Silityskinkku

Eilen esitellyn silitysrullan lisäksi ompelin myös tavallisen silityskinkun.

Kinkun kaavan piirisin lautasen avulla ja ompeluohjeita – kuten rullan kohdalla – Nuppu Print Companyn Youtube-kanavalta.

Kinkku on samasta vanhasta Ikean kanvaasista, mistä ompelin projektipussukan ja silitysrullankin. Tämän kinkun jälkeen tuosta noin 70 senttimetrin palasesta riitti vielä yhteen, huomiseen, luukkuun. Riittoisa kangas! 🙂

Silitysrulla

Ompelukerhoni kesähaasteen puitteissa ompelin itselleni tarpeellisen ompelukaverin eli silitysrullan. Enkä ihan minkä tahansa rullan, vaan tällaisen söppänän kainolokaverin. Tai sellaiseksi sitä tituleerattiin Suuri Käsityölehdessä ( 1/2019), mistä idean sain.

Lehdessä oli siis kaava pehmoleluun, mutta tein itse pienemmän kaavan vähän summanmutikassa. Lisäksi lisäsin yksityiskohtia rullaan, kuten solmimisnauhat hännäksi ja sirkkarenkaat korvien koristeeksi.

Päälikankaan lisäksi leikkasin lämpövanusta hieman pienemmät vuorikappaleet. Ompelu- ja täyttövinkit katsoin puolestaan Nuppu Print Companyn Näin ompelet silityskinkun -videolta.

Solmimisnauhojen päädyn suljin käsin ommellen, koska muutoin en saanut rullaa suljettua tarpeeksi tiukasti. Rullanhan pitää olla hyvin täysi, jotta se on riittävän kova silitysapuri. Täyttämisessä saakin olla tosissaan, jotta se onnistuu.