Blogiyhteistyö: Unelmallinen
Kun Unelmallisen Kati tiedusteli blogiyhteistyömahdollisuutta hänen uuden e-kirjan “Miten opin ompelemaan?” merkeissä, kysymykseen oli helppo vastata myöntävästi, vaikka aivan aloittelevasta ompelijasta en enää menekään. E-kirja kuitenkin kiinnosti, koska välillä vieläkin koen epävarmuutta ompelun perusasioissa. Toisekseen, olin vuosia seurannut Katin blogia ja ihaillut hänen ompelutaitojaan, joten oletin e-kirjan olevan hyödyllinen.
Kati Ylkänen, e-kirjan kirjoittaja, on siis itseoppinut ompelija, joka haluaa jakaa oppimiaan asioita yksissä ja samoissa kansissa helpottaakseen muiden ompeluharrastuksen aloittamista.
Kirjoitin ”Miten opin ompelemaan?” e-kirjan, koska olisin itse kaivannut juuri sen kaltaista kattavaa opasta aloittaessani ompelun vuosia sitten. Aluksi tiedon etsiminen tuntui todella haastavalta ja lähes kaikki asiat on tullut opittua kantapään kautta.
Yhdyn täysin Katin kokemuksiin ompelun aloittamisesta. Käsityöt ovat kiinnostaneet minua jo pikku tytöstä lähtien, mutta opiskelujen ym. kiireiden vuoksi kässäilyissäni oli monen vuoden tauko. Kutominen on ollut mukana aina jollakin tavalla, mutta ompelun aloitin ikään kuin uudelleen muutama vuosi sitten. Se ei onnistunutkaan niin helpolla kuin teinivuosina, sillä äidin tutun ja turvallisen koneen tilalla oli oma upouusi kone ja erilaisia uusia materiaaleja oli tullut kauppoihin pilvin pimein. Uudelleen aloittaminen edistyikin niin hitaasti, että välillä teki mieli luovuttaa.
Turhauttavan alun vuoksi olisin ehdottomasti tällaisen oppaan tarvinnut, mutta myöhäistä se ei ole vieläkään, vaikka nyt suurin osa sen sisällöstä onkin jo tuttua asiaa. E-kirja antoi kuitenkin mukavan lisävarmuuden yhdellä silmäyksellä, että monen perusasian olen onnistunut oppimaan siitäkin huolimatta, kuinka usein olen kokenut epävarmuutta kaiken kirjavan tiedon keskellä, että ymmärsinköhän nyt ja teenköhän tämän oikein…
Uskon vahvistuksen lisäksi e-kirjassa oli toki minulle uutta tietoakin, sillä enhän vielä kovin kokenut ole. Erityisesti “Mitkä neulat valitsen?”-osio sai minut kiinnostumaan e-kirjasta jo ennen Katin yhteydenottoa, koska esim. Microtex-neulat ja niiden käyttötarkoitus ovat olleet minulle täysi mysteeri.
Tähän saakka olen siis käyttänyt lähinnä vanhasta muistista joko yleis- tai pallokärkineulaa kankaasta riippuen, mutta nyt ymmärrän esimerkiksi sen, miksi muutoin niin takuuvarma koneeni sekoaa scuba-kankaan kanssa ja miksi se rei’ittää puuvillatrikoota. Siksi kävinkin ostamassa uusia neuloja. Siinä samalla tuli testattua, kuinka kätevä e-kirja ostoksilla onkaan, kun mm. taulukko neuloista ja yhteensopivista kankaista löytyy omasta kännykästä.
Näiden omien kokemusten perusteella voin hyvillä mielin suositella e-kirjaa aloitteleville ompelijoille: uskon, että se toimii oikotienä onneen sen sijaan, että jokainen asia pitää erikseen netistä ja/tai kirjoista opiskella. Pidän myös Katin selkeästä ja kannustavasta tyylistä ilmaista asiat, sillä tiedän, että silloin, kun ompelu ei suju, selkeät ohjeet ja vertaistuki – vaikka sitten oppaan muodossa – ovat tarpeen. 😀
Lukijani saavat “Miten opin ompelemaan?” e-kirjasta 10 % alennuksen koodilla MAARITSE 17.9.2017 saakka. Lisätietoja e-kirjan sisällöstä sekä tilausohjeet löydät Unelmallisen verkkokaupasta.