Knit Love Unite -huivi

Viikonloppuna pääsee kahden vuoden tauon jälkeen Jyväskylän Neulefestareille. \o/

Festareita olen fiilistellyt kesäkuun aikana neulomalla Knit Love Unite -etkoiluhuivia. Ohje siihen on ilmaiseksi ladattavissa esimerkiksi Titityyn sivuilta täältä, klik (ohje sisältää myös videolinkit eri tekniikkojen opettelun tueksi).

Huivissani on 100 % suomalaista, fingering-vahvuista, Tukuwool-villaa väreissä humu (vaaleanharmaa) ja haave (violetti). Musta lanka on Retrosarian Mondim-lankaa, mikä on puolestaan 100 % portugalilaista villaa.

Huivin neulominen eteni melko vauhdilla, koska suositeltu puikkokoko oli neljä ja neuletiheys melko reilu ohuesta langasta huolimatta. Minä neuloin huivini 3,5 mm puikoilla, jotta sain tiheyden täsmäämään. Huivista tulikin lähes ohjeessa annettujen mittojen mukainen, taisi jäädä viisi senttimetriä pienemmäksi kaikin puolin.

Neulomista jonkin verran hidastivat raitojen väliin tehtävät latvialaiset letit, mutta ne toivat mukavaa piristystä muutoin niin yksitoikkoiseen aina oikean neulomiseen. Olihan tuo mukava oppia myös uusi tekniikkakin!

Huivin reunaa kiertävät tekstit neuloin mosaiikkineuleena. Sitä olen joskus kokeillut, mutta hieman eri tapaan kuin tässä. Tämäkin tuntui siis ihan uudelta tekniikalta, mutta varsin mutkattomalta sellaiselta. Näin kirjoittaminen oli niin helppoa, että ensin olin aikeissa muuttaa huivin sanomaa toisenlaisesi, oman mieleni mukaiseksi, mutta se vain kumisi tyhjyyttään: en millään keksinyt mitään nokkelaa sanottavaa, niin koin paremmaksi pysyä alkuperäisessä. 😀 Ja onhan tuo teksti hieno ja osuva niin monin eri tavoin, että mitäpä sitä muuttamaan. ♥

Huivin reuna viimeisteltiin i-cord-päättelyllä. Kärkeen pitäisi lisätä vielä tupsu, mutta sen lisään siihen myöhemmin: violettia Tukuwoolia jäi vielä vähän, mistä pitää tehdä vielä koristeraidat kämmekkäisiin. Sen jälkeen näen, jääkö sitä vielä tupsun verran. Jos ei, niin sitten on tyytyminen mustaan.

Kaikenlaista kesätohinaa on tässä viime päivinä ollut, niin kokonaan on jäänyt miettimättä reissuneule. Mitä sitä siis kannattaisi ottaa työn alle? Mikä on sinusta hyvä neule matkalle mukaan otettavaksi?

Vastaa