Alavaran avulla mielestäni saa pääntiestä tyylikkäämmän kuin kanttaamalla (esimerkiksi Oliver-tunika), mutta silti sitä tulee melko harvoin käytettyä. Sen nimistä ompeluryhmää puolestaan seuraan tiiviisti FaceBookissa, minkä ansiosta olen tämänkin vuoden aikana inspiroitunut ja hullaantunut vähän siitä sun tästä. Kunnianhimoisimmat tavoitteeni taitavat kyseisen ryhmän ansioista olla alkuvuodesta ommeltu Stella-paitapusero ja loppuvuodesta osittain sen eri ompeluhaasteista kerätty blogijoulukalenteri.
B niin kuin Blogi. Tässä vaiheessa kiitän jo kaikkia teitä kuluneesta vuodesta! Toivotan myös lämpimästi tervetulleeksi uudet lukijat, joita viime kuukausien aikana on tullut niin tänne kuin muihin somekanaviin. ♥ Selväksi varmaan on jo kaikille tullut, että minä en ole mikään ohjenikkari. Sen homman jätän niille velhoille, jotka sen osaavat. Minä siis vain innokkaasti kokeilen, testaan, sovellan ja sähellän sitä, mitä muut ovat suunnitelleet. Käsitöiden lisäksi haluaisin ottaa inspiroivia valokuvia, joita aina välillä innostun harjoittelemaan, mutta suurimmaksi osaksi se harrastus jää ajan puutteen takia haaveen tasolle.



Englannin kieli on nykyisin minulle jo lähes vaivattomampi neulekieli kuin suomi, koska useita tekniikoita olen opetellut alunperinkin englanniksi. Hassua ja vähän hämmentävääkin.
FaceBook aiheuttaa minulle päänvaivaa tuon tuosta, koska postausteni linkittäminen onnistuu vaihtelevasti. Eli välillä blogin FB-sivuilta postaukseni pääsee lukemaan suoraan kuvaa klikkaamalla ja toisinaan kuvan liittäminen ei onnistu mitenkään, jolloin postaukseen pääsee vain tekstissä olevan linkin kautta. Syy todennäköisesti on tietokoneen ja tuolin välissä, mutta niin kauan kuin en tiedä, miten ongelman ratkaista, tämä sekavuus jatkukoot. 😉

Haasteet ovat elämän suola! Pidän siis paljon erilaisista käsityöhaasteista. Vuosien saatossa ajatukseni niitä kohtaan ovat muuttuneet, sillä aikaisemmin ajattelin, että tärkeintä on päämäärä eli toteuttaa kaikki haasteet alusta loppuun ja vielä huolella. Nykyisin ajattelen, että ei se päämäärä, vaan matka itsessään on tärkeämpi. Esimerkiksi tämän vuoden haasteita kaikkia en saanut loppuun saakka, mutta olen kuluneen vuoden aikana oppinut ompelijana ja neulojana varmaan enemmän kuin ikinä, koska haasteiden vuoksi olen kokeillut monenlaista, mitä en olisi muutoin kokeillut.
Iltasanomat lähestyivät minua kesällä Ellen-paitulini vuoksi. Jutun teksti osaltani on tosin vähän niin ja näin, mutta Ellen on toki yksi suosikkikaavoistani ja huomionsa ansainnut. Ilmeisesti Iltasanomien ansiosta, vaikka jutun linkkaus ohjaakin Instagram-tililleni, Ellen-postaukset nousivat viime vuoden luetuimmiksi ompelupostauksiksi.
Joulukalenteri oli lähinnä kesäprojektini, kuten myös muutama muu käsityöhaaste, jotka hoksasin yhdistää toisiinsa. Näin joulukalenteri ei ollut kovin työläskään.
Kirjoneuleita olen tehnyt tämän vuoden aikana useamman. Harjoitus todella tekee mestarin! Tosin en minä vielä mikään mestari ole, ei suinkaan, mutta enää kirjoneule ei aiheuta suurta jännitystä ja/tai ärsytystä, tuleeko tästä mitään…
Luovus Neon on Ommelkuplan joustocollegea, mistä ompelemani tunika on ollut Instagramissa yksi vuoden suosituimmista.

Mira – ja Myosotis–mekot löytyvät myös Instagramin bestnine-kollaasista.


Nurin nurin –paita oli keväällä neulotun Bowlinen lisäksi vuoden aikana pidetyimpiä puseroitani.

Oslo–pipo vaikuttaa olevan yhä kova hitti, sillä pari vuotta sitten kirjoitetut postaukseni minun osloistani ovat yhä myös tämän vuoden luetuimpia ja googlatuimpia postauksia. Vaikka Oslo on helppo ja hyvänmallinen pipo, silti hieman sen suosio yllättää, kuinka se kiinnostaa niin paljon aina vaan.
Pfaffin ompelukoneen yläsyöttäjä ja automaattinen päättely ♥
Quilting eli tilkkutyöt kiinnostavat kovasti, joten siinä on yksi haave ja opettelun kohde ensi vuodelle.


Törröpipo oli Oslojen lisäksi yksi luetuimmista neulepostauksista.

