Vuodenaikahaaste: frillahihainen kukkatunika

En malttanut olla ompelematta kukallista tunikaa, vaikka viime viikolla kerroinkin tarvitsevani yksivärisiä yläosia. Mutta tämä kangas sinnikkäästi huusi ja huusi haluavansa frillahihoiksi. 😀

maaritse_lottatunika_kerstin_trikoosta

Eihän siinä sitten muu auttanut, joten ompelin siitä Unelmallisen samanlaisen Lotta-tunikan kuin viime viikolla. Tässä on vain muutaman sentin pidemmät frillat.

maaritse_kukallinen_lotta_tunika

Lisäksi kavensin takakappaleen etukappaletta kapeammaksi. Sen kikan joudun yleensä tekemään kaikkiin yläosiin, koska olen rintava ja vatsakas, mutta selkäni on tavanomaista suorempi.

maaritse_kukallinen_lotta_tunika_takasaumalla

Kavennuksen tein tekemällä tunikaan takasauman sen sijaan, että olisin leikannut  takakappaleen taitteelta kokonaisena. Kavennus ei siis ole suuren suuri, mutta riittävä ja nyt tunika istuu päälleni paremmin kuin aikaisemmin ompelemani musta.

maaritse_ompelublogi_lotta_tunika

Tällä kertaa muistin lisätä helmaan ohjeen mukaisen päärmäysvaran. Nyt kuitenkin jäi hieman harmittamaan se, etten tehnyt tästä mekkoa, sillä siitä olisi tullut niin kaunis! Mutta toisaalta, tunikamittaisena tämä on monikäyttöisempi helteidenkin loputtua.

Minulla ei ole saumuria, joten frillat huolittelin Kototeko-blogin vinkin avulla ompelukoneen päärmäysjalalla.

maaritse_frillan_huolittelu_ompelukoneella

Päärmäysjalan ommel näyttää päältä tältä, ja

maaritse_kasityoblogi_frillahiha

nurjalta tältä. Siisti, eikö?

maaritse_frillahihainen_lotta_tunika

Tämä taitaa olla minun tulevien työviikkojen suosikkipaita. ♥


Osallistun tällä postauksella Tavaroiden taikamaailma -blogin vuodenaika-haasteeeseen #kesä. Tarkemmin haasteesta, kuinka osallistua ja keitä on jo mukana, voit lukea täältä, klik. 

Lotta-tunika

Blogiyhteistyö ei ole minulle mitenkään tavoittelemisen arvoinen asia, mutta nyt olisin jokatapauksessa ostanut tämän kaavan sekä todennäköisesti myös postannutkin siitä. Kyseessä on siis Unelmallisen Lotta-kaava, minkä testaajaksi ilmottauduin kesän alussa. Arpaonni suosikin, ja sain kaavan kokeiltavakseni somenäkyvyyttä vastaan, joten tämä on siis ns. maksettu mainos. Tosin itse koen, ettei tämä eroa muista postauksistani kuin ajankäytön suhteen: tällä kertaa aikarajan ompelulleni oli asettanut vain joku muu kuin minä itse.

lottatunika_lyhyet_frillat_hihoissa_maaritse
Blogiyhteistyö: Unelmallinen

Helteiden takia kaavatestaus meni kylläkin viime tippaan, koska viime aikoina ei ole juuri muuta tarvinnut kuin uimapuvun tai bikinit, ja siksi ompeluinto on ollut kadoksissa. Kohta kuitenkin loma loppuu, joten on jo pakko miettiä asiallisia työvaatteitakin. Tosin nämä kuvat on otetettu vielä mökkimaisemissa, missä silitysrautaa ei tunneta. 😉

musta_lottatunika_maaritse

Töihin paluuta varten valitsin Lotta-kaavan 30:stä variaatiosta lyhythihaisen frillatunikan. Tein sen tylsästi mustasta trikoosta, sillä tarvitsen kipeästi yksivärisiä yläosia keväällä ompelemilleni monenkirjaville leggingseilleni: ne ovat lähes kaikki jääneet käyttämättä, koska olen pääsääntöisesti ommellut niin ylä- kuin alaosia vain erilaisista kuoseista, mitkä eivät sovi keskenään yhteen.

maaritse_lottatunika

Ennen ompelua kyllä mietin kovin, että sopiiko frillat kaltaiselleni harteikkaalle ja rintavalle: että olisiko minun vain parempi ohittaa tämä trendi ja ommella Lotta suoralla hihalla. Lopputulos on kuitenkin kiva, sillä frillat ovat melko maltilliset ja kokokin osui heti melko tavalla nappiin.

lottatunika_frillojen_huolittelu_ompelukoneella_maaritse

Koon valitsin rinnanympäryksen mukaan, ja tunika istuukin hyvin yläosastaan. Seuraavan kohdalla taidan kuitenkin hieman kaventaa takakappaletta ainakin alaosasta, jotta saan hieman lantiolta leveyttä pois, koska siellä sitä on nyt ehkä vähän liikaa.

Kaventamisen suhteen en ole vielä kuitenkaan ihan varma, koska tämä menettelee näinkin, mutta yleensä minulle istuvat paremmin yläosat, joiden takaosa on hieman etuosaa kapeampi. Siksi kaventamista voisin kokeilla, mutta maltillisesti huomioiden lantiolle sijoittuvat sivutaskut ja niiden tarvitseman väljyyden.

maaritse_lottatunika_frillahihat_ompelu

Toisaalta runsas leveys lantiolla tasapainottaa kokonaisuutta suhteessa yläosan frilloihin, jolloin vuosien saatossa suoristunut tiimalasivartaloni näyttää jälleen selvältä X:ltä. Sehän ei tietenkään ole huono asia, joten pitää nyt vielä miettiä kavennanko vai enkö. Ehkä en. 😀

lottatunika_fillahiha_maaritse

Lotta-kaavan ohjeissa on ohjeet frillojen huolitteluun, mutta itse huolittelin ne Kototeko-blogista opitulla tavalla, ompelukoneen 2 mm päärmäysjalalla. Helppoa kuin heinänteko!

maaritse_ompelublogi

Harvoin mikään kaava on sopinut minulle näin hyvin heti ensimmäisellä kerralla. Ainut muutos oli se, että lyhensin, vahingossa kylläkin, tunikaa 2,5 senttiä (olin jostain syystä kaavojen piirtämisvaiheessa jättänyt helman päärmäysvaran kokonaan huomioimatta). Mutkattomuutensa ansiosta kaava meneekin kohdallani jatkoon: seuraavaksi ajattelin kokeilla 3/4 hihoja ja jokin kukallinenkin olisi ihana. Ai niin, yksivärisiähän minun piti tehdä… 😀


Lotta-kaavaan voit tutustua ja/tai tilata klikkaamalla olla olevia linkkejä: