The Dress Shirt

Auringon suojaksi tarvitsin rennon kesähelttanan, mikä suojaisi erityisesti olkapäitä ja rintakehää. Ne kohdat tuppaavat herkästi palaamaan, vaikka en varsinaisesti aurinkoa koskaan otakaan.

Kaavana käytin Merchant & Millsin The Dress Shirt -mekkokaavaa, mitä lyhensin reilusti kankaani vähyyden vuoksi. Mekon vuoro on sitten joskus toiste kokoa pienempänä, sillä tämä ei istu minulle yläosasta: pääntie löpöttää ja olkasaumat tippuvat liian alas. Mutta pikkuvikoja. Ei haittaa aurinkosuojana toimimista, vaikka väljyyttä on liikaa. 😉

Ilmava valkoinen kangas on nimeltään seersucker, mitä Carl Magazine luonnehtii näin:

Seersucker, joka tunnetaan myös suomenkielisellä nimellä puuvillakreppi, on ohutta, aaltomaista ja myötäilevää kangasta, jonka ominaisuudet syntyvät niin, että osa kuiduista kudotaan toisia tiukemmalle. Tästä syystä suuri osa kankaasta ei ole kosketuksissa ihoon, mikä helpottaa ilman kiertämistä ja estää lämmön johtumisen. Lopputuloksena on kangas, joka hengittää hyvin ja pitää käyttäjän olon viileänä.

Kaavassa oli kaksi hihamahdollisuutta, joista ompelin pitemmän hihan kääntövaralla.

Vaikka koko menikin vähän metsään tällä kertaa, niin silti koen, että onnistuin: ajattelin mekkomittaan saksia kauniin pellava-aarteeni, niin kaava on nyt testattu valmiiksi sitä varten ja se mahdollisesti menee sitten kerralla nappiin.

Oli myös mukava tutustua uuteen kangaslaatuun. Ohuena kankaana ompelin sitä yleisneulalla (universal) koossa 70. Tarkkana sai olla nuppineulojen ja harsimisen kanssa, että ei vahingossa neulalla nostanut lankalenkkejä/langanjuoksuja. Pari kertaa niin kävi, mutta onneksi ne lenkit jäivät saumanvaroihin. Muutoin ompelu oli sujuvaa, kuten yleensäkin joustamattomien kanssa.

2 thoughts on “The Dress Shirt

  1. Kivan näköinen kesähelttana. Varmasti mukavan vilpoisakin, kun on noin väljä. 🙂 Paitsi näillä helteillä kyllä tuntuu, ettei mikään ole riittävän vilpoisa.

    1. 🙂 Täällä päin on ollut pari päivää ihan siedettävää, kun on tuullut kovasti. Sisälläkään ei ole enää 😀 kuin 24 astetta. Mutta silti auringonpaahteelta ulkona toki pitää suojautua, oli miten oli.

Vastaa