken muun. Hiihtolomalla menin kuitenkin vieroitukseen eli mökille lähtiessä jätin neuleen kotiin. 😀 Pakko, sillä hartiat alkoivat jo kertoa, että niille ihastukseni on liikaa.

maaritse_lystigyarn_mondayfunday_ikkunalla

Vierotus onnistui liiankin hyvin enkä ole loman jälkeen puikkoihin koskenut muuta kuin yhtenä koulutuspäivänä, missä tikuttelin perussaapassukkaa keskittymisen tueksi.

maaritse_maaliskuu_keskeneraisten_keskiviikko_saapassukka

Keskeneräisenä on siis kasa neuleita, koska aikaisempi musta villatakkikin odottaa hihoja ja steekkausta, auki-leikkaamista.

maaritse_maaliskuu_keskeneraisten_keskiviikko_haalarimekko

Neuleiden lisäksi kesken on myös aivan uutta, farkkua. Tekeillä on siis lappuhaalarimekko (vai miksi näitä nyt kutsutaan?), mikä odottaa, että kerään rohkeuteni haalarinsolkien suhteen. Nyt mekko-ompelussa on siis luova tauko.  🙂

Edellä mainitut ovat kuitenkin sellaisia, mitä teen pikkuhiljaa valmiiksi, sillä niitä tärkeämpiä ovat tällä hetkellä kevään ja kesän paidat niin pitemmällä kuin lyhyemmällä hihalla. Molemmista olen jo koeversiot tehnyt, ja pienten lisäviilausten jälkeen pääsen tositoimiin.

maaritse_maaliskuu_keskeneraisten_keskiviikko_t-paidat

Tällä aikataululla olenkin kesävaatteiden suhteen kerrankin ajoissa! Miten on sinulla, joko on kesä puikoilla tai paininjalan alla?

2 vastausta artikkeliin “Maaliskuun keskeneräiset

    1. Kiitos Teresa! Kyllä luova tauko minullakin liittyy pelkoon, etten osaa (kuten postaukseesi kommentoinkin). Omalla kohdalla pieni tauko auttaa ainakin siihen, että mieli on rauhallisempi ja siten ompelujälki siistimpi. Ja taidot karttuu sitä myöten, kun harjoittelee, mutta varmasti jonkin ompelukurssin käyneenä ei tarvitsi hakata niin päätä seinään. 😉 Sellaiselle olisi kyllä mukava osallistua.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s