Halusin mukaan Jujunan uuden kaavan, Villaviitan, testaamiseen, koska a) se sopi ajatukseeni ommella jemmoista eniten kaappitilaa vieviä kankaita pois ja b) olin hakenut pitkään sopivaa kaavaa Eurokankaan palalaarista ongitulle villakankaalle. Se oli jäänyt ompelematta siitä syystä, että pala oli 2,5 metriä pitkä eli ei mikään pienen pieni, mutta ei oikein suuren suurikaan. Ei ainakaan takkikankaaksi, mikä se selvästi mielestäni oli.
Vaikka vyötärönmittani mukaisesti kokoon 2 olisi tarvinnut enemmän kangasta kuin minulla oli, lähdin kokeilemaan viitan ompelemista siitä huolimatta. Oma haasteensa oli myös kankaan kuosi, minkä vuoksi kangasta ei voinut leikata kuin yhteen suuntaan.
Päädyin Villaviitan neljästä vaihtoehdosta C-malliin, mikä oli yksinkertaisin ja helpoin versio. Tämä aloittelijalle ystävällinen versio oli mielestäni parhain tuomaan esille kankaan kuviot. Lisäksi sen luvattiin valmistuvan kymmenen senttimetriä pitemmästä kangaspalasta, mitä minulla oli. Ajattelin, että se on niin vähän, että siitä selviän tavalla tai toisella.
Olin oikeassa: kaavaa ei tarvinnut muuttaa, mutta kuvioita ei voinut kohdistaa täysin kohdilleen. Etuosat ovat kuitenkin identtiset niin, että etukappaleissa ja hihoissa kuviot on kuositeltu samalla tavalla.
Takakappaleen ja hihojen saumat rikkovat kuviot, mutta sain ne kuitenkin aseteltua niin sanotusti samaan riviin, jotta viitan yleisvaikutelma olisi levollisempi.
Myös etuosien saumoissa yritin eri kuvioista huolimatta asetella samanlaisia linjoja kohdalleen.
Villaviitan kaavaan kuuluvat myös napinläpitaskut, mutta jätin ne pois, koska en halunnut sotkea enempää kohdistamattomia kuvioita. Ompelin viittaan myös kaavaan kuuluvan vyön villakankaasta, mutta se ei viimeistellyt viittaa hyvällä tavalla. Sen ansioista näytti lähinnä siltä, että olin köyttänyt jonkun viltin päälleni. 😀 Muutoin tein viitan kaavan ja ohjeiden mukaisesti.
Viitan kaava ja ohjeet olivat hyvät, selkeästi ja siististi toteutettu. Esimerkiksi pdf-kaavat oli helppo kohdistaa ja teipata eikä ompeluohjeitakaan tarvinnut tankata. Napinläpitaskuihin oli myös erillinen kuvallinen ohje saatavilla, minkä vilkaisin läpi, niin hyvältä vaikutti sekin. Sitä ohjetta tarvitsen sitten seuraavaan, sillä haluaisin vielä ihan koko mustan, korkealla kauluksella ja napeilla, vaikka en varma ole, olenko viitta-ihminen. Ensivaikutelma kyllä nyt on, että olisin. 😀 Miten on sinun laita? Sen voit käydä tarkistamassa Jujunan sivuilta täältä, klik, mistä näkyvät kaikki eri versiot ja muut yksityiskohdat.
Tämän viikon hiihtoloma tiesi ompeluaikaa ja yleisesti siivoilua. Otin esille kankaita, mitkä vievät kaapissa eniten tilaa. Näin saisin uusia vaatteita ja samalla tilaa kaappeihin. 😀 Tällä periaatteella tulin valinneeksi neuloksia. Neulosten valintaa puolsi myös viikko kaupalla keittiön pöydällä pyörinyt Ommellisen Särmä-kaava, minkä testaamista olin siirtänyt ja siirtänyt….
