Patalaput itse tehden

Vuoden aikana olen kunnostautunut ja ommellut epämääräisen kasan itse painamiani kankaita jemmoistani pois. Tästä niistä ensimäiset, lintukuvioiset patalaput.

Kankaanpalaset eivät ole suuren suuria, joten ne ovat juuri oivallisia kaikkeen tällaiseen pieneen piristykseen. Sitä ainakin näin jouluisin kaipaan: kuluneiden kodin tekstiilien tilalle uusia.

Häpeäksi tunnustan, että nämä oli leikattu jo valmiiksi joskus vuosia vuosia sitten. Ohje oli tuolloin Suuri Käsityölehdessä, mutta vuotta, saati numeroa, en enää muista. Hääräämö-blogista löytyy kuitenkin kiva, samankaltainen ohje, ja vieläpä kierrätyskankaista, joten innostuesssasi, suuntaa sinne eli siis klikkaa tästä. 🙂

Minun päällikankaat ovat siis tavallista painopohjaa (hieman lakanakangasta vahvempaa) ja sisällä on lämmönkestävää vanulevyhuopaa eli lämpövanua.

Tällaisissa söpöläisissä on vain se vika, että en ole varma, raaskinko ottaa käyttöön. 🙂

6 thoughts on “Patalaput itse tehden

  1. Patalappukintaat on kyllä maailman parhaita patalappuja! Sydämen muotoiset ovat todella kauniit!

  2. Minunkin pitäisi tehdä jotkut tuommoset itselle. Joskus olen lahjaksi tehnyt tuolla Hääräämön ohjeella farkusta.

    1. Hääräämön ohjeen kokeilu on minulla vielä edessä, mutta se näytti tosi kivalta, kun voi käyttää jo olemassa olevia kankaita ihan täytteestä lähtien.

Vastaa käyttäjälle MaarItse Peruuta vastaus