Toukokuu alkoi uudella käsityöhaasteella, mitä olen vuosia seurannut sivusta eli Me Made May -haasteella. Sen tavoitteena on toukokuun ajan haastaa itsensä pukeutumaan useammin itse tehtyihin vaatteisiin tai eri tavalla niitä yhdistelemällä. Haaste ei ole kuitenkaan tiukka, vaan jokainen saa asettaa oman henkilökohtaisen tavoitteen osallistumisensa tasolle.
Aikaisemmin en ole lähtenyt mukaan, koska mielestäni minulla ei ole ollut tarpeeksi itse tehtyjä koko kuukaudeksi. Nykyisin on toisin, sillä yleensä minulla on päällä ainakin yksi oma tekemä vaate. Oma tavoitteeni onkin postata Instagramiin vähintään kerran viikossa niin sanottu päivän asu. Jos ehdin, niin toki sitten useammin, mutta tarkoitukseni ei ole tästä ylimääräisiä paineita ottaa. Ei varsinkaan nyt näinä poikkeavina aikoina.
Olen nyt siis mukana ensimmäistä kertaa tässä toukokuun haasteessa, kokeilin ensimmäistä kertaa Ommelkuplan joustocollegea ♥ sekä pidin tätä Birdy-tunikaa eilen toukokuun ensimmäisänä päivänä.
Tosin tässä taitaa mennä koko vappuviikonloppu. 🙂
Tunika on siis Hellinin kaavakirjan Birdy-tunika, joita muutaman olen ommellut jo aikaisemminkin.
Siinä on lepakkomaiset raglanhihat ja helma kapenee alaspäin.
Lisäsin kaavaan vain taskut.
Tämä onnistui kyllä yli odotusten: tykkään, että joustocollegen kuosi on kuin tehty tähän. Kangasta tilatessa ajattelin tehdä tästä vetoketjuhupparin, mutta saatuani paketin en raaskinutkaan saksia keskelle kuviota saumaa. Että uusi tuttavuus, uusi kangasrakkaus!
Varastosta löytyy vielä tähän sopivia yksivärisiä trikoita useampi, joten muutamat leggingsit pitää laittaa tulille… Miten teidän muiden toukokuu pyörähti käyntiin?
Justiinsa ajattelinkin, että olet kyllä ommellut siihen malliin, että varmaan alkaa jo vaatevaraston koko riittää jokapäiväiseen omatekemiin pukeutumisiin! Hyvä sinä! Mukavaa toukokuun alkua!
Kommenttisi toi mieleeni elävästi alkuajat. Ajatella, että mekin ollaan “tunnettu” jo useamman vuoden ja toistemme käsityöuraa seurattu. ♥ Mukavaa kevättä, tsemppiä eritoten arjen kuperkeikkoihin.
On kyllä upea kuosi ja värit tässä kankaassa♥ Ja tunikan malli on sulle ihan kymppi! Ompelukone on saanut olla aikalailla rauhassa viime aikoina, vaikka suunnitelmia kyllä olisi. Seuraavaksi saisin tehdä tytölle ihan perus collarit kunhan saan häneltä tarkemmat speksit mallista. Kankaita olisi itsellekin asti kun vaan saisi aloitettua…
Kiitos ja tsemppiä, Satu! Tämä aika koettelee aika tavalla, ettei käsitöille ole aikaa niin kuin ennen. Itellä ainakin on sen asian kanssa ollut kamppailua, mitä aikasemmin täällä tuskailinkin. Pääsiäisenä tosin sain alulle yhtä jos toista, niin ommeltuja metrejä on tullut nyt melkoisesti. Mutta tuli myös sorruttua The Night of the Fabric -tapahtumassa, joten varastot eivät kyllä ole pienentyneet, ei… Toivotonta. 😀
Voi miten ihana! Värit ja kuvio ja malli ja kaikki, niin hieno ja piristävä kokonaisuus. 🙂
Kiitos, Pipo-otus ♥
Aivan mahtavan ihana tunika!! 🙂 Mulla on myös tämä kaavakirja ja ajattelin ensimmäisenä testata birdyä. Millä koolla teit tunikasi ja vastasiko hyvin kokotaulukkoa?
Kiitos Veera! Mua aina vähän hirvittää vastailla näihin kokokysymyksiin, kun ne riippuu ja roikkuu aina niin monesta asiasta. Ettei vaan kukaan tärvelis kankaitaan mun neuvoilla… 🙂 Varsinkin tämä kaava on vaikuttaa jakaneen mielipiteitä somessa, sillä aika moni on saanut aikaiseksi tunikan sijasta teltan. 😉 Mulle tämä kaava kuitenkin sopii loistavasti, kun valitsiin mittataulukon mukaan yhtä pienemmän koon. Muita muutoksia en tehnyt kaavaan, kuin taskujen lisäys.