Louize-pitsineule

Kesällä aloin ompelemaan Namedin off-shoulder mallista Ilma-mekkoa, mikä ei sitten omaan silmään istunutkaan. Kevyttä viskoosia en kuitenkaan halunnut haaskata turhuuteen, vaikka sen väritys ei niin mieluinen olekaan, niin jatkojalostin sen hameeksi.

Eli leikkasin hihat pois ja lisäsin kuminauhan vyötärölle ja TADAA – siinä se on epäsymmetrisineen helmoineen. Mutta seuraava haaste oli miettiä – minun mielestäni – omituisen väriselle kankaalle yläosa, jotta se ei jäisi kaappiin käyttämättömänä.

Lankajemmoistani löytyi hameen kanssa yhteensopivaa violettia BC Garnin Semilla-lankaa. Malliksi valikoitui kesäisen keveä pitsinen Berangere Cailliaun Louize-pusero, mikä neulotaan ylhäältä-alas saumattomasti.

Malli oli helppo, kun alkuun oli päässyt, selkäpuolen lyhennettyjen kerrosten yli. Neulomisen suhteen suurin haaste olikin – jälleen – merinolangan venyvyyden arviointi: viimeistelyn pesun yhteydessä neuleen vyötärömitta muuttui reilusti lähemmäksi lantiota. Hihoja en tehnyt ennen kastelua edes loppuun, vaan jätin niiden silmukat kaapeleille lepäämään ja viimeistelin vasta kuivumisen jälkeen. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä jouduin purkamaan lähes viisi senttiä pois, jotta sain haluamani hihapituuden.

Tykkään, että neuleesta tuli nätti ja monikäyttöinenkin, vaikka ajatuksissani se odottaa lähinnä ensi kesää. Kaapistani tosin löytyy useampikin paksumpi neule hameen kaveriksi, jos sitä aikaisemmin haluan käyttää: musta No Frills, huurteinen Cumulus, magneta No Frills sekä turkoosi Querencia.

Mutta auringosta huolimatta, hameen keveys ja puseron pitsisyys ei enää oikein houkuta.

Mielikuvissani näenkin vahvasti neuleen alla valkoisen topin…

ja jalassani valkoiset tennarit, kun viiletän kesän ensi säteiden alla. 🙂

Mukavaa lauantaita! ♥

Ghost Horses

Edellisessä postauksessani vilauttelin tätä työn alla ollutta neuletta, mikä on Caitlin Hunterin suunnitelma Ghost Horses. Ohje siihen löytyy ainakin Ravelrystä maksullisena ja englanninkielisenä.

Musta lanka oli minulle uusi ihana tuttavuus, Myssyn kaksisäikeistä suomenlampaan luomuvillaa fingering-vahvuisena♥. Liukuvärjätty lanka oli puolestaan Katia Merino Baby Degradé -merinoa, mikä aiheutti minulle yhtä aikaa ihastusta ja vihastusta: pusero tuli reilussa viikossa valmiiksi, kun oli pakko neuloa koko ajan, jotta näin kauniit värin vaihtumiset. Raivoneulomisen lisäksi koin epävarmuutta hihojen suhteen, kuinka ne olisi järkevin toteuttaa, jotta lopputulos ei olisi liian levoton eikä turhia jämälankoja jäisi.

Päätin pätkiä vartalo-osaa neuloessa pienet kerät hihoja varten tiedostaen, etten todennäköisesti saa kerättyä molempiin hihoihin samoja sävyjä saman vertaa. Keräsin niitä nökkösiä täysin sattuman varaisesti, kun en osannut määrällisestikään aavistella, kuinka paljon niitä tarvitsisi suhteessa vartalon raitoihin. Hihoja aloittaessani olin sitten niin epävarma, että mielessä kävi neuloa tästä ohjeen mukaisesti lyhythihainen ja jättää keräämäni pikkukerät käyttämättä.

Ohjeen toinen hihavaihtoehto olisi ollut 3/4-osa hiha, mutta hylkäsin myös sen ajatuksen hetken pähkäiltyäni. Ajattelin, että ilman täyspitkiä hihoja pusero todennäköisesti jää melko vähälle pidolle. Siksi otin riskin ja neuloin pitkät hihat vartalon väriraitoja mukaillen, mutta kuitenkin taloudellisesti yrittäen hyödyntää ne pienet kerätyt kerät kokonaan.

Hihat näyttävät ihan hyviltä, vaikka raidat eivät täysin osu yhteen. Silti kokonaisuus pysyi hallittuna. Muutama muu asia ei sitten niin hyvin mennytkään, kuten kaarrokkeen korkeus. Hitsin vie, kun unohdin – taas – kuinka venyvää merinolanka on. Yleensä kastelen kaarrokkeen ennen kuin erottelen vartalon ja hihat toisistaan, mutta nyt käsiala oli niin siisti, etten kokenut sille tarvetta. Jälkiviisaana voin enää todeta, että olisi se nytkin kannattanut. Sillä tavoin olisi tullut tarkistettua kaarrokkeen korkeus ja olisin välttänyt roikkuvat kainalot. Ne syntyivät siis viimeistelypesussa, koska lanka, kaarroke, venähti kastuessaan useamman sentin.