Yleensä uusi kaava vaatii testiversion tekemisen. Tällä kertaa tein sen Kainoneuleen vanhaakin vanhemmasta neuloksesta, sillä kauneudestaan huolimatta se ei enää oikein sytyttänyt, ei tuntunut omalta. Siitä pieleen mennyt pusero ei siis niin haittaisi. Tai niin uskottelin itselleni ja silti jännitin koko ajan, onnistuuko paita vai ei. Ikinähän sitä ei haluaisi mitään materiaalia tuhlata. Varsinkaan näin kaunista ja laadukasta.
Ja onnistuihan se. Ommellisen kaavoista minulle sopii yleensä koko L, ja sillä mentiin myös tällä kertaa. Hihoja kavensin ja helmaa lyhensin 7-8 cm, koska suoraan kaavan mukaiset mittasuhteet eivät toimineet minulla. Lisäksi lisäsin tukikankaan kauluksen vuorikappaleeseen, koska Kainoneuleen neulos oli niin laskeutuvaa; ilman tukea se olisi valahtanut.
Testipaidasta tuli ihan kevyt ja ilmava, vaikka se on neulosta. Epäilen kuitenkin, että se oli tähän malliin hitusen liian laskeutuvaa, sillä kauluksesta olisi pitänyt tulla siisti ilman tukikangastakin. Lisäksi neulos venyi kaavoja astellessa melkoisesti. Vaikka kuinka yritin asetella sen pöydälle varovasti venyttämättä ja vanuttamatta, silti se tuntui jäävän leikkuupöytäni karheaan pintaan kiinni ja ylijännittyen kaavojen leikkuu vaiheessa. Siksi tästä tuli pienempi kuin toisesta Särmästäni.
Mutta onhan se kaunis. Ja sujahtaa hyvin PuuhakasPajan Katinka-neulostakin alle. Sen ompelin puolestaan Mind the Makerin Lehti-neuloksesta. Sitä muistan ostaneeni alennuksesta pari vuotta sitten kuin Sulo Vilén 😉 , joten metrejä riittää vielä Katinkan jälkeen esimerkiksi Ommellisen Luottohousuihin. Ne sopisivat suorina ja leveä lahkeisina täydellisesti Särmä-paitojen kanssa pidettäviksi.
Testipaidan jälkeen ompelin ikään kuin sen oikean version Vanja Sean Beehave-luomuneuloksesta. Ihana ja helppo materiaali! Tähän tein samat muutokset kuin ensimmäiseen, mutta nyt kaulusta ei tarvinnut tukea.
Esimerkiksi takaa niskasta näkee, kuinka hyvin kangas kantaa tässä mallissa itsensä. En tosin ole varma, oliko tämä neulos puolestaan hieman liian jäykkää tähän malliin… Mutta lopputulos palkitsee joka tapauksessa. Edes paitojen vaikeimmat kohdat eli eturaglansaumojen ja kauluksen yhtymäkohta ei aiheuttanut harmia, kun tuijottelin kaavan mukana tulleen ohjelinkin ja rauhassa etenin.
Pitkästä aikaa näiden myötä iski oikein ompeluhimo! Siinä hurmoksessa menin ilmoittautumaan Tauko Magazinen Make and Share -ryhmään. Ja pääsin vielä mukaan! Eli olen saanut tutustua etukäteen huhtikuussa julkaistaviin ompelumalleihin ja valita niistä yhden ommeltavakseni ennen muita. Oli kuulkaa vaikea valita vain yksi, sillä nyt lehdessä oli heti useampi, mikä olisi kiinnostanut. 🤩
Viime viikonloppuna osallistuin kässäopintoihini liittyen Jyväskylän talvisille Neulefestareille. Festareilla käyminen ei ollut mitenkään pakollinen, mutta koska ne sattuivat olemaan samaan aikaan neuleporukkamme kokoontumisen kanssa, niin toki menimme sinne ihmettelemään, katselemaan ja oppimaan. Samalla reissulla kävimme tutustumassa myös Suomen käsityömuseoon.
