Jostain syystä vuodenajat yllättävät minut kerta toisensa jälkeen; tuntuu, että olen – jos en aina, niin ainakin useimmiten – jotenkin jälkijunassa. Esimerkiksi keväällä, kun t-paita ym. kesävaatteiden ompelu pitäisi olla täydellä teholla, aloitan vasta suunnittelun ja ensimmäinen t-paita on valmis syksyllä kaikkien kaava- ja ompeluhasardien jälkeen. Jos ei into ole sitten jo loppunut jossain vaiheessa kesää.
Nyt olen kerrankin ajoissa pipoasioiden suhteen, sillä muutama päivä sitten kudoin lämpimän talvipipon. Ajoissa olemisen syynä on se, että minuunkin on iskenyt – luonnollisesti jälkijunassa tämäkin ilmiö – konmaritus-into inventoida kaappeja ja hävittää mahdollisia turhia tarvaroita pois.
Siivotessani löysin siis tämän aarteen eli pari kerää Schachenmayerin pehmeää alpakkaa, joka sopi ihailemaani Veera Välimäen Looking Ahead– pipomalliin (malli löytyy Ravelrystä täältä, klik). Kerät olivatkin todellinen aarre, sillä olin ne ostanut kolme vuotta sitten, joten ne olivat varmasti marinoituneet kaapissa jo ihan riittävästi…
Ohje oli helppo ja lanka suhteellisen paksua, joten pipo syntyi vauhdikkaasti nelosen puikoilla. Värivalintani olisivat voineet olla ”leikkisimmät” tavan musta-harmaan sijaan, sillä vaalean harmaan kaveriksi olisi makeasti sopinut jokin tehosteväri kuten pinkki tai vihreä. Tyydyin kuitenkin mustaan pom-pom-tupsuun, jotta pipo sopisi useamman takin kanssa pitkin syksyä ja talvea.
Pipo syntyi ”välityönä” kaikkien muiden keskeneräisten keskellä, joita on syksyn aikana tullut aloitettua innokkaasti melkoinen määrä. Yksi keskeneräinen ihanuus on Breathing Space – pusero, joka taitaa valmistua seuraavaksi, sillä neule on niin koukuttava, etten tahdo maltaa käsistäni laskea.
Heh, höpisen niin kuin olisi olemassa muunlaisiakin neuletöitä kuin koukuttavia ”vielä tämä kierros” -neuleita. Ei taida olla, vai mitä? 😉