Koska hihat yleensä venyvät viimeistellessä hieman, neuloin niistä alun perinkin liian lyhyet. Niistä tuli siis kastelun myötä sopivat. Venynyt kaarrokekaan ei niin haittaa, sillä väljyyttä neuleeseen tuli lisää suhteessa muuallekin. Tuon väljyyden myötä esimerkiksi käsiä voi liikutella roikkuvista kainaloista huolimatta ilman, että puseron helma nousisi liiaksi.

Mutta pääntielle tullut lisäväljyys ei ollut hyvä, mitä kuroin pienemmäksi neulomalla 2 oikein, 2 nurin -resorin alle toisen pääntien liukuvärjätyllä merinolangalla: keräsin resorin nurjalta puolelta silmukat, neuloin sileää nurjaa resorin reunaan saakka ja päättelin i-cord-reunuksella. Toinen pääntie näkyy hieman mustan alta violettina raitana. Samalla tavalla aikaisemmin korotin Uunimiehen Halibut-neuleen pääntietä, mutta tässä jätin reunan matalammaksi, koska merino. Ehkä se sieltä kastelun myötä venyy näkyvämmäksi. 😀

Kuvioneuletta jouduin sorvaamaan kaarrokkeessa, koska olin jossain vaiheessa lisännyt liikaa silmukoita. Virheeni tuli ilmi vasta haamuhevosia neuloessa: tuossa kohdin ylimääräisiä silmukoita oli yhdeksän. Mutta siitäkin selvisin ja vieläpä ihan hyvin, kuten hevosten alapuolella jatkuvan kuvion sovittelussa oikeaan silmukkamäärään. Onpahan originelli. 😀

Päässäni minulla on muuten mohairista ja merinosta neulottu Petite Knitin Oslo-pipo, minkä olen neulonut noin kolmisen vuotta sitten. Tämä taisi olla kolmas osloni, joista postaukset ovat olleet blogitilastojeni kärkisijoilla lähes taukoamatta useamman vuoden ajan. Ja jos ne jostain syystä ei ole klikatuimpien joukossa, syksyn myötä varmasti nousevat kärki viitoseen. Eikä suotta, sillä onhan tämä hyvä ja mutkaton malli.

Kaikesta säätämisestä ja raivoamisesta huolimatta, tulihan tästä ihana. Että ei muuta kuin nokka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä.

Meinaan, että ei minun merinolangat tähän loppuneet. Voi voi… 😅

Oma raitapaita

Alkukesästä neulomani Maija ei istunut malliltaan päälleni, mikä jäi vaivamaan. Tuntui, että ajan myötä harmitus kasvoi kasvamistaan niin, että purkaminen ei innostanut, ei edes koko neuleen näkeminen.

Koska tykkäsin kovin Maijan raitaideasta ja värityksestä, minkä siihen valitsin, ajatus uudesta raitaneuleesta ei jättänyt rauhaan. Niinpä mietin, minkälaisessa mallissa parhaiten viihdyn ja ryhdyin hommiin.

Sovelsin aikaisemmin hyväksi havaittuja neuleita: hihoissa on nähtävissä samankaltaisuutta Nordiskan kanssa, raglanhihoihin ja v-pääntiehen katsoin osviittaa Cumuluksesta, raidoitukseen inspiroi Maija sekä kainaloiden muokkausvinkkejä mukailin – vielä postaamattomasta – Meiju K-P:n Querencia-paidasta. Lankanani olivat Louhittaren Luolan Väinämöistä väreissä noki, hallayö ja petrooli.

Päällä olevan hameen ompelin Eurokankaan ryppyviskoosista Suuri Käsityölehden ohjeella (6/2021). Kevyen kankaan vuoksi jätin taskut pois sekä lyhensin ylintä osaa. Sitä pitää lyhentää vieläkin, koska huomasin, että hame sopii minulle paremmin kuin käännän kuminauhavyötärön kaksin kerroin. Tuo ns. kääntövara pitää siis korjata pois, koska siten vyötärön rypytys asettuu sievemmin. Että miksi ei tehdä kunnolla, kun kerta voi. Varsinkin kun kyseessä on noin pieni ja helppo korjaus, mutta se vaikuttaa istuvuuteen paljon.

Tähän omaan raitapaitaan olen kyllä tyytyväinen. Tuli ihanan rento ja raikas.

Enää pitää vaan kerätä voimat, jotta jaksaisin kivuta harmivuoren yli eli purkaa sen ensimmäisen Maija-puseron. Loppujen lopuksi kuitenkin yleensä eniten harmittaa se, jos pusero jää käyttämättä ja ihanista langoista tulee vain hyllyntäytettä. Eipä ne taitaneet ihan ilmaisiakaan olla. 😀

Talvinen

Caitlin Hunterin Talvinen on varmaan kaunein kaarrokeneule, minkä olen tähän saakka tehnyt. Aloitin sen jo viime syksynä, mutta se jäi toista hihaa vaille. Itseasiassa se oli jo hyvän matkaa aloitettu, mutta ilmeisesti pelko epäonnistumisesta oli liian kova: oli helpompi jättää neule kesken, kun todeta epäonnistuneensa äärimmäisen kauniisti ja tasaisesti neulotun kaarrokkeen jälkeen.