Käsityömuseosta ostin ihastuttavan kangasmerkin ja puisen neulemitan niin puikkokoolle kuin neuletiheydelle. Kangasmerkkiä olin jo aikaisemmin somessa ihaillut, niin sen löytämisestä innostuin kovin. Siitä tulee johonkin projektipussukkaan oiva yksityiskohta. Neulemitta puolestaan lähti mukaan ikään kuin yhteenkuuluvuuden merkeissä. Tuosta mitasta kun on tullut hieman sellainen neuleporukkamme meidän juttu syystä ja toisesta. 🙂
Itse festareilla oli yhtä ihana tunnelma kuin kesälläkin. Jo astellessani Toivolan vanhan pihan porteista sisään, vastaan tuli hymyileviä festarilaisia tervehtimällä, että ”Sieltä löytyy taas vaikka minkälaisia houkutuksia!”. Se välittömyys, mikä toisilleen entuudestaan tuntemattomien kohtaamisessa festareilla on läsnä, lämmittää aina niin kovin sydäntä ja mieltä.
Tällä kertaa festareilla en kuitenkaan tutustunut vain uusiin neulojiin. Nyt siellä oli luonnollisesti opiskelijakaverini ja vuosien varrella tutuksi tulleita ihmisiä muutoinkin, joten jäin suustani kiinni joka välissä ja mutkassa. 😉 Lisäksi olin tehnyt tiukan ostoslistan, koska en tarvinnut muuta kuin paksumpaa pipolankaa. Senkin olin netin kautta valinnut jo valmiiksi eli kolme kerää violettia Sandnes Garnin Fritids Garn – lankaa. Sivuille ei siis tullut paljon vilkuiltua, mutta mielestäni festarianti oli samankaltainen kuin viime kesänäkin: mohairia, boucleen pörröä, suomivillaa, sekä luonnonvärejä, mutta myös kirkkaita – neonkin – värejä.
Kesään verrattuna nyt oli esillä enemmän oranssiin taittuvia värejä varmaankin Pantonen vuoden värin ansiosta. Ainakin Laineen 52 x Asusteet -kirjassa oli useampi malli neulottu trendivärin eri sävyissä, mutta toki kirjassa on muutakin. Mukavan oloinen kokonaisuus, varmasti kaikille jotain, tällä kertaa virkkaajillekin. Itse ottaisin puikoille ensimmäisen Elena Dimchevskan Ina-pipon.
Lankojen suhteen itse festareilla ostokseni jäivät vähäisiksi, mutta ostelu jatkui festareiden jälkeen kotona netissä omassa rauhassa. Eli sen verran ehdin sivuilleni vilkuilla kaikelta muulta festaritohinalta, että kävin tutustumassa Idän Kehräämön lankoihin. Sieltä löysin kauniin hopeista harmaata suomalaista villaa, missä on myös upea kiilto. Näissä langoissa ei ollut sellaista keltaista lämpöä, mitä monissa suomivilloissa on, niin kylmien sävyjen ystävänä innostuin näistä kovin.
Tuota hopeanharmaata lankaa tilasin yhdessä tummemman sävyn kanssa yhden paidan verran. Näistä suunnittelin tehdä näyttöäni varten kirjoneulepuseron. Näyttöni on vasta vuoden päästä, mutta tykkään ennakoida, niin nyt on valmiina langat, joita hypistellä ja ehkä tikutella jo mallitilkkuakin. Langat ovat siis Parhaita ystäviä Gotti harmas väreissä vaaleanharmaa/hopea ja savu.
Lankojen hamstraaminen pysyi siis melko hyvin kurissa festareilla, mutta toisin kävi kankaiden suhteen. Festareilla sattui olemaan Kehystämö-Galleria Patinan Ella myymässä käsinsidottuja nahkakantisia muistikirjoja Mufindin tyttöjen koulutuksen tukemiseen. Lisäksi ostin useamman metrin Ellan mukana olleita tansanialaisia puuvilloja. Ihanan raikkaita kuoseja.