Unelmien Uunimies ♥ on siis kannustava mieheni mun, joka toimii blogin taustalla muun muassa elävänä kameranjalustana ja -kaukolaukaisijana.
Varakoukku on neulekerhoni, mikä myös osaltaan inspiroi minut joulukalenterin tekoon: ilman sitä en olisi keskellä kesää virkannut tiskirättejä, neulonut tonttua, virkannut kuteesta lumihiutaletta jne. 😀

X-määrä eli tuntematon määrä on kankaita varastoissani. Onnistuin tänä vuonna ompelemaan lähes yhtä paljon kuin ostinkin (eli lähes 70 metriä!!!), mutta vielä riittää petrattavaa. Mutta suunta on todella hyvä: jos olisin ehtinyt kaikki leikatut ommella, olisi kangasvarastoni päätynyt miinuksen puolelle eikä viisi metriä plussan puolelle kuten nyt.
Ylimääräiset lankani hieman vähenivät kuluneen vuoden aikana, mutta uuttakin tuli ostettua. Lankojen suhteen tilanteeni on kuitenkin vielä parempi kuin kankaiden, sillä niiden kulutus jäi selvästi miinuksen puolelle: neuloin vuoden aikana reilut viisi kiloa ja ostin lähes 4,5 kiloa eli miinusta tulio puoli kiloa. Lankalaihis olisi onnistunut paremmin ilman virtuaalimessuja yms., sillä en kyennyt kaikkia tarjouksia vastustamaan. Varsinkaan kun olin juuri saanut Leeni Hoimelan Urban Knit -kirjan, mistä löytyi monta niin ihanaa mallia. Niitä tikuttelen siis ensi vuonna.
Zeuraava vuosi 😉 olkoon edellistä parempi! Kiitos, että olet jakanut sen kanssani. ♥ Pysytään terveinä!
Hauska kooste! Ihanaa uutta kässävuotta sulle! <3 Tuo sun värikäs tunika on kyllä aina vaan niin hieno. 🙂
Kiitos Johanna! 🙂 Ihania kässäilyhetkiä Sunkin vuoteen! ♥
Olipa kiva kooste! Toivotaan, että tämä uusi vuosi on yhtä inspiroiva kuin mennytkin ♥ Hyvää uutta vuotta sinulle!
Kiitos, Satu! Sitä toivon minäkin, sillä alkuvuoden kiireet näyttää sellaisilta, että kässäilyt taitaa harmittavasti jäädä hetkellisesti taka-alalle. Pää olisi kyllä täynnä ideoita ja varastot täynnä lankoja ja kankaita. 🙂 Oikein insproivaa vuotta Sinullekin! ♥
Olet kyllä niin käsittämättömän tuottelias! Minulla oli poikkeuksellisen hyvä neulontavuosi, vaan sain silti kilon vähemmän lankaa kulutettua. Saatan toki myös olla hitaampi neuloja kuin sinä. Minulla on tietty rytmi, josta tykkään neuloessa, sillä se rauhoittaa, mutta olen nähnyt minua kokeneempien neulovien heiluttavan puikkoja paljon nopeampaan tahtiin kuin minä teen.
Tämä oli todella kiva kooste. Tykkään kovasti blogistasi ja tavastasi raportoida tekemisistäsi. Siinä on myös kiva ulkoasu ja kuvat ovat aina huolellisesti sommiteltuja. Hyvää uutta käsityövuotta! <3
No, voi kiitos! Tänä vuonna aikaa käsitöille oli vielä entistä vähemmän kaiken maailman etäilyjen ansiosta. Erityisesti keväällä ihmettelin, kuinka hyvin monella tuntui aikaa ja intoa käsitöihin olevan entistä enemmän, kun omalla kohdalla vapaa-aika kapeni lähes olemattomiin eikä se syksyllä tuntunut juurikaan siitä lisääntyvän.
Luulen, että olen aika nopea neuloja, mutta toki kuvio- ja pintaneuleiden kohdalla hidastan, jotta ei tulisi sutta ja sekundaa. Aamuvirkkuna minulla on myös tapana hetki aamuisin neuloa ihan rauhassa ennen kuin aloitan päivän kiirehtimiset. 🙂
Ihan älyttömän mukava kuulla, että bloggaustapani on kiva. Välillä koen alemmuudentunnetta, kun en niitä ohjeita kikkaile, että onko tämän blogin pitämisessä järkeä. Näitä hetkiä aina tulee ja menee, mutta yleensä tulen siihen lopputulokseen, että kun itse tykkään ja nautin, niin mikä ettei. 🙂
Ja kiiitos samoin, oikein hyvää käsityövuotta! ♥
Kiva kooste! Ja kiva jäädä seuraamaan, mitä kaikkea teet alkaneena vuonna. 🙂
Kuin myös, jännä, mitä saadaan aikaan! 🙂 Ihanna uutta vuotta!
Olipa ihana postaus❤️ Sä olet kyllä todella taitava ja tuottelias. Ihailen sun osaamista ja mutkatonta suhtautumista asioihin. Ihanaa alkanutta vuotta sulle!
Kiitos Kati ♥ Mun osaamiset on kyllä aika kapea-alaisia sun osaamisiin verrattuna, kun se porakonekin on aina vaan ostamatta. 🙂 Ihanaa uutta vuotta!