Tämä on helppoa helpompi ja nopea pipo eli PetiteKnitin Baggy Hat.

Näitä pipoja neuloin viime talvena useamman aina työviikon päätteeksi perjantai-illan terapiana: yhden pipon neuloi parissa tunnissa, niin kyllä helpotti ja nauratti työn raskasta raatajaa.

Olisin neulonut enemmänkin, mutta ehkä neljä pipo kuitenkin riittää. 😀

Lankana näissä kaikissa on fingering-vahvuinen lanka yhdessä lace-vahvuisen mohairlangan kanssa. Langat olivat ylijäämäkeriä muista neuleprojekteista.

Eniten olen syksyllä pitänyt mustaa pipoa (esim. vilahti aikaisemmin jo täällä, klik).

Tämän pipon harmikseni olen jo ehtinyt kadottaa, niin täytyy tehdä uusi. Onneksi työ on sellaista, että terapiaa aina tarvitaan ja mustaa lankaa löytyy aina sen verran, että yhden pipon tekee. 😉 No, ihan aikuisten oikeasti, tämähän on vain suora putki päälaen kavennuksilla, että ei sinällään suuri vaiva tehdä toinen. Koon 55-58 pipon neuloo vielä yhdestä kerästä kumpaakin lankaa eli ei rahallisestikaan kovinkaan suuri menestys. Enemmän harmittaa mustat nahkahanskani, mitkä katosivat yhdessä pipon kera. 🙁

Toiseksi eniten olen pitänyt tätä täysin harmaata, mikä on neulottu samoista langoista kuin Luotsi– huivini. Sekin on aikaisemmin vilahtanut päässäni tässä postauksessa täällä, klik.

Pipo ei ole kovinkaan paksu, koska se neulotaan isoilla puikoilla (ohjeessa on suositus 4,5 mm puikoille, minulla oli käsialani vuoksi 4 mm). Se on yksi syy, miksi valmistuukin niin nopeasti. Mutta ehdottomasti mukava syksyinen pipo ja uskoakseni voisi olla mukava itse tehty lahjakin, mikä vielä tuhoaa ylijääneitä yksinäisiä mohairkeriä. Että win-win kaikin puolin! 🙂
Minäkin olen innostunut nyt villapipoista. Niitä on niin mukavan rento käyttää.
Hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle!
Kiitos samoin! ♥