Neulojille tiedoksi, että tätä hyväntekeväisyyttä, Tansanian orpolasten auttamista, voi tukea myös neulomalla muun muassa villanuttuja, -pipoja ja -sukkia esimerkiksi jämälangoista. Lisätietoja löydät täältä, klik.
Että tämmöistä tällä kertaa eli aina sitä jotain oppii kun on kotoa pois 😀 : neulefestareilla oli mukavaa, Käsityömuseossa-käynti monine näyttelyineen oli inspiroivaa ja toisten auttamisesta sai kaupan päälle vielä erityisen hyvän mielen. ♥
Ensin ajattelin luopua vuosiaakkosten kirjoittamisesta, koska viime vuosi meni tasapainotellessa työn ja opintojen kanssa blogin jäädessä taka-alle. Muutin kuitenkin mieleni, kun luin kolmen viimeisen vuoden aakkospostaukset (mitkä löytyvät täältä 2020, 2021 ja 2022) . Niistä nousi niin kivat muistot ja fiilikset pintaan, joten taas mennään:
Applikointi oli yksi tämän vuoden uusi tekniikka ompeluun liittyen. Se oli yllättävän helppoa. Varsinkin kun seurasi muiden viisaampien neuvoja unohtaen omat sorvaukset. 🙂 Hyvät vinkit löytyy esimerkiksi HommaHuone-blogista: Applikaation lyhyt oppimäärä. Minun applikointi liittyi Frida Kahlo -teemaan eli teksti alla olevan tunikan etukappaleelle applikoitu ”Viva”-teksti ja selän puolelle ompelukoneella kirjottu mustaa mustalla -tyylillä kirjottu Frida itse.
Box Pleat Dress oli uusi mekkokaava, johon käytin itselleni myös uutta materiaalia, pestyä puuvilla. Mekkopostaus oli yksi vuoden luetuimmista ja Instagramissa kuva yksi tykätyimmistä.
Challenge eli haaste. Niistähän minä olen tykännyt ja moneen vuosien varrella osallistunut. Niin piti tehdä myös viime vuonna, mutta uuden vuoden taika raukesi opintojeni alkamiseen ja kevään sairastelukierteeseen. Nyt on tunne, että olkoot. Ainut haaste, mitä kaipaan on valokuvaukseen liittyvää Pieni Lintu -blogin MakroTex-haastetta, mikä loppui viime vuoden aikana. Tosin siihenkään en ollut enää aikoihin ottanut osaa kovinkaan aktiivisesti, mutta sen avulla kävin läpi ottamiani kuvia edes jollain tasolla. Sitä yritän nyt paikkailla helmikuun ajan Instagramin puolella ottamalla osaa Fat Mum Slim -blogin Photo a Day -haasteeseen.
Delicalized Bag on monikäyttöinen laukku, joita olen ommellut pienemmässä koossa lähes kolme: yksi on täysin valmis ja kaksi odottaa hihnaansa. Kolmeen päädyin siksi, että ensimmäinen oli canvas-kankaasta, mikä imaisee itseensä kaikki pölyt ja roskat. Kaapista löytyi mustaa keinonahkaa, joten tein uuden siistimmän mustan. Tarvitsin myös valkoisten tennareiden kaveriksi valkoisen laukun, joten näitä nyt on.
