Toukokuu

Opettajana toukokuu on todella kiireistä, mutta myös ihanan odottavaa aikaa: loppukiri täyttyy aina niin lasten kuin aikuisten huokauksista jäljellä olevasta työmäärästä, mutta myös kesälomasta haaveilusta.

maaritse_makrotex_toukokuu_pionin_puolikas

Nyt onkin paras hetki haaveilla, kun kaikki on vielä edessä. Lomahan sitten itsessään joko vahvistaa tai murskaa haaveemme, että oliko lämmintä vai sateista, pysyttiinkö terveinä vai sairastettiinko jne. Mutta vielä ei siis tarvi olla realistinen, vaan voi mielessään uppoutua aurinkoisiin päiviin sydämensä kyllyydestä!

Meneillään oleva toukokuu on erityinen siksikin, että viime syksynä sain ensimmäisen virkani. Siksi aikaisemmin en välttämättä tässä vaiheessa vuotta tiennyt, onko minulla töitä kesän jälkeen.

maaritse_makrotex_toukokuu_pionin_kukka

Mutta nyt viran myötä tuota epävarmuutta ei enää ole eikä siten työpaikkojen saati työkavereiden taakse jättämistä: vaikka ne ovat aina olleet tiedossa, on niihin liittynyt enemmän tai vähemmän haikeutta ja hämmennystä, kuinka muut jäävät omaan arkeensa ja minä jälleen lähden – jonnekin – omaani etsien.

maaritse_makrotex_toukokuu_suuri_pionin_kukka

Vuosi sitten eron hetkellä sain yhdeltä työkaverilta kauniin kiitoksen, kuvissa olevan pionin. Enää nämä kuvat eivät herätä haikeutta, sillä ensi syksynä yllättäen kohtaamme hänen kanssaan uusissa seikkailuissa töiden ohessa.

maaritse_makrotex_pioni_toukokuu

Onkin aika uskomatonta, kun nyt jo tiedän niin työpaikkani kuin yhdenlaisen projektin syksyllä alkavan. Onpa jotain mitä odottaa kesän jälkeen! 🙂

 

Joko sinä haaveilet aurinkoisista ja huolettomista kesäpäivistä?


Tämän viikon Pieni Lintu -blogin MakroTex-valokuvaushaasteen teemana on toukokuu. Sinne klikkaamalla näet, mitä muut ovat postailleet kuluvan kuukauden tiimoilta. 

35 thoughts on “Toukokuu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.