Epävarmuuden syynä oli helman a-malli, mikä neulottiin muuttamalla puikkokokoa isommaksi helmaa kohden edetessä. Tämä tekninen seikka jäi minulta huomioimatta, kun neuleen aloitin. Se, että en lukenut ohjetta kokonaan heti läpi, saattoi oli ihan hyvä asia. Sillä jos olisin ollut huolellisempi, en varmaan olisi edes aloittanut koko puseroa, koska en tykkää neuloa ohutta lankaa suurilla puikoilla. Yleensä silloin neulomisesta katoaa mielekkyys, koska silmukat tuntuvat liukkailta ja koko homma menee jännittämiseksi sekä käsiala muuttuu usein vielä epätasaiseksi.

Mutta hyvinhän tässä kävi. ♥ Aloitin tämän neuleen siis viime syksynä haikein mielin seuraten samalla kesän kaikkoamista vähitellen pois. Tänä vuonna tuo haikeus oli tiessään, sillä korona on kurittanut vielä sen verran, että olen ollut yhä sairauslomalla: kotona ollessa tahtoo mennä sekaisin niin viikonpäivät kuin vuodenajat, kun ulkoilut ja kaikki muutkin menemiset ja tulemiset ovat jääneet vähiin.

Neuloin Talvisen kaikilta muilta osin ohjeen mukaan, paitsi hihoihin tein pitkät resorit. Ohjeen mukaisesti ne olivat jääneet hieman vajaiksi, mutta kokemuksesta talvella sellainen vajaamitta ei tunnu kivalta. Tilanne olisi ollut eri, jos pääntiestä olisi tullut väljempi, niin neuleen alle olisi voinut – ohjeen mallikuvien mukaan – pukea poolon, minkä hihat olisivat sievästi jatkuneet neuleen hiharesoroiden alta. Mutta ku ei. 😀

Ohjeessa oli myös nypyllinen kuviovaihtoehto, mutta minä tein omani ilman niitä. En vaan ajatellut niiden olevan sieviä.

Sen lisäksi, että malli on kaunis ja käsialani on siisti, onnistuin valitsemaan värit hyvin: pohjalanka on Louhittaren Luolan Väinämöistä värissä Magenta ja kuviovärini Bio Shetlandin nro 14 Sapphire (vaaleansininen) sekä Kässäkerho Pom Pomin Suoma Singleä värissä metsä (tummanvihreä) .

Onni oli myötä siinäkin mielessä, että Väinämöistä minulla oli kahta eri värjäyserää: yksi vyyhti poikkesi muista. Huomasin sen vasta, kun olin jo hyvän matkaa kaarroketta neulonut eli olin onnistunut valitsemaan juuri sen yhden erilaisen alkuun ja siinä tietenkin oli toisiin vyyhteihin nähden silmiinpistävän tummia kohtia. Voi vietävä, kun alkuun otti päästä! Mutta loppujen lopuksi ne tummat kohdat alkoivat näyttääkin oikein hyviltä tuossa kohdin, lintujen taustalla: ne ovat ikään kuin syksyisen taivaan tummanpuhuvia pilviä ( ensimmäisessä kuvassa näkyvät parhaiten) ja tuovat kaarrokkeeseen kolmiulotteisuutta. Kokonaisuudesta ne eivät siis pistä silmään, vaan pikemmin hivelevät. 🙂

Neuleen lisäksi minulla on jalassani itse tehdyt housut. Housuja en ole aikaisemmin tehnytkään, niin aloitin helpommasta päästä, trikoisista. Kaavana minulla oli Style Arcin Sailor Sue Palazzo Pants.

Valitsin tämän mallin juurikin helppouden vuoksi, vaikka ajattelin, että minulle ei sovi tällaiset leveät housut. Ehkä ei sovikaan, mutta voi voi, kuinka ihanat nämä ovat päällä. Trikoo on vielä Nuppu Printin pehmoista laatua. Ai että!

Helppoudestaan huolimatta jo nämä harjoitteluhousut osoittivat, että ihminen ei ole seppä syntyessään. Housujen kokovalintaa ja istuvuutta saan siis jatkossa harjoitella: pääsin heti tutustumaan haarakoukun muokkaamiseen, kuinka etuviikset saisi pois. Täysin en vielä muokkauksieni kanssa onnistunut, koska se olisi vaatinut kaikkien saumojen purkamisen ja housujen pienentämisen vähän sieltä sun täältä, niin menkööt nyt näin pitemmän yläosan kanssa. Seuraavien, pienemmän koon, kanssa sitten enemmän harsimista ja harjoittelua heti alusta lähtien. 🙂