Erityinen vuosi 2023 oli siinä mielessä, että ompelin todella vähän ja silti minulla oli aina jotain päälle pantavaa. 😀 Huomasin, että vähemmälläkin pärjää, kun vaatekaapin osat sopivat toinen toisiinsa. Eli mustassa ja oman värikartan väreissä pidättäytyminen ylipäätään kannattaa. Näin minä koen, vaikka osa suhtautuukin värianalyyseihin skeptisesti. Mutta sekin on mielestäni ihan ok, että kukin tyylillään…
Fyysisyys käsitöiden suhteen yllätti viime vuonna opintojeni kautta. Esimerkiksi huovuttaminen oli todella rankkaa, ihan kuntoilusta kävi (toki siihen vaikuttaa, mitä teki ja minähän tunnetusti tähtään aina aika korkealle…). Fyysisyyden lisäksi keskittymiskyky on ollut koetuksella. Kovinkaan montaa työpajaviikkoa, missä uusia tekniikoita opetellaan, en ole vielä töiden vuoksi suorittanut, mutta ne harvat, mitä olen, ovat hyvin muistuttaneet minua, kuinka oppilaani joutuvat ponnistelemaan uuden äärellä. Muun muassa koruopintojen alussa en oikein ymmärtänyt kaikkea, mitä opettajani puhui. Että välillä on ollut tunteita, riittääkö pää ja/tai kunto… Onnistuminen on toki sitten ollut sitäkin mahtavampaa.
Glow-mekko oli yksi niistä harvoista ompeluista, mitä viime vuonna ompelin.
Huovuttamalla tein kesäkuun alussa itselleni kankaat uusia tallukoita eli tekstiilikenkiä varten. Onnistuin ostamaan itselleni Instagramin avulla sopivat, täysin uudet lestit, mikä oli minusta melkoinen ihme! Vuorikangas on vielä hieman kesken, minkä neulon itse ja huovutan pesukoneessa. Ja toki tarvitsen vielä reilusti tekoaikaa, koska kaava pitää ensin testata uusille lesteille sekä tehdä mahdolliset korjaukset kaavaan, minkä jälkeen voin vasta aloittaa varsinaisten kenkien tekemisen. Ajatuksissani on viimeistellä ne suutarin avulla, vaikka pohjien kiinni liimaamiseen löytyi hyvä vinkkivideo esimerkiksi täältä, klik.
Intarsia pyörönä -kurssille osallistuin kesän Neulefestareilla. Hauska tekniikka ja yhdenlaiset sukat ohjeineen on jo mielessä, kehitteellä. Kummastelin vain sitä, miksi tätä tekniikka niin harvoin missään näkee käytettävän. Onkohan se siinä, että nimestään huolimatta tässä tekniikassa pitää neuloa myös nurja kerroksia, vaikka pyörönä neulotaankin. Ehkäpä se ei monenkaan mielestä ole houkutteleva ajatus.
Jyväskylä. Opiskelin siellä aikoinaan erityisopettajaksi ja koen, että osa minusta jäi sinne. Käsityöopintojen myötä on ollut niin ihana palata sinne aika ajoin. Viime kesänä ihan liikutuin, kun kuulin pitkästä aikaa Harjun Iltasoiton. Voi huokaus. Vielä tosin aikataulut ovat olleet niin tiukat, koska koulupäivät ovat intensiivisiä ja pitkiä, etten ole ehtinyt oikein ketään tuttuja tapailla enkä tutuissa paikoissa vierailla. Onneksi opintoja on vielä jäljellä, joten eiköhän se vielä onnistu.
Korento neulomisseurana. ♥
Lenkit ja lusikkakorut tulivat syksyn aikana alustavasti tutuksi, kun opintoihini liittyi Kierrättäen koruiksi -opintoja. Materiaalina tutustuimme myös ns. pehmeisiin materiaaleihin (kuten mm. nahka), puu, metallilangat (punominen) ja muovi. Erityisesti innostuin lusikkakoruista, mitä olen menossa opiskelemaan ensi kuussa lisää: ensimmäisellä kerralla harjoittelin koruntekemistä alpakkalusikoista, niin nyt voin tehdä the korut hopeisista.
