Matoaka-pipo

Lettlopin jämistä neuloin Linka Neumanin Matoaka-pipon, minkä ohje löytyy Norjalaisia villapaitoja 2 -kirjasta.

Aikaisemmin neulotuista Lettlopi-puseroista ei jäänyt mitään suuria määriä jämiä. En myöskään enää syttynyt Lettlopin neulomiseenkaan, koska lanka minusta liikkuu huonosti puikoilla enkä ole – jos totta puhutaan – missään vaiheessa niin kovin ihastunut tähän lankaan. Siksi päätin neuloa jämät pipoksi sen sijaan, että tilaisin taas sitä lisää jotakin paitaa varten. Se on siis ollut tyylini, että ylijämälangat on pitänyt tuhota heti paikalla johonkin, mikä on tarvinnut aina lisälangan ostamista. Yhdenlainen itse aiheutettu oravanpyörä siis, millä olen oikeuttanut langan ostamista. 😉

Jämät pääsivät kyllä käyttöön, mutta pipo ei oikein ole minun tyylinen: ihan ok, kuviotkin kivat, mutta valkoinen väri häiritsee. Ei kuitenkaan niin paljon, että ilmeeni olisi sen vuoksi niin kärsivä, kun on. Sen sijaan kylmä merituuli sai kyynelehtimään. Lähes kaikki otetut kuvat olivatkin käyttökelvottomia, koska silmäni olivat niin vetiset ja punaiset, koska tuuli tuona päivän oikeasti tuntui ja lujaa.

Pipon värit ovat siis samoja, mitä oli Uunimiehen Hnetur-paidassa ja minun Hopissani: 1707, 0051, 1402 ja 9426.

Ajattelen olevani herkkä ihoinen, sillä se reagoi herkästi aina kaikkiin sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin. Saan välillä melko herkästi kosketusnokkosihottumaakin, mutta siitä huolimatta tämä Lettlopista tehty pipo ei kutita. Ihme ja kumma.

2 thoughts on “Matoaka-pipo

  1. Mitenkähän minäkin oppisin tuon jämälankojen käyttämisen? Koko ajan kertyy vain lisää ja lisää, 🙂
    Nätti pipo!

    1. Se on kyllä taitolaji, tai siis ei ole tullut helpolla omalla kohdallakaan. Se kun on aika tylsää ja työlästä miettiä, mihin ne jämät riittää. Helpompi on aina aloittaa uusi projekti uusilla langoilla. Sillähän niitä jämiä jää vielä minullekin, mutta yritän kuitenkin kerätä samantyyppisiä ja -vahvuisia lankoja yhteen, jotta niistä voisi tehdä jotain ehkä suurempaakin kirjoneuletyötä. Yritän punnita myös aina jämätyön alussa lankanyssykät, niin sitä kautta olen oppinut jo hieman arvioimaankin, mitä kaikkea niistä voikaan tehdä. Yllättävän pienistä keristä tekeekin vielä vaikka ja mitä!

Vastaa