Olin ajatellut postailla tuftaus-kokeilustani vasta, kun _kaikki_ työni ovat valmiina. Muutin mieleni, kun tajusin, että niiden valmistumiseen menee pieni ikuisuus. Sen verran suureelliset suunnitelmat – jälleen kerran – olen tehnyt. Joten tadaa – tässä ainoa valmis tuftaustyöni, mikä tein kässäopintojeni kotitehtävänä. Se on myös yksi syy, miksi teen ns. välipostauksen: että, tulee kirjattua ylös ajatuksiani ja oppimaani tästä tekniikasta.
Kotitehtävässä piti suunnitella tuote, jossa sai käyttää vain yhden päävärin eri sävyjä. Päädyin siniseen, koska millään en saanut opettajaa taipumaan mustan tai vihreän eri sävyihin. 😀 Sininen kun oli ainut väri, mitä minulta jemmoista löytyi eri sävyisenä valmiina.
Alustavat siniset lankani olivat fingering-vahvuisia. Niiden sävyt olivat hyvin lähellä toisiaan, sellaisia harmaita sinisiä, joista tuli mieleen Afrikan tähti. Mutta. En saanut niillä tuftattua sievästi edes kaksinkertaisena, koska neulani on tarkoitettu paksummalle langalla. Niinpä menin ja ostin uudet siniset langat, Novitan 7 Veljestä -lankaa. Jemmoista löytyi myös pienet kerät Sandes Garnin Smart- ja Börstet Alpakkaa.
Näillä langoilla jatkoin kuviosuunnitelmani, mikä oli tehnyt siitä Afrikan tähdestä inspiroituneena. Eihän se sitten toiminut näillä uusilla langoilla lainkaan, eli ruma tuli, mutta sillä mentiin, kun tehtäväkin piti tietyssä aikataulussa palauttaa.
Rumuus tuli siitä, että ajattelemastani timanttikuvioista puuttuu sellainen tietynlainen varjo-efekti, mikä olisi niillä alkuperäisillä sävyillä onnistunut. Nyt nuo ovat tuollaisia epämääräisiä möhkäleitä. Heh, lisäksi ne näyttävät ihan liikaa Naton logolta. Pussukan toisella puolella on siis vain yksi kuvio ja toiselle puolelle tein jatkuvan kuvion.
Pussukan kaavan pystyi lataamaan ilmaiseksi täältä, Hello Hydrangea -blogista. Linkin takaa löytyy tuftatun pussukan kaavan lisäksi myös kuvalliset ompeluohjeet. Minä tosin ompelin ja vuoritin pussukan oman pääni mukaan, kun koin saavani sillä tavoin siitä siistimmän. Vetoketjunikin oli ohjeesta poiketen paljon pitempi, koska niin se oli helpompi koneella kokonaan paikalleen ja leikata ylimääräiset pois sen sijaan, että loppupää olisi pitänyt käsin ommella ahtaaseen saumanvaraan.
Ohjeesta poiketen myös viimeistelin vetoketjun reunaan jäädyt saumat kanavaneulan ja langan avulla. Ylhäällä olevassa kuvassa näkyy viimeistelyn aloitus vasemmassa reunassa. Kannatti! Tämä vaihe teki rumasta työstä vähemmän ruman.
No, valitukset sikseen, sillä olihan tässä projektissa enemmän valoa kuin pimeyttä. Esimerkiksi saavutin tehtävälle asetutun tavoitteen tehdä viimeistelty, siisti tuote, mikä oli minun kohdallani säilytyspussukka tuftausneulalleni. Vetoketjun ja paksun tuftatun kankaan ompelu ei kuitenkaan ollut ihan helppo juttu, niin olihan tuossa paikoittain vääntäminen.
Tutuksi tuli myös tuftauksen yllätyksellisyys, kuten esimerkiksi erilaisista langoista syntyvä pinta. Muun muassa pörröinen alpakkalanka tuntui takertuvan neulaan, lenkit näyttivät lähinnä takkuiselta tukalta ja toisen puolen tasaiset pistot puolestaan läpi kuultavilta paljastaen liiaksi pohjakangasta.
Mutta yllätys, yllätys, lenkkien aukileikkaaminen ja lyhentäminen ( oikeassa yläreunassa valmista siistittyä pintaa) sai aikaan kaikista kauneimman pinnan.
Lankojen lisäksi yllätyksellisyyttä tekniikkaan toi toisiaan erilaiset tyylit ja tavat: tekeekö työtä edestä ja/tai takaa, jolloin pintaa voidaan rytmittää matalilla pistoilla sekä leikkaamattomilla tai eri mittaan leikatuilla lankalenkeillä. Toisaalta tästä syystä tuftaus on myös melko työläs tekniikka. Erityisesti jos siistii työn leikkaamalla lenkit – siis ihan joka ikisen lenkin – auki. Huh, huh. Haikarasakset oli hyvä apuväline lenkkien leikkaamiseen, mutta jopa ne alkoivat loppua kohden valittamaan: niistä kuului aina aukaistaessa vinkuva ääni, kuin valitus, että jo riittää. Vai olikohan se ääni peukalostani lähtöisin, mikä oli jo niin hellänä, ettei oikein enää saksien renkaaseen sopinut…
Muita hämmennyksen aiheita tuftauksessani oli se, että jos haluaa lenkit ikään kuin työn päällipuoleksi, niin työtä tehdään ikään kuin nurjalta käsin. Lisäksi lopputuloksen yllätyksellisyyttä toi jo aikaisemmin mainitsemani eri lankojen ja auki-leikkaamisen vaikutus, mitä ei välttämättä pysty ennakoimaan. Kuten omalla kohdalla, alpakka-inhoni muuttui lopulta ihastukseksi. Tuftukseen kuluu myös melko paljon lankaa ja toisaalta siitä myös syntyy paljon hukkaan heitettyä lankasilppua, lankajätettä.
Vielä näin loppuun totean, että kaikki tuo tuftauksen yllätyksellisyys, työläys ja tietty hämmennys saivat minut kuitenkin koukuttamaan. Haluan lisää kokemusta, jotta oppimisen ymmärtämään tekniikan monipuolisuutta paremmin. Tekeillä onkin kaksi koristetyynyä, joista toinen on jo tuftattu, mutta auki-leikkaus jääköön kesään, niin voin ulkona sotkea. Toinen tyyny puolestaan on vasta kuvana pääni sisällä. Myös toisen vetoketjupussukan haluan tehdä, ehkäpä vähän isomman ja ehdottomasti mustalla tai vihreällä ryhditetyn. 😉
