Jämäpaloista alushousut

Alushousujen ompelu on hyvä tapa tuhota trikoojämiä, mutta minulle ne ovat melko työläitä ommella, kun en mistään pienestä nysväämisestä oikein pidä (tähän nyt voisi joku viisastella, ettei alushousuni pieniltä näytä 😉 😀 ). Nysväämisen tuskaa ohitan niin, että teen näitä sarjana pitkin vuotta: kun innostus iskee, kaapista löytyy useammat puolivalmiit, joista tehdä taas yhdet tai kahdet saumat eteenpäin. Näin ei mene hermot ja yhtäkkiä niitä on valmiina useammat.

Pikkarikaavani on Make Bran Retro-malli, mikä käy lähes sellaisenaan: hieman suurensin, nostin etulahkeen kaarta ylemmäs, mutta muita muutoksia ei ole tarvinnut tehdä. Tähän mallin päädyin aikoinaan, kun haaveilin tekeväni joskus bikinit itse: tämä olisi mielestäni hyvä alaosan kaava.

Näissä postauksessa oleviin pikkarehin ompelin ensimmäistä kertaa kuminauhaksi tuollaista sydämenmallista pitsinauhaa, mikä oli melko helppoa kiinnittää. Tämän toimivuudesta minulla ei kuitenkaan ole vielä tietoa, sillä sen nyt vain ompelin pois kaapeista kuleksimasta.

Aikaisempiin olen ommellut sellaista kuminauhaa, missä on taitos, minkä väliin trikoo jää piiloon. Sen ompelu ei tapahdu ihan niin sukkelaan kuin tämän, mutta lopputulos on siistimpi, kun kangas jää kuminauhan väliin. Käyttökokemus taitekuminauhasta on myös hyvä.

Eli minun kuminauhakokemuseni ei ole suuren suuri, mutta onneksi Kangaskorjaamolla Johannalla on. 🙂 Hän jakaa tietämyksensä Alusvaatekuminauhat vertailussa -postauksessa, jonka löydät täältä, klik! Eli suuntaa sinne, jos alushousujen ompelu tai mainitsemani taitekuminauha kiinnostaa, sillä se on yksi Johannan postauksen vertailujen kohde.

4 thoughts on “Jämäpaloista alushousut

  1. Tämä on kyllä opettavainen joulukalenteri! Ei minulla ole ollut hajuakaan erilaisista kuminauhamalleista. No se taas paljastaa sen, että en ompele. Suora sauma ja minä on mahdoton yhdistelmä 🙂 Kauniit on perhosalkkarit!

Vastaa