Keskeneräisissä on sittenkin ideaa

Hip hei! Tällä viikolla oivalsin, kuinka hyvä onkaan, ettei kaikkea tee aina heti kerrasta loppuun. Kutomisen suhteen tämän idean olen oivaltanut jo vuosia siten, että aina pitää olla monta erilaista työtä viereillä, mistä valita kulloiseenkin mielenmaisemaan sopiva.

Keskeneräiset ompelukset puolestaan yleensä vain ärsyttävät: joskus jokin kohta, yleensä viimeistelyvaiheessa, tökkii niin, että työ jää kesken, nurkkiin pyörimään ja pölyttymään, vaikka olisikin viittä vaille valmis. Mutta ei, homma venyy ja venyy eikä siihen ole oikein edes kunnollista syytä, että miksi …

Ottobren Hide Away -huppari ja Noshin leggingsit

Nyt sain kuitenkin nämä valmiiksi: Hide Away -huppari ja Noshin ilmaiskaavalla leggingsit. Toisesta puuttui pääntien huolittelu ja toisesta lahkeiden päärmäys, ettei sen ihmeempiä. Silti lähes vuosi meni näitä hautoessa…

Ottobren Hide Away -huppari joustocollegesta

Ai, että tuntui hyvältä saada nämä valmiiksi! Toki se on aina mukavaa, mutta nyt erityisesti, sillä olen ollut kaksi viikkoa puolikuntoinen eikä mikään oikein luista: ei työt, kotihommat eivätkä käsityötkään.

En siis olisi jaksanut tehdä mitään alusta loppuun asti, joten nämä viittä vaille valmiit olivat oikein paikallaan: olin niin tyytyväinen, että sain edes jotain aikaiseksi tämän kaaoksen keskellä. Voimaannuin jopa niin, että pienesti jo uskallan ajatella, että ehkä tämä pahuksen tauti menee ohi ja selviän tästä taas jotenkin. Että tällä kertaa keskeneräiset toimivat todellakin tee-se-itse-naisen itse tehtynä terapiana. 🙂

Ommellisen Mindflow-trikoosta leggingsit

Vinkkinä leggingseistä, että pdf-kaava niihin näytti olevan vielä toistaiseksi saatavilla. Itse olen tykännyt tästä, todennut paremmaksi kuin muutamat ostokaavat. Tykkään myös siitä, että tässä on vain sisäsaumat.

Noshin leggingskaavalla ommellut trikooleggingsit

Leggingsien ompelu ilman ulkosaumaa

Eli jos sinulla ei ole vielä hyvää leggingskaavaa, nyt se kannattaa heti käydä tallentamassa, koska muutama päivä sitten näin jossain ompeluryhmässä kommentin, että Nosh poistaisi kaavat sivuiltaan. Siellä on siis muitakin kivoja kaavoja, kuten esim. Kiila-tunika. Että käyhän ottamassa pikaisesti talteen!

Viikonloppuja!


Aiheeseen liittyviä muita postauksia:

Kolme

Tänä vuonna on niin monia kiinnostavia blogihaasteita tarjolla, että koen jo ihan runsaudenpulaa. 🙂 Tässäkin postauksessa on kyse kolmesta: valokuvahaaste Pieni Lintu -blogista sekä käsityöhaasteet Mehukekkerit- ja HommaHuone-blogeista.


MakroTex-valokuvashaaste

Pieni Lintu -blogin MakroTex-haaste on ainoa haasteeni, johon pyrin viikottain osallistumaan haasteen itsensä vuoksi eli keksimään juuri siihen sopivia kuvia. Tosin tällä viikolla MakroTex-teemana on kolme, johon sopivasti sopii muutama käsityöhaaste ja niihin liittyvät käsityöt. Tässä postauksessa esittelen siis kolme haastetta ja kolme ompelemaani paitaa. Muiden kolmikoista voit käyt käydä innostumassa täällä, klik.

maaritse_kolme_makrotex_handy_pocket

Makrotex-haasteen lisäksi osallistun muihin haasteisiin, jos ne sattuvat blogisuunnitelmiini sopimaan, sillä esimerkiksi käsitöitä teen vain tarpeeseen. Ideat kylläkin sotkeentuvat usein päässäni niin, etten aina itsekään erota, että oliko postausajatus omani, haasteesta lähtöisin vai sekoitus näitä molempia. 🙂 Hyvä haastehan inspiroi niin itsessään kuin muiden töitä seuratesssa, ja sillä niihin tykkään osallistuakin.

Mehukekkeritkässävuosi 2018

Mehukekkerit-blogin kässävuosihaasteeseen osallistuin ensimmäisen kerran tammikuussa, jolloin teemana oli #jämätammikuu. Silloin valmistui Handy Pocket (Ottobre 5/17) SmartAss-neuloksen jämistä ja mustasta joustocollegesta.

Vaikka Ottobre-lehden kaavat ovat mielestäni reiluja, tein paidan normikoollani, koska luulin neuloksen paksuuden ja joustamattomuuden vuoksi tarvitsevani enemmän väljyyttä. Pusero oli siis suunniteltu neuloksen sijaan trikoolle.

maaritse_kolme_makrotex_smartass_handy_pocket

Siten tuli taas todistettua, että luulo ei ole tiedon väärti, ja paidasta tuli melko reilu. Siitäkin huolimatta olen sitä käyttänyt, ja etuosan pienet taskutkin ovat osoittautunueet ihan käteviksi, joten piirsin uudet kaavat pienemmässä koossa ja tein kaksi keväisempää versiota. Ne sopivat hyvin haasteen #paitamaaliskuuhun.

HommaHuone Details

HommaHuone-blogin haasteessa on puolestan kyse erilaisten yksityiskohtien kokeilusta. Ensimmäinen teema on helman yksityiskohdat, mitä ovat näissä paidoissa upotetut taskut. Niitä en ollut aikaisemmin kokeillut, mutta olivat todella helppoja tehdä.

maaritse_kolme_makrotex_orvokkitrikoo_handy_pocket

Vinkkinä, jos taskuja mielit eikä sinulla ole tuota Ottobre-lehteä etkä halua sitä ostaakaan, selkeät ohjeet tällaisten taskujen kaavoittamiseen ja ompeluun löytyy  Kototeko-blogista.

maaritse_kolme_makrotex_orvokkitrikoo_majapuu

Etuosan poikkisauman tarjosi hyvän mahdollisuuden harjoitella myös kuvion kohdistusta, mitä harvemmin on tullut tehtyä. Ensimmäinen, vaalea pusero, oli kaikin puolin harjoituskappale, missä kohdistus ei täysin onnistunut, mutta riittävän hyvin kuitenkin.

maaritse_kolme_markotex_handy_pocket

maaritse_kolme_makrotex_ottobre_handypocket

Mutta toinen meni sitten millilleen!

maaritse_kolme_makrotex_kohdistus

Haasteet eivätkä kevätpuserotkaan olleet vielä tässä, että lisää on luvassa ainakin t-paitojen muodossa… Kesähän on ihan kohta täällä! 😉 Aurinkoista viikkoa! ♥