Kesäinen pitsineule

Jo viime syksynä ostin Dropsin Cotton Light -lankaa, vaikka se on koostumukseltaan puoliksi keinokuitua: 50 % puuvillaa ja 50 % polyamidia. Syynä oli aikomukseni neuloa uusi, parempi versio vanhasta pitsipaidastani, jonka olin vuosia sitten tehnyt Novitan Kaisla-langasta. Kyseessä oli hyvin samankaltainen sekoitelanka.

Vanhaa paitaa en enää löytänyt kuvattuna kuin alla olevassa kuvassa. Siitä ei ehkä täysin välity syy siihen, miksi halusin tehdä uuden version, mutta ongelma oli ennen kaikkea pääntiessä. Tämä oli luultavasti ensimmäinen neuleohje, jonka muokkasin ylhäältä alas neulottavaksi ja samalla saumattomaksi.

Alkuperäinen ohje oli jokin Novitan malli, joka neulottiin muistaakseni paloina tai ainakin alhaalta ylös kainaloihin saakka. Joka tapauksessa paitani pääntie venyi käytössä valtavasti, sillä en vielä tuolloin osannut toteuttaa sitä kovin hyvin. Vuosien mittaan myös neulepinta on kulunut melko nukkavieruksi.

Uuden version tavoitteena oli ennen kaikkea parempi istuvuus. En ollut täysin tyytyväinen alkuperäisen paidan käsialaankaan. Sen sijaan paidan muotokieli miellytti edelleen: kapeat hihat, laatikkomainen ja melko lyhyt miehusta sekä avara pääntie saisivat säilyä myös uudessa versiossa.

Pääntien muotoon otin mallia Caitlin Hunterin Manarola -puserosta. Tällä kertaa toteutin aloituksen Meiju Kallion opettamalla tavalla siten, että alkuun luodaan vain puolet pääntien silmukoista jämälangalle. Opin tekniikan viime kesän Neulefestareilla Meijun kurssilla, mutta sen voi opiskella kuka tahansa myös hänen YouTube-videoidensa avulla täältä klik.

Pitsikuvion puolestaan valitsin yhdestä Vogue Knittingin mallikirjasta. Kirjassa kuvio näytti kuitenkin hieman erilaiselta, sillä mallitilkku oli neulottu villalangasta. Pörröinen villa täytti aukkoja enemmän, jolloin neulepinta vaikutti vähemmän reikäiseltä kuin minun neuleessani. Lopputulokseen olen silti tyytyväinen. Sain sovitettua pitsikuvion, olkapäiltä jatkuvat kierretyt joustimet sekä lisäykset hyvin yhteen. Myös pitsin kohdistaminen keskelle neuletta sekä pääntien ja helman joustimien kanssa onnistui täydellisesti.

Pitsikuvio tosin muistuttaa kovin jo aikaisemmin suunnitelmaani räyheän keltaisen Lysti-neuleen pitsiä. Mutta minkäs teet, kun samanlainen geometrisyys viehättää. 😄

Huomasin yhdennäköisyyden niin myöhään, etten enää halunnut purkaa. Varsinkin kun tämän langan neulominen ei minulle ollut mikään nautinto: nihkeä lanka ei juossut metallisista puikoista huolimatta, mistä johtuen käsivarret olivat kovilla. Onneksi erilaisten lankojen sekä värien ääripäiden vuoksi lopputulokset näyttävät kuitenkin kovin erilaiselta.

Hihat neuloin tarkoituksella melko kapeiksi, lähes tiukoiksi. Kokemuksesta tiedän, että puuvillaneule venyy käytössä ja vetäytyy pesussa jälleen kasaan. Pyrin tukemaan muodon säilymistä myös kaventamalla pitsikuviota ja lisäämällä joustinneuleen osuutta hihansuita kohti.

Hihansuiden kaunis, hieman epäsymmetrinen muoto syntyi siitä, että tein kaarrokkeen lisäykset ainoastaan olkapäiltä jatkuvien joustinnauhojen molemmin puolin.

Eiköhän tällä nyt pärjää taas useamman kesän. ♥

Poetria

Tämä vihreä ihanuus on Sari Nordlundin suunnitelma Poetria, minkä englanninkielisen ohjeen voi ostaa Ravelrystä. Tänään ja huomenna eli 14.-15.12.2022 ohjeesta saa 24 % alennuksen koodilla POETRIA. Tämä teille ilmaisena vinkkinä, ei siis maksettuna, kun satuin asian suunnittelijan Instagram-tililtä huomaamaan.

Ihan orjallisesti en ohjetta seurannut, vaan neuloin kaikki resorit 1 oikein kiertäen, 1 nurin. Muistaakseni kaikki resorini ovat myös ohjetta lyhyemmät, kuten hihojen pituus ylipäätään. Helma on puolestaan pitempi.

Lankani on luomuvillaa Nurjalta, BC Garnin Semilla GOTSia värissä 21 kylmä vihreä.

Semilla on vahvuudeltaan sporttia, ohjeen DK-suositusta ohuempaa, joten jouduin säätämään silmukkamäärien kanssa. Niiden laskeminen sopivaksi onnistuu helposti Punomon ohjeella.

Olen samaa mieltä Nurjan luonnehdinnan kanssa, että Semilla on muun muassa hauskan pyöreä, kaksisäikeinen ja pehmeä lanka. Pyöreyden vuoksi käsialani oli neuloessa minulle epätavallisen epätasaista, mutta silottui hyvin kastellessa. Pituuksia miettiessä on hyvä ottaa huomioon myös se, että pitsineule vetää kovasti työtä kasaan. Lisäksi merinon kanssa olen tuskaillut ennenkin (kuten esimerkiksi täällä, klik), koska se tuppaa venymään kastuessaan. Sen vuoksi tein tätä pikku hiljaa osissa ja kastelin sekä kuivatin tuon tuosta, jotta sain haluamani lopputuloksen.

