Uudet alushousuthan ovat ikään kuin pakollinen joululahja. Näin on ainakin minut lapsuudenkodissani totutettu. 🙂

Pikkarikaavani on Make Bran Retro-malli, mikä olen hienosäätänyt jo muutama vuosi sitten itselle sopivaksi. Näitä olen väsännyt taas pitkin vuotta, kuten viime vuonnakin. Siltikään näiden tekemiseen ei tule oikein rutiinia enkä niin näiden väkertämisestä välitä, mutta onhan nämä hienoja! Ja jämätrikoista vielä. Se onkin se tärkein motiivi, että saan tilkkuja vähemmäksi. Muuten en varmaan näitä edes tekisi.

Yritän helpottaa aina tekemistä sillä, että teen sarjana aina yhden työvaiheen, niin sitten niitä on kerralla heti valmiina useammat. Tässä siis osa valmiiksi tulleista. Puolivalmiitakin jo löytyy jemmoista, sillä ei tuo tilkkukasa vaikuta itsekseen vähenevän. Järkevä, jos olisi, niin leikkasi aina heti trikoojämät valmiiksi odottamaan ompeluinspistä, niin olisi se aloittamisenkynnyskin matalampi.

Tein lisää myös kestovanulappuja tilkkukasastani löytyvästä joustofroteesta. Näitä tein viime vuonna ensimmäisen kerran, vaikka suhtauduin vähän epäilevästi näiden käytännöllisyyteen. Nyt vuoden käytön jälkeen voin kuitenkin todeta, että hyviä ovat. Ainut miinus viime vuotisissa on se, että ne ovat kirkkaan punaisia, niin niiden pesuvälit mustaa rakastavalla oli venyä aina mahdottoman pitkiksi, kun en halunut niiden kaunista väriä haalistaa.

Pyöreät kestovanulaput valmistuvat nopeasti, kun huomio muutaman seikan. Näiden saumuroinnissa vauhti onkin pelkkää plussaa. 😀 Hyvät vinkit saumurin säätöihin ja vauhdinhurmaan löytyvät Kangaskorjaamalla-blogista täältä, klik.