Misurina-paita sai kesällä kovasti kommentteja ohi- ja kanssakulkijoilta kauneudestaan. Neuloin sen uhkarohkeasti silkkilangoista, mitkä eivät ole ihan perinteisiä kuvioneulelankoja joustamattomuudessaan, mutta riskinotto - ainakin tällä kertaa – kannatti. Malli on suosikkisuunnittelijani Caitlin Hunterin ohje, mikä on ostettavissa ainakin Ravelrystä englanninkielellä.
Nappitaloon pääsin tutustumaan viime hiihtolomalla. Hullaannuin vallan ja ostin ihan kamalan paljon kaikenlaisista nauhaa ja nippeliä. Samalla reissulla tuli koettua Helsingin Käsityömessut Wanhassa Satamassa. Eli onnistunut reissu kaikin puolin!
Opinnot käsitöiden parissa jatkuvat tänä vuonna muun muassa neulemuotoilun parissa. Kyseisen kurssin tavoite on suunnitella ainakin yksi neule omin mitoin. Ajattelin suunnitella pirteän ja väljän kesäneuleen, minkä miehustaan tulee pitsiä. Neule neulotaan ylhäältä-alas saumattomasti ja raglanhihoista tulisi 3/4-mittaiset. Tavoittelen neuletta, minkä voi vetää mekon päälle / shortsien kaveriksi viileänä kesäiltana tai lämmikkeeksi sateen yllättäessä. Nähtäväksi jää, miten onnistun. Ihanan innostavaa joka tapauksessa.
Purkaminen ei sujunut viime vuoden aikana siinä määrin, mitä suunnittelin. Mutta onhan yksi tyhjää parempi!
Q-kuutamo. 🤭
Raijan olin nähnyt useammassa lehdessä aikaisemmin ymmärtämättä, kuinka vaikuttava tämä virkattu näköispatsas on. Tämän hämmentävän aidon näköisen, Liisa Hietasen virkkaamaan, Muru-koiraa ulkoiluttavan Raijan, näin kesällä Jyväskylän Taidemuseossa Uberhund – Taiteen kiehtovat koirat -näyttelyssä. Läheltä otettu kännykkäräpsyni ei tosin ole Raijalle eduksi. Huikea teos!
Syringa ja Serene, nämäkin viime vuoden tykätyimpiä ja luetuimpia.
Tuftaus ja tallukkaat olivat myös uusi tekniikoita minulle viime vuonna. Tallukkoista olen tehnyt postauksen, mutta tuftaus odottaa vielä vuoroaan, koska osa töistäni on vielä kesken. Sen verran voin jo nyt todeta, että yllätyin tuftauksen työläydestä, mutta myös tekniikan monipuolisuudesta.
Uunimies, rikostoverini niin myötä- kuin vastamäessä. ♥
Vuokko ja Veljenpaita olivat testineulontapuseroita Neuloosiskojen kirjaa varten. Puserot menivät Äiti Armaalle ja Isä Aurinkoiselle.
Weaving eli kudonta, erityisesti kokeileva kehyskudonta, mitä tein kesällä käsityöopintojeni vuoksi. Niistäkään en ole postaillut, koska en tiedä, mitä ajatella. Ehkä en oikein pitänyt lopputuloksista, mitä tein. Tai sitten tein niin paljon, että en tiedä, mistä päästä postausta aloitella. No, katsellaan, saanko ajatukseni kasaan niiden suhteen vai jäävätkö ne vain omaksi iloksi takan päälle pölyttymään…
X
Yksiväriset yksityiskohdat. Luetuimpien postausten joukossa oli ne postaukset, missä olin tehnyt mustaa mustalla -tyylillä yksityiskohtia. Niitä olivat jo aikaisemmin applikointi-kohdassa esitelty tunika sekä Delicalized-laukku. Eniten huomiotanne sai kuitenkin mustat silityskalvopallot Ommellisen Sporttihupparin miehustassa.
Zen. Mielenrauhaa ja rakkautta, tasapainoa ja jännitystä, arkista aherrusta ja väliin joskus juhlan tunnetta. Sitä sinulle ja minulle, kaikille meille. ♥