Neuleesta tuli kaiken veivaamisen arvoinen ja näen tälle monta käyttömahdollisuutta. Ehkä siitä tulee yhtä suosittu kuin vuonna 2016 neulomani Veera Välimäen Looking Ahead -tupsupipo, mikä tuppaa menemään päähän päivästä toiseen, vaikka kaapissa olisi varaa valita vaikka ja mitä. 🙂

Neulemaratoni

Osallistuin viime viikolla ensimmäisen kerran Wool Me Oncen järjestämään Neulemaratoniin Instagramissa. Viikon aikana tarkoituksena oli yhdessä neuloa maratonin eli 42 kilometrin verran lankaa sekä hupsutella yhdessä bingon ja valokuvahaasteen kanssa.

Maratonin alussa kukin sai asettaa omat tavoitteensa viikolle. Minun tavoitteeni olivat varsin vihreät: halusin neuloa loppuun Poetria-pitsineuleen ja toisen Ilya-testineuleen sekä keriä muutaman vihreän vyyhdin pipoja varten.

Nämä kaikki onnistuin tekemään ja vähän enemmänkin, sillä kaikki ajateltu tuli valmiiksi. Vihreän sävyistä Ilay-kirjoneuletta en voi vielä kokonaan paljastaa, mutta sen ohje julkaistaan tämän viikon lopulla, niin sitten postaan molemmista. Etukäteen voin myöntää, että tästä toisesta, vihreäsävyisestä, tuli heittämällä lempparini, sillä ovathan nuo Cascaden värit vaan niin ♥.

Myös Poetria-neule tuli valmiiksi, mutta postaan myös tästä paremmalla ajalla. Nyt siitä on vain muutama kuva nopeasti otettuna. Mutta kaunis, niin kaunis, on tämäkin. Lanka on Semillaa.

Maratoni aikana neuloin yhteensä 613 metriä lankaa. Näiden yllä olevien lisäksi en vaan kerinyt pipolankoja, vaan neuloinkin jo muutaman Laineen ilmaisella Softie-ohjeella.

Toiseen pipoon piti käyttää jämälankoja Ilyasta, mutta ne jäävät päässä käänteen alle. Toiseen pipoon puolestaan laitoin tupsun laelle, koska tein päälaen kavennukset väärin. Eli peitin sillä pöljän näköiset päättelyt, joiden ansiosta pipo näytti päässä puolikkaalta sydämeltä. 😀

Viikkoni oli siis varsin onnistunut. Innostuin niin bingoilemaankin, että viimeisenä aamuna piti keriä sukkalankaa viimeistä puuttuvaa ruutua varten. Sitä varten piti neuloa Allium Cepa -sukkia, joiden ohjeen olinkin ostanut jo elokuussa. Nytpä nekin on puikoilla ja koko bingoruudukko tuli täyteen! Ehkäpä postausintokin vielä löytyy, kunhan nämä kaikki saan kuvattua. 🙂 Nähdään!

Louize-pitsineule

Kesällä aloin ompelemaan Namedin off-shoulder mallista Ilma-mekkoa, mikä ei sitten omaan silmään istunutkaan. Kevyttä viskoosia en kuitenkaan halunnut haaskata turhuuteen, vaikka sen väritys ei niin mieluinen olekaan, niin jatkojalostin sen hameeksi.

Eli leikkasin hihat pois ja lisäsin kuminauhan vyötärölle ja TADAA – siinä se on epäsymmetrisineen helmoineen. Mutta seuraava haaste oli miettiä – minun mielestäni – omituisen väriselle kankaalle yläosa, jotta se ei jäisi kaappiin käyttämättömänä.

Lankajemmoistani löytyi hameen kanssa yhteensopivaa violettia BC Garnin Semilla-lankaa. Malliksi valikoitui kesäisen keveä pitsinen Berangere Cailliaun Louize-pusero, mikä neulotaan ylhäältä-alas saumattomasti.

Malli oli helppo, kun alkuun oli päässyt, selkäpuolen lyhennettyjen kerrosten yli. Neulomisen suhteen suurin haaste olikin – jälleen – merinolangan venyvyyden arviointi: viimeistelyn pesun yhteydessä neuleen vyötärömitta muuttui reilusti lähemmäksi lantiota. Hihoja en tehnyt ennen kastelua edes loppuun, vaan jätin niiden silmukat kaapeleille lepäämään ja viimeistelin vasta kuivumisen jälkeen. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä jouduin purkamaan lähes viisi senttiä pois, jotta sain haluamani hihapituuden.

Tykkään, että neuleesta tuli nätti ja monikäyttöinenkin, vaikka ajatuksissani se odottaa lähinnä ensi kesää. Kaapistani tosin löytyy useampikin paksumpi neule hameen kaveriksi, jos sitä aikaisemmin haluan käyttää: musta No Frills, huurteinen Cumulus, magneta No Frills sekä turkoosi Querencia.

Mutta auringosta huolimatta, hameen keveys ja puseron pitsisyys ei enää oikein houkuta.

Mielikuvissani näenkin vahvasti neuleen alla valkoisen topin…

ja jalassani valkoiset tennarit, kun viiletän kesän ensi säteiden alla. 🙂

Mukavaa lauantaita